Sitruuna-murumuffinssit
45 min (josta 15 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Helpot sitruunamuffinssit syntyvät ilman vatkainta ja vaahdottamista, sillä taikina vain sekoitetaan. Kruunaa vaniljaiset rahkamuffinssit rapealla taikinamurulla.
| Murutaikina | |
|---|---|
| 2 rkl | juoksevaa rapsiöljyvalmistetta |
| 2 rkl | sokeria |
| 3/4 dl | vehnäjauhoja |
| Taikina | |
| 3 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| 1 tl | ruokasoodaa |
| 1 tl | vaniljasokeria |
| 150 g | (1 prk) vaniljarahkaa |
| 1 dl | juoksevaa rapsiöljyvalmistetta |
| 2 kpl | kananmunaa |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
| 1 tl | sitruunankuorta raastettuna |
| Lisäksi | |
| amerikan muffinivuokia | |
- 1.
Valmista murutaikina. Sekoita rasva, sokeri ja jauhot. Nypi sormilla murumaiseksi seokseksi. Laita jääkaappiin.
- 2.
Yhdistä kulhossa taikinan kuivat aineet.
- 3.
Sekoita toisessa kulhossa rahka, rasva, munat, sitruunanmehu ja kuoriraaste. Lisää seos jauhoseokseen. Sekoita tasaiseksi. Älä sekoita taikinaa liikaa, ettei se sitkisty.
- 4.
Levitä muffinivuoat pellille. Annostele taikinaa kahdella lusikalla vuokiin. Täytä 2/3 vuoista. Ripottele muruseos muffinssien pinnalle.
- 5.
Paista 200-asteisessa uunissa 15−20 minuuttia, kunnes muffinssit ovat kypsiä ja pinta on saanut väriä.
Sitruuna-murumuffinssit
arvosana4/5
45 min (josta 15 min aktiivista)
Helpot sitruunamuffinssit syntyvät ilman vatkainta ja vaahdottamista, sillä taikina vain sekoitetaan. Kruunaa vaniljaiset rahkamuffinssit rapealla taikinamurulla.
Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Murutaikina | |
| 2 rkl | juoksevaa rapsiöljyvalmistetta |
| 2 rkl | sokeria |
| 3/4 dl | vehnäjauhoja |
Taikina | |
| 3 1/2 dl | vehnäjauhoja |
| 1 1/2 dl | sokeria |
| 1 tl | leivinjauhetta |
| 1 tl | ruokasoodaa |
| 1 tl | vaniljasokeria |
| 150 g | (1 prk) vaniljarahkaa |
| 1 dl | juoksevaa rapsiöljyvalmistetta |
| 2 kpl | kananmunaa |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
| 1 tl | sitruunankuorta raastettuna |
Lisäksi | |
| amerikan muffinivuokia | |
Valmistus (Uuni 200°C)
- 1
Valmista murutaikina. Sekoita rasva, sokeri ja jauhot. Nypi sormilla murumaiseksi seokseksi. Laita jääkaappiin.
Määrä Ainesosa 2 rkl juoksevaa rapsiöljyvalmistetta 2 rkl sokeria 3/4 dl vehnäjauhoja - 2
Yhdistä kulhossa taikinan kuivat aineet.
Määrä Ainesosa 3 1/2 dl vehnäjauhoja 1 1/2 dl sokeria 1 tl leivinjauhetta 1 tl ruokasoodaa 1 tl vaniljasokeria - 3
Sekoita toisessa kulhossa rahka, rasva, munat, sitruunanmehu ja kuoriraaste. Lisää seos jauhoseokseen. Sekoita tasaiseksi. Älä sekoita taikinaa liikaa, ettei se sitkisty.
Määrä Ainesosa 150 g (1 prk) vaniljarahkaa 1 dl juoksevaa rapsiöljyvalmistetta 2 kpl kananmunaa 1/2 dl sitruunanmehua 1 tl sitruunankuorta raastettuna - 4
Levitä muffinivuoat pellille. Annostele taikinaa kahdella lusikalla vuokiin. Täytä 2/3 vuoista. Ripottele muruseos muffinssien pinnalle.
Määrä Ainesosa amerikan muffinivuokia - 5
Paista 200-asteisessa uunissa 15−20 minuuttia, kunnes muffinssit ovat kypsiä ja pinta on saanut väriä.
Ravintosisältö
288
Energiaa kcal
1205
Energiaa kj
11,9 g
Rasvaa
1,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,5 g
Hiilihydraatteja
18,3 g
Sokereita
1,0 g
Kuituja
5,7 g
Proteiinia
0,7 g
Suolaa
288
Energiaa kcal
1205
Energiaa kj
11,9 g
Rasvaa
1,5 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,5 g
Hiilihydraatteja
18,3 g
Sokereita
1,0 g
Kuituja
5,7 g
Proteiinia
0,7 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 1 tl sitruunankuorta raastettuna, Amerikan muffinivuokia .
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























