Pizza Margherita
Noin 1,5 tuntia (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Täydellisen herkullinen tomaattipizza Pizza Margherita syntyy tuplasti kohotetusta taikinasta ja uunissa haudutetusta kastikkeesta.
| Pohja | |
|---|---|
| 25 g | hiivaa |
| 2 dl | vettä |
| 2 rkl | oliiviöljyä |
| 1 tl | suolaa |
| 5 dl | durumjauhoja |
| Tomaattikastike | |
| 1 kpl | punasipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 800 g | (2 pkt, à 400 g) tomaattimurskaa |
| 2 dl | kiehuvaa vettä |
| 4 rkl | oliiviöljyä |
| 2 rkl | tomaattipyreetä |
| 1 kpl | laakerinlehti |
| 1 tl | kuivattua basilikaa |
| 1 tl | suolaa |
| 1/2 tl | sokeria |
| 1/4 tl | mustapippuria |
| Päälle | |
| 250 g | (2 pkt) mozzarellaa |
| 3 kpl | tomaattia |
| 1/2 tl | kuivattua oreganoa |
| 1/2 kpl | ruukku basilikaa |
- 1.
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähän kerrallaan. Peitä taikina liinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi vähintään 30 minuuttia. Vaivaa muutaman kerran ja kohota vielä 30 minuuttia.
- 2.
Kuori ja raasta sipuli ja valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset korkeareunaisessa uunivuossa. Sekoita tasaiseksi. Hauduta kastiketta 180-asteisessa uunissa 1 tunti, sekoita välillä. Anna kastikkeen jäähtyä hetki ennen kuin levität sitä pizzalle.
- 3.
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita tyhjä uunipelti tai pizzakivi uuniin. Painele taikina jauhotetulla alustalla käsin ohueksi pohjaksi. Tee joko 1 iso pellillinen, 2 pienempää pizzaa tai pikkupizzoja. Nosta pohja varovasti leivinpaperille; anna pellin olla vielä uunissa.
- 4.
Levitä tomaattikastiketta tasaisesti pohjan päälle. Valuta mozzarella ja viipaloi tai revi se paloiksi tomaattikastikkeen päälle. Viipaloi tomaatit ja pudottele sinne tänne pizzan päälle. Ripottele oreganoa pinnalle.
- 5.
Ota kuuma pelti uunista ja vedä pizza pellille leivinpaperin avulla. Paista kuumassa uunissa 10–15 minuuttia, niin että juusto sulaa pizzan päälle, pohja kypsyy kauttaaltaan ja pinta saa kauniin värin. Viimeistele pizza basilikalla.
Pizza Margherita
Täydellisen herkullinen tomaattipizza Pizza Margherita syntyy tuplasti kohotetusta taikinasta ja uunissa haudutetusta kastikkeesta.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Pohja | |
| 25 g | hiivaa |
| 2 dl | vettä |
| 2 rkl | oliiviöljyä |
| 1 tl | suolaa |
| 5 dl | durumjauhoja |
Tomaattikastike | |
| 1 kpl | punasipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 800 g | (2 pkt, à 400 g) tomaattimurskaa |
| 2 dl | kiehuvaa vettä |
| 4 rkl | oliiviöljyä |
| 2 rkl | tomaattipyreetä |
| 1 kpl | laakerinlehti |
| 1 tl | kuivattua basilikaa |
| 1 tl | suolaa |
| 1/2 tl | sokeria |
| 1/4 tl | mustapippuria |
Päälle | |
| 250 g | (2 pkt) mozzarellaa |
| 3 kpl | tomaattia |
| 1/2 tl | kuivattua oreganoa |
| 1/2 kpl | ruukku basilikaa |
Valmistus (Uuni 250°C)
- 1
Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää öljy ja suola. Alusta jauhot taikinaan vähän kerrallaan. Peitä taikina liinalla ja anna nousta kaksinkertaiseksi vähintään 30 minuuttia. Vaivaa muutaman kerran ja kohota vielä 30 minuuttia.
Määrä Ainesosa 25 g hiivaa 2 dl vettä 2 rkl oliiviöljyä 1 tl suolaa 5 dl durumjauhoja - 2
Kuori ja raasta sipuli ja valkosipulinkynsi. Yhdistä kaikki kastikkeen ainekset korkeareunaisessa uunivuossa. Sekoita tasaiseksi. Hauduta kastiketta 180-asteisessa uunissa 1 tunti, sekoita välillä. Anna kastikkeen jäähtyä hetki ennen kuin levität sitä pizzalle.
Määrä Ainesosa 1 kpl punasipuli 2 kpl valkosipulinkynttä 1/4 tl mustapippuria 4 rkl oliiviöljyä 800 g (2 pkt, à 400 g) tomaattimurskaa 2 rkl tomaattipyreetä 1/2 tl sokeria 2 dl kiehuvaa vettä 1 kpl laakerinlehti 1 tl suolaa 1 tl kuivattua basilikaa - 3
Kuumenna uuni 250 asteeseen. Laita tyhjä uunipelti tai pizzakivi uuniin. Painele taikina jauhotetulla alustalla käsin ohueksi pohjaksi. Tee joko 1 iso pellillinen, 2 pienempää pizzaa tai pikkupizzoja. Nosta pohja varovasti leivinpaperille; anna pellin olla vielä uunissa.
- 4
Levitä tomaattikastiketta tasaisesti pohjan päälle. Valuta mozzarella ja viipaloi tai revi se paloiksi tomaattikastikkeen päälle. Viipaloi tomaatit ja pudottele sinne tänne pizzan päälle. Ripottele oreganoa pinnalle.
Määrä Ainesosa 2 dl tomaattikastiketta (ks. ohje) 250 g (2 pkt) mozzarellaa 3 kpl tomaattia 1/2 tl kuivattua oreganoa - 5
Ota kuuma pelti uunista ja vedä pizza pellille leivinpaperin avulla. Paista kuumassa uunissa 10–15 minuuttia, niin että juusto sulaa pizzan päälle, pohja kypsyy kauttaaltaan ja pinta saa kauniin värin. Viimeistele pizza basilikalla.
Määrä Ainesosa 1/2 kpl ruukku basilikaa
Pakasta ylijäänyt kastike seuraavaa pizzakertaa varten tai käytä pastakastikkeena.
Ravintosisältö
1466
Energiaa kcal
6138
Energiaa kj
70,5 g
Rasvaa
22,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
148,5 g
Hiilihydraatteja
29,0 g
Sokereita
16,0 g
Kuituja
47,5 g
Proteiinia
8,1 g
Suolaa
1466
Energiaa kcal
6138
Energiaa kj
70,5 g
Rasvaa
22,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
148,5 g
Hiilihydraatteja
29,0 g
Sokereita
16,0 g
Kuituja
47,5 g
Proteiinia
8,1 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 2 rkl tomaattipyreetä, 1 kpl laakerinlehti.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























