Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Tania Akter, 23, työskentelee ompelijana bangladeshilaisessa vaatetehtaassa. Osa työntekijöiden tekemistä vaatteista tuodaan myytäväksi S-ryhmän Prismoihin Suomeen.

Prismasta ostamasi vaate saattaa olla bangladeshilaisen Tania Akterin, 23, ompelema

Teksti:
Maarit Rasi
Kuvat:
Santtu Miikkulainen, Ville Forss
Julkaistu: 15.8.2023
|
Muokattu: 15.8.2023
Kannattaako Bangladeshissa tehtyä vaatetta ostaa, jos ihmisoikeudet mietityttävät? Asiantuntijoiden mukaan boikotoiminen ei ole ratkaisu. Tania Akterille ja Moni Fatemalle työ vaatetehtaassa mahdollistaa unelmat paremmasta tulevaisuudesta.

Vaatetehtaan portilla seisoo jämäkän oloinen vartija. Ennen tehdasalueelle päästämistä mies laittaa kuumemittarin jokaisen työntekijän otsalle. Testi paljastaa, onko joku tulossa kipeänä töihin.

Ihmiset astelevat työpaikalleen paikalliseen vaatetehtaaseen koulun parijonoa muistuttavassa muodostelmassa. Hiekka pölisee varvassandaaleissa.

Seuraavaksi portista kävelee 23-vuotias ompelija Tania Akter. Maata viistävään mekkoon ja pään peittävään huiviin pukeutunut työntekijä läpäisee tarkastuksen moitteetta.

Kun portti jää taakse, Akter astuu sisälle toiseen maailmaan. Autojen merkkiäänet, kaupungin savusumu ja työmatkalaisten puheensorina vaihtuvat tehtaan hiljaisuuteen.

Työpäivä vaatetehtaassa lähellä Bangladeshin pääkaupunki Dhakaa on alkamassa.

Sisällä tehtaassa työläiset riisuvat kenkänsä ja ovat paljain jaloin. Mikään ei paina jalanpohjaa, sillä tilat ovat modernit ja siistit. Siisteydestä muistuttaa roskaamisen kieltävä kyltti.

Ompelijat, lankakerien valmistajat ja viimeistelijät tekevät töitä eri osastoilla. Hiljaisuuden rikkoo vaimea naurahdus, joka kuuluu työntekijän kasvomaskin takaa.

Dhakan lähellä sijaitsevassa vaatetehtaassa työntekijät, Akter muiden muassa, valmistavat t-paitoja, trikoopuseroita ja collegevaatteita myytäväksi eri puolille maailmaa. Suomeen, S-ryhmän Prismoihin tehtaalta lähtee muun muassa House- ja Ciraf-merkkien, Finlaysonin Arkismin sekä Reino&Ainon vaatteita.

Lasten koulutus haukkaa kolmasosan palkasta

Bangladesh on tunnettu vaatetehtaistaan, joita on maassa monenlaisia. Niissä työskentelee paljon naisia. Ompelija Moni Fatema, 37, tekee töitä tehtaassa, jossa työntekijät valmistavat kausivaatteita Bangladeshin markkinoille. Fateman työpäivä alkaa kahdeksalta aamulla ja päättyy viideltä iltapäivällä.

”Valmistan sen aikana yhdessä muiden kanssa 100–150 t-paitaa”, hän kertoo.

Päivän kohokohta on lounastunti, jolloin kolmen lapsen äiti kiiruhtaa pölyisiä katuja pitkin takaisin kotiinsa. Matka käy katukojuja pullollaan olevan kujan kautta. Häkeissä kanat läähättävät lamaantuneina lämmöstä.

Fateman koti sijaitsee kerrostalon kuudennessa kerroksessa, jossa kolmion jakaa kaksi perhettä. Fateman perheen käytössä on pelkistetty makuuhuone. Sen seinämaalit lohkeilevat ja tilaa halkoo pyykkinaru. Ulkona sähköjohdot risteilevät talojen välillä. Pihapuuna on palmu. Perheenäiti auttaa viisivuotiasta poikaansa läksyissä huoneen niukoissa neliöissä.

Tania Akter ja Moni Fatema kuuluvat niihin kymmeneen prosenttiin bangladeshilaisista, jotka työskentelevät vaateteollisuudessa.

Useat heistä tekevät töitä pienellä palkalla, eivätkä ole tietoisia työntekijälle kuuluvista oikeuksista. Etenkin suurperheelliset tekevät ylitöitä, jotta pärjäisivät paremmin.

Fateman peruspalkka on 7 000 takaa eli noin 75 euroa kuukaudessa. Ylitöineen palkka on noin 160 euroa kuukaudessa. Hän työskentelee, jotta voisi kouluttaa poikansa mahdollisimman hyvin. Fateman työpaikka ei ole S-ryhmän kumppanitehdas.

