Prinsessan luumukakku
Ainekset
Täyte
Kostutus
Lisäksi
Valmistus
Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet ja siivilöi ne vaahtoon. Sekoita kevyesti nostellen. Levitä taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista uunissa 7–8 minuuttia. Kumoa levy sokeroidulle leivinpaperille.
Valmista täyte. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 10 minuuttia. Vaahdota kerma. Sekoita rahka, sokeri ja kermavaahto. Kuumenna mehu kiehuvaksi, liuota liivatteet siihen ja valuta seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen rahka-kermaan.
Leikkaa torttulevystä kulhon pohjan kokoinen pieni ympyrä. Leikkaa kaksi hieman isompaa ympyrää. Neljäs kakkukerros kootaan reunapaloista.
Vuoraa kulho (vetoisuus noin 2 ½ l) kelmulla. Laita pienin kakkulevy kulhon pohjalle ja kostuta vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Levitä marmeladia ja rahka-kermaa päälle. Lado seuraavat kerrokset samoin ja kokoa päällimmäinen kerros kakkulevyn reunapaloista. Kostuta. Peitä vuoka kelmulla ja anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia.
Kumoa kakku tarjoilualustalle. Vaahdota 1 dl kermaa ja levitä kermavaahto kakun pinnalle.
Kauli sokerimassa tomusokeroidulla alustalla levyksi ja nosta kaulimen avulla kakulle. Siisti reuna veisellä ja tee lopusta sokerimassasta muotilla koristeita kakun päälle.
Lisää aiheesta
Ravintosisältö
Ravintosisältö
Tämän reseptin ravintotietoja ei ole saatavilla.
Tämäkin resepti on suunniteltu hyvinvointiasi ajatellen.