Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hyvää juhlapäivää, iskä! Näistä aineksista syntyy hieno kolmen ruokalajin isänpäivämenu

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Piia Arnould
Julkaistu: 3.11.2021
|
Muokattu: 4.11.2021
Kutsu isä valmiiseen ruokapöytään, jossa leipä on lastattu siiderisilakoilla, ulkofilee täytetty yrteillä ja hedelmät paahdettu hasselbackan tapaan. Isänpäivän juhlava lounas valmistuu parissa tunnissa. Vain siiderisilakoiden tekemisessä pitää ottaa vähän etumatkaa.

Alkuruoaksi siiderissä marinoitua silakkaa

Isänpäivän alkupalojen tekeminen alkaa jo perjantaina, mutta ei stressiä: tarvitset vain muutaman minuutin. Laita silakkafileet etikkaliemeen ja yöksi jääkaappiin. Kiehauta samalla omenainen siideriliemi ja laita sekin kylmään. Lauantaina siirrät silakat etikkaliemestä siideriliemeen, jossa ne maustuvat sunnuntaihin mennessä pehmeän omenaisiksi. Isänpäivänä paahdat vain alkupalaleivät ja nostat päälle makeaksi marinoituneita herkkusilakoita.

Pääruoaksi yrteillä täytetty rullapaisti

Kun alkupalat on syöty, isä saa herkutella mehevällä rullapaistilla. Sen tekemisessä paistolämpömittari on iso apu. Leikkaa naudan ulkofilee isoksi levyksi ja levitä sille marinadia, jossa on tuoretta timjamia sekä reilusti sitruunaa, valkosipulia ja hunajaa. Rullaa ja sido paisti komeaksi kääröksi – ja paista mittarin avulla isän mieleiseen kypsyyteen. Paahda fileerullan seuraksi värikkäät uunikasvikset, jotka maustat samalla hunajaisella timjamimarinadilla.

Jälkiruoaksi eksoottinen yllätys persimonista

Lainataan idea hasselbackan perunoista, mutta vaihdetaan ainekset ja tehdään hasselbackan tekniikalla vaihteeksi jälkiruoka. Homman juju on toisiinsa alareunasta kiinni jätetyt hedelmäviipaleet, joiden väliin ujutetaan makea mausteinen pähkinätahna. Siinä voivat pienetkin lapset olla apuna. Valitse hedelmäksi mehukas ja makea persimon, joka näyttää ulospäin isolta oranssilta tomaatilta. Laita jälkkäri uuniin, kun pääruoka on valmis, niin saat hedelmät lämpöisinä tarjolle – vaikka jäätelön kanssa. Hasselbackan hedelmät onnistuvat muuten mainiosti myös persikasta, nektariinista tai omenasta.

Kurkista lisävinkit rullapaistin tekemiseen:

Isä tarvitsee tietysti myös isänpäiväkakun! Katso kakkureseptit:

Täältä löydät lisää herkullisia ideoita isänpäivään: