Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Elämän menot: Kuolema

Teksti:
Jarno Salovuori. Artikkeli päivitetty 24.8.2015.
Asiantuntija:
Iina Lehtinen, HOK-Elannon hautauspalvelu
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 13.1.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Arkku vai uurna? Tuhkaus vai hautapaikka? Hautajaisia varten on tehtävä monta päätöstä, jotka voivat surun keskellä tuntua ylivoimaisilta. Kuolemaan voi varautua itsekin tekemällä sopimuksen hautaustoimiston kanssa.

Hautaamisen kulut, muistotilaisuus mukaan lukien, lasketaan vainajan kuluiksi ja huomioidaan perunkirjoituksessa. Halvimmillaan pakolliset kulut ovat noin 900 euroa. Keskimäärin hautaaminen muistotilaisuuksineen maksaa pääkaupunkiseudulla noin 2 900 euroa.

Hautajaisten välttämättömät menoerät:

  • arkku
  • kuljetukset
  • arkku- tai uurnahautapaikka, ellei käytettävissä ole sukuhautaa.

Omaiset voivat organisoida hautaamisen itse tai antaa järjestelyt kokonaan tai osittain hautaustoimiston tehtäviksi. Seurakuntien hautausmaat ovat yleisiä hautausmaita, joihin haudataan myös väestörekisteriin kuuluvia eli kirkkoon kuulumattomia kunnan asukkaita. Siunaavan papin palvelut ovat maksuttomia, samoin seurakunnan tilojen käyttäminen, jos vainaja on ollut seurakunnan jäsen.

Kirkkoon kuulumatonkin vainaja voidaan siunata kristillisesti. Jos näin ei haluta tehdä, ajan voi varata suoraan tuhkaukseen tai pelkkään hautaanlaskuun. Hautapaikan hinta ei saa olla eri kuin kirkkoon kuuluvien.

Hautaaminen

Hautaustavan ja -paikan valinta on kustannustenkin kannalta merkittävä päätös. Hautapaikan ja hautojen hoidon kustannukset vaihtelevat melko paljon seurakunnittain. Hautapaikan hinta riippuu siitä, missä päin Suomea asuu. Ulkopaikkakuntalaiset maksavat paikastaan huomattavasti enemmän kuin oman kunnan asukkaat.

Tuhkaaminen

Tuhkahautaus on arkussa hautaamista edullisempaa. Ero muodostuu pienemmistä hautapaikkamaksuista ja haudan avaamis- ja kunnostamiskuluista. Maaseudulla hintaero saattaa olla suurempi, koska kuljetus lähimpään krematorioon lisää kustannuksia.

Jos tuhka lasketaan hautaan, tarvitaan uurna. Jos taas tuhka sirotellaan muistolehtoon, uurna ei ole välttämätön. Tuhka voidaan sirotella muuallekin, mikäli siihen on maanomistajan lupa. Uurnassa vainaja voidaan myös laskea suvun hautaan, vaikkei siinä olisi tilaa arkulle.

Arkut ja uurnat

Arkun tai uurnan on maaduttava puhtaasti. Esimerkiksi metallisessa arkussa ei voida Suomessa haudata ketään. Ympäristöystävällisimmät arkut on tehty puusta ja muista luonnonmateriaaleista. Uurnissa ekologisia materiaaleja ovat uusiopaperi ja maissitärkkelys. Arkku on hankittava silloinkin, kun vainaja tuhkataan krematoriossa.

Ennakkosopimus hautaustoimiston kanssa

Jokainen voi varautua omiin hautajaisjärjestelyihinsä tekemällä ennakkosopimuksen hautaus-toimiston kanssa. Taustalla on yleensä halu helpottaa omaisten taakkaa. Toisaalta sopimuksen tekijä varmistaa tahtonsa toteutumisen esimerkiksi hautaustavan suhteen.

Sopimusta varten käydään läpi kaikki hautajaisjärjestelyt. Hautaustoimisto ei kuitenkaan saa automaattisesti tietoa kuolemasta, joten ennakkosopimuksesta on tavalla tai toisella kerrottava lähipiirille.

Lisätietoja:

HOK-Elannon hautauspalvelu