Lohiperhoset ja voi-valkoviinikastike
45 min

Nappaa talteen!
Nahallisesta lohifileestä on helppo leikata viipaleita, joista syntyy perhosen muotoisia leikkeitä. Voi-valkoviinikastike höystää lohiperhoset juhlavaksi.
| 600 g | nahallista lohifileetä |
| 1 tl | suolaa |
| 1/4 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1 rkl | rypsiöljyä |
| Voi-valkoviinikastike | |
|---|---|
| 1 kpl | sipuli |
| 1 1/2 dl | valkoviiniä |
| 1 dl | vettä |
| 1/2 dl | valkoviinietikkaa |
| 1/2 dl | kuohukermaa |
| 150 g | voita |
| ripaus suolaa | |
| ripaus valkopippuria rouhittuna | |
- 1.
Leikkaa filee neljäksi palaksi. Viillä palat pystysuunnassa keskeltä halki nahkaan asti.
- 2.
Käännä palat auki perhosen muotoon niin, että nahka pitää keskeltä molemmat puolet yhdessä. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Anna maustua kastikkeen tekemisen ajan.
- 3.
Valmista kastike. Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta viini ja lisää sipulit, vesi ja etikka. Keitä kastiketta kasaan kunnes jäljellä on noin 1 dl.
- 4.
Siivilöi kastikepohja kattilaan ja lisää kerma. Kiehauta.
- 5.
Ota kattila syrjään ja vatkaa joukkoon kylmä voi pieninä kuutioina. Lämmitä ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
- 6.
Paista lohiperhoset molemmin puolin pannulla öljyssä keskilämmöllä. Tarjoile kastikkeen kera.
Lohiperhoset ja voi-valkoviinikastike
arvosana5/5
45 min
Nahallisesta lohifileestä on helppo leikata viipaleita, joista syntyy perhosen muotoisia leikkeitä. Voi-valkoviinikastike höystää lohiperhoset juhlavaksi.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 600 g | nahallista lohifileetä |
| 1 tl | suolaa |
| 1/4 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 1 rkl | rypsiöljyä |
Voi-valkoviinikastike | |
| 1 kpl | sipuli |
| 1 1/2 dl | valkoviiniä |
| 1 dl | vettä |
| 1/2 dl | valkoviinietikkaa |
| 1/2 dl | kuohukermaa |
| 150 g | voita |
| ripaus suolaa | |
| ripaus valkopippuria rouhittuna | |
Valmistus
1Leikkaa filee neljäksi palaksi. Viillä palat pystysuunnassa keskeltä halki nahkaan asti.
Määrä Ainesosa 600 g nahallista lohifileetä
2Käännä palat auki perhosen muotoon niin, että nahka pitää keskeltä molemmat puolet yhdessä. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Anna maustua kastikkeen tekemisen ajan.
Määrä Ainesosa 1 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria rouhittuna
3Valmista kastike. Kuori ja hienonna sipuli. Kiehauta viini ja lisää sipulit, vesi ja etikka. Keitä kastiketta kasaan kunnes jäljellä on noin 1 dl.
Määrä Ainesosa 1 kpl sipuli 1 1/2 dl valkoviiniä 1 dl vettä 1/2 dl valkoviinietikkaa
4Siivilöi kastikepohja kattilaan ja lisää kerma. Kiehauta.
Määrä Ainesosa 1/2 dl kuohukermaa
5Ota kattila syrjään ja vatkaa joukkoon kylmä voi pieninä kuutioina. Lämmitä ja mausta suolalla ja valkopippurilla.
Määrä Ainesosa 150 g voita ripaus suolaa ripaus valkopippuria rouhittuna
6Paista lohiperhoset molemmin puolin pannulla öljyssä keskilämmöllä. Tarjoile kastikkeen kera.
Määrä Ainesosa 1 rkl rypsiöljyä
Tarjoile paistetun lohen kanssa esimerkiksi risottoa ja höyrytettyjä kasviksia.
Ravintosisältö
670
Energiaa kcal
2806
Energiaa kj
58,8 g
Rasvaa
27,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,8 g
Hiilihydraatteja
1,5 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
29,0 g
Proteiinia
2,3 g
Suolaa
670
Energiaa kcal
2806
Energiaa kj
58,8 g
Rasvaa
27,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
1,8 g
Hiilihydraatteja
1,5 g
Sokereita
0,3 g
Kuituja
29,0 g
Proteiinia
2,3 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: ripaus suolaa, ripaus valkopippuria rouhittuna.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Tämä huulipuna sopii kaikille – ja se näkyy jo katukuvassa
- 2.Kevättyyli alle 20 eurolla! Näin päivität vaatekaapin pienellä budjetilla
- 3.Näytä hyvältä vaivatta – tässä trendiasussa värit sopivat aina yhteen
- 4.Tämä suosikkitakki on taas muodissa – Oliko sinullakin 15 vuotta sitten?
- 5.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 6.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille


















