Grillatut lohikyljykset ja sitruunamelissa-jogurttikastike
60 min (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Grillatut lohikyljykset ovat helppoa kesäruokaa parhaimmillaan. Nauti sitruunaiset lohikyljykset raikkaan sitruunamelissa-jogurttikastikkeen kanssa.
| 1 kpl | (1–1,5 kg) kokonainen kirjolohi |
| Marinadi | |
|---|---|
| 1 kpl | valkosipulinkynsi |
| 1/2 | ruukkua sitruunamelissaa |
| 1/2 dl | rypsiöljyä |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
| 1 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1 tl | suolaa |
| Sitruunamelissa-jogurttikastike | |
| 1/2 | ruukkua sitruunamelissaa |
| 2 dl | (1 prk) paksua jogurttia 10 % |
| 1 rkl | sitruunanmehua |
| 1 tl | hunajaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1/4 tl | suolaa |
- 1.
Huuhtele kala ja pyyhi pinta talouspaperilla. Poista evät saksilla. Leikkaa pää ja pyrstö pois veitsellä. Leikkaa kala 8 viipaleeksi ja laita ne laakeaan astiaan.
- 2.
Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna sitruunamelissa ja säästä puolet jogurttikastikkeeseen. Sekoita marinadin ainekset. Ota 2 rkl marinadia eri astiaan. Kaada loppu marinadi kalalle ja kääntele paloja marinadissa. Laita astia jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
- 3.
Yhdistä jogurttikastikkeen ainekset kulhossa ja nosta jääkaappiin maustumaan.
- 4.
Grillaa lohikyljyksiä noin 3 minuuttia molemmin puolin. Sivele erikseen otettu marinadi valmiiden kyljysten pintaan. Tarjoa jogurttikastikkeen kanssa.
Grillatut lohikyljykset ja sitruunamelissa-jogurttikastike
arvosana4/5
60 min (josta 30 min aktiivista)
Grillatut lohikyljykset ovat helppoa kesäruokaa parhaimmillaan. Nauti sitruunaiset lohikyljykset raikkaan sitruunamelissa-jogurttikastikkeen kanssa.
Ainekset (8 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 1 kpl | (1–1,5 kg) kokonainen kirjolohi |
Marinadi | |
| 1 kpl | valkosipulinkynsi |
| 1/2 | ruukkua sitruunamelissaa |
| 1/2 dl | rypsiöljyä |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
| 1 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1 tl | suolaa |
Sitruunamelissa-jogurttikastike | |
| 1/2 | ruukkua sitruunamelissaa |
| 2 dl | (1 prk) paksua jogurttia 10 % |
| 1 rkl | sitruunanmehua |
| 1 tl | hunajaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1/4 tl | suolaa |
Valmistus (Uuni 175°C)
- 1
Huuhtele kala ja pyyhi pinta talouspaperilla. Poista evät saksilla. Leikkaa pää ja pyrstö pois veitsellä. Leikkaa kala 8 viipaleeksi ja laita ne laakeaan astiaan.
Määrä Ainesosa 1 kpl (1–1,5 kg) kokonainen kirjolohi - 2
Kuori ja hienonna valkosipuli. Hienonna sitruunamelissa ja säästä puolet jogurttikastikkeeseen. Sekoita marinadin ainekset. Ota 2 rkl marinadia eri astiaan. Kaada loppu marinadi kalalle ja kääntele paloja marinadissa. Laita astia jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.
Määrä Ainesosa 1 kpl valkosipulinkynsi 1/2 ruukkua sitruunamelissaa 1/2 dl rypsiöljyä 1/2 dl sitruunanmehua 1 tl mustapippuria rouhittuna 1 tl suolaa - 3
Yhdistä jogurttikastikkeen ainekset kulhossa ja nosta jääkaappiin maustumaan.
Määrä Ainesosa 1/2 ruukkua sitruunamelissaa 2 dl (1 prk) paksua jogurttia 10 % 1 rkl sitruunanmehua 1 tl hunajaa 1/2 tl mustapippuria rouhittuna 1/4 tl suolaa - 4
Grillaa lohikyljyksiä noin 3 minuuttia molemmin puolin. Sivele erikseen otettu marinadi valmiiden kyljysten pintaan. Tarjoa jogurttikastikkeen kanssa.
Vinkki: Voit valmistaa lohikyljykset myös uunissa kypsentämällä 175 asteessa 12–15 minuuttia.
Ravintosisältö
211
Energiaa kcal
882
Energiaa kj
15,9 g
Rasvaa
3,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
2,1 g
Hiilihydraatteja
1,9 g
Sokereita
0,1 g
Kuituja
14,6 g
Proteiinia
1,1 g
Suolaa
211
Energiaa kcal
882
Energiaa kj
15,9 g
Rasvaa
3,6 g
Tyydyttynyttä rasvaa
2,1 g
Hiilihydraatteja
1,9 g
Sokereita
0,1 g
Kuituja
14,6 g
Proteiinia
1,1 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: ruukkua sitruunamelissaa, ruukkua sitruunamelissaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























