Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Virpi kaipasi vinkkejä arkityylinsä päivittämisessä astetta juhlavammaksi.

Virpi pukeutui lähinnä urheiluvaatteisiin – muuttumisleikistä löytyi siisti mutta simppeli arkityyli

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Jonna Monola
Julkaistu: 5.9.2023
|
Muokattu: 11.9.2023
Prisman muuttumisleikkiin saapunut lähihoitaja Virpi jännitti kameraa, mutta uusi tyyli sai hänet puhkeamaan kukkaan. Stylisti loihti hänelle modernin ja simppelin skandityylin.

Elokuun alussa muuttumisleikkiin Helsingin Konepajalle saapui espoolainen Virpi, 57.

Virpi kertoi, että oma tyyli oli unohtunut, kun arki ja työelämä olivat imaisseet mukaansa. Lähihoitajana työskentelevä nainen oli jumittunut pukeutumaan lähinnä työ- tai urheiluvaatteisiin.

”En tiedä tavallisista vaatteista mitään!” Virpi paljasti ennen muuttumisleikkiä.

Stylisti Milla Muurimäellä oli muuttujalle ja muille suomalaisille painokas viesti.

”Ikä ei saa sanella, mitä voi laittaa päälle.”

Virpi haki vinkkejä erityisesti väreihin ja vaatteiden malleihin.

Muurimäki loihti hänelle simppelin skandityylin, joka oli arkinen mutta samaan aikaan tyylikäs.

Kehon mittasuhteet Muurimäki huomioi valitsemalla Virpille sopivan mittaiset housut. Ne jättivät nilkat näkyviin ja loivat siron vaikutelman.

Neule on maailman monikäyttöisin vaate

Virpin uuden tyylin kulmakiviksi valikoituivat mustat kävelykengät ja housut, joissa on valkoinen ruutukuosi.

Stylisti ideoi tyylin Virpin pitkien ja vaaleiden hiusten inspiroimana. Pitkiä hiuksia näkee hänen mielestään Suomessa yli 50-vuotiailla turhan harvoin.

Housujen kaveriksi Muurimäki valitsi poolokauluksisen neuleen, jota hän kutsui ”maailman mukavimmaksi ja monikäyttöisimmäksi vaatteeksi”.

Muurimäen mukaan neuleen voi pukea kävelykenkien sijaan myös farkkujen ja tennareiden kanssa.

Kehon muotojen peittämistä kannattaa stylistin mukaan karttaa. Pikemminkin kannattaa korostaa kapeita kohtia, kuten vyötäröä, vaikkapa vyöllä.

Neule–leggins-yhdistelmää Muurimäki suosittelee välttämään.

”Moni on korvannut housut legginseillä, mikä ei näytä kovin imartelevalta”, Muurimäki sanoo.

”Kuulas meikki on hyvin trendikäs”

Prisman muuttumisleikissä uuden meikkityylin Virpille loihti meikkitaiteilija Ilkka Ruotsalainen.

Hän halusi korostaa Virpin persoonaa ja valitsi tälle luonnollisen ja kuulaan meikin.

Ikääntyvän ihon meikkaamiseen Ruotsalainen antoi kullanarvoisen vinkin.

”Vähemmän on enemmän. Meikkipohjasta ei kannata tehdä liian paksua.”

Kuulas meikki syntyy kuitenkin kerrostamalla. Useamman eri tuotteen käyttäminen on tarpeen.

Virpin iholla Ruotsalainen käytti kosteuttavaa primeria eli meikinpohjustustuotetta. Lisäksi hän sekoitti meikkivoiteen sekaan heleyttäviä tippoja.

”En koskaan meikkaa kasvoja ilman primeria. Primereitä löytyy jokaiseen ongelmaan, kuten ihon sameuteen, kuivuuteen tai juonteille”, Ruotsalainen kertoi.

Kuulaan meikkipohjan lisäksi Ruotsalainen valitsi Virpille roosalla taitettuja sävyjä, kuten korallinväristä poskipunaa, norsunluun väristä luomiväriä ja vaaleanruskeaan vivahtavaa huulikiiltoa.

Silmänrajauksen Ruotsalainen teki tummalla suklaanruskealla.

Virpin moderni ja graafinen tyyli sai viimeisen silauksen, kun Ruotsalainen suoristi Virpin hiukset piikkisuoriksi.

"Vaatteet tulevat ehdottomasti käyttöön.”

Muuttumisleikki jännitti Virpiä, mutta kun vaatetus ja meikki olivat valmiit, hän rentoutui silmin nähden. Näytti siltä, että arkisiin asuihin tottunut Virpi puhkesi uusien vaatteiden myötä kukkaan.

Muuttumisleikistä Virpi sai rohkeutta pukeutua muihin kuin työ- ja urheiluvaatteisiin.

”On hyvä, kun joku toinen antaa vinkkejä. Itse ei aina näe, mikä itselle sopii.”

Etenkin kengät ja housut saivat häneltä kiitosta. Virpi kaavaili, että voisi mennä niissä ”johonkin tyylikkäämpäänkin tilaisuuteen”.

”Vaatteet tulevat ehdottomasti käyttöön. Olen todella ihastunut uuteen lookiini ja suoristettuihin hiuksiin. Myös meikki on upea”, Virpi kommentoi.

Lue myös