Juhli itsenäisyyspäivää helpolla sinivalkoisella kakulla!
Itsenäisyyspäivänä herkutellaan ihastuttavalla, Suomen lipun värisellä juustokakulla! Maussa yhdistyvät suomalaisten suosikit: suklaa, tuorejuusto ja marjat.

Helppo itsenäisyyspäivän kakku on valittu 120-juhlavuottaan viettävän Yhteishyvän kuukauden kakuksi. Herkun avulla itsenäisyyspäivän juhlinta onnistuu varmasti, sillä kakku kruunaa juhlan ja sen maku vie kielen mennessään!
Helppoa, mutta hienostunutta
Mustaherukka-valkosuklaakakku on vaivaton leivonnainen itsenäisyyspäivän juhlintaan. Kakun pohjana toimii pakastealtaan suklainen suosikki eli valmis mutakakku ja bonuksena säästyy niin aikaa kuin vaivaakin, kun kakkupohjaa ei tarvitse leipoa itse. Mutakakun päälle kaadetaan mojova kerros valkosuklaista tuorejuustomoussea ja joukkoon marmoroidaan yllätykseksi mustaherukkahilloa.
Koristele kauniiksi
Koristele kakku ennen tarjoilua pensasmustikoilla ja rouhitulla valkosuklaalla. Suomen havumetsiä muistuttavaa tunnelmaa saat lisäämällä kakun pinnalle tuoreita rosmariinin oksia. Jos haluat koristelusta aavistuksen talvisemman, voit sirotella päälle myös tomusokeria.
Leivo etukäteen
Kakku kannattaa valmistaa hyvissä ajoin ennen herkuttelua, jotta täyte ehtii hyytyä tarpeeksi pitkään. Peitä kakku huolellisesti tuorekelmulla tai foliolla ennen jääkaappiin nostamista, jotta kakkuun ei tartu mahdollisia epätoivottuja makuja jääkaapista.
Mitä muuta söisit itsenäisyyspäivänä?
- 1.Ysäripaita on muodissa taas – näin käytät sitä trendikkäästi nyt
- 2.Näitä pintoja tuskin pyyhit – siksi kotisi on niin pölyinen
- 3.Ruokavalio vaikuttaa hiuksiin – Tällaista syömistä kannattaa välttää
- 4.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille
- 5.Haluatko pehmeämmät pyyhkeet? Näin ne kannattaa pestä
- 6.Isabella, 30, elää miljoonakodissa Monacossa – mutta vuokra on sama kuin monella Helsingissä