”Lasten koulunkäynti vie noin kolmasosan palkastani. Toivon, että poikani saa töitä vaikkapa teknologian parista ja että tyttäreni ei tarvitse työskennellä, vaan hän pääsee hyviin naimisiin. Yksi lapsistani on jo naimisissa.”

Tania Akterin peruspalkka on 10 500 takaa eli noin 112 euroa, ja ylitöineen 15 000 takaa eli noin 160 euroa kuukaudessa. Akter säästää rahaa, jotta hänen aviomiehensä voisi perustaa vaateputiikin.

Nuori ompelija hymyilee ja kertoo, että tällä hetkellä hän saa talteen hyvän osan palkastaan. Se onnistuu, sillä avioparilla ei ole lapsia, ja he maksavat kodistaan kohtuullista vuokraa. Asunnon he jakavat peräti kuuden perheen kesken.

Myös Akterin aviomies työskentelee ompelijana. Peruspalkan ja ylitöiden lisäksi he saavat kaksi kertaa vuodessa tulospalkkion.

”Palkkani nousi, kun etenin vanhemmaksi koneenkäyttäjäksi. Tulevaisuudessa voin edetä työnjohtajaksi tai johtajaksi. Työnjohtajan palkka on kaksinkertainen omaani verrattuna”, Akter sanoo.

Bangladesh vie mielikuvissa hikipajoihin

Akter ja Fatema valmistavat paitoja, joiden tuotelapussa lukee Made in Bangladesh.

Pelkkä ajatus Bangladeshissa valmistetusta vaatteesta vie monen ajatukset hikipajoihin, joissa lapset valmistavat vaatteita ahneille länsimaalaisille.

Lapsen tekemä paita ei ole maassa mahdottomuus, mutta vientiin suuntautuneissa tehtaissa lapsityövoima on todennäköisesti vähäistä. Ongelmat ovat luultavasti suurempia harmaan talouden puolella.

”Nämä työntekijät eivät välttämättä ole länsimaisten ostajien kumppanitehtaiden listoilla, vaan tekevät esimerkiksi kotonaan alihankintana koristeompelua. Usein länsimaiset ostajat kieltävät tällaisen alihankinnan, mutta kiellon valvonta voi olla vaikeaa”, Bangladeshin vaateteollisuuden tilannetta tutkinut ilmastoasiantuntija Lasse Leipola Finnwatch ry:stä kertoo.

Bangladeshin vaatetehtaiden maine pohjaa osittain menneeseen.

Rana Plaza -tehtaan romahduksessa menehtyi kymmenen vuotta sitten yli 1 100 ihmistä. Onnettomuuden jälkeen perustettiin Bangladesh Accord -sopimus, joka satsaa rakennus-, palo- ja sähköturvallisuuteen. S-ryhmä ja sen kumppanitehtaat ovat sopimuksen piirissä. Rakennusten turvallisuus on edennyt Accordin ansiosta.

Useat toimijat, S-ryhmä muiden muassa, siirsi osan tuotannostaan Bangladeshiin 2000-luvun alussa. Syynä oli alan kiristynyt kilpailu.

”Kaupparyhmä halusi vastata markkinassa tapahtuneeseen muutokseen ja tarjota edullisempia vaatteita”, kertoo S-ryhmän tuoteryhmäpäällikkö Hanna Zimmerman.

Zimmerman oli mukana, kun S-ryhmä valitsi Bangladeshista vaatetehtaita yhteistyökumppaneikseen. Valittuja tehtaita on nyt kahdeksan, ja ne ovat kuuluneet alusta asti kansainvälisen yritysvastuujärjestelmän BSCI:n vastuullisuusperiaatteiden ja auditointien piiriin. BSCI keskittyy perusperiaatteissaan oikeudenmukaisen työelämän edistämiseen.

Yksi kumppanitehtaista on Akterin työpaikka. Työntekijöitä siellä on noin tuhat. Näyttää siltä, että työnantaja pitää tehtaan työturvallisuudesta hyvää huolta. Punaisena kirkuvan palo-oven kyltti muistuttaa, että ovi on pidettävä aina suljettuna. Seinältä löytyvät tehtaan säännöt. Teksti varoittaa seksuaalisesta häirinnästä sekä englannin että bengalin kielellä.

Vain lämpötila paljastaa, että työntekijät tekevät töitä Etelä-Aasiassa. Hallin seinällä kiikkuva lämpömittari näyttää keskipäivällä 31:tä astetta.

Paineen alla yritykset ovat parantaneet vastuullisuuttaan.

S-ryhmän Zimmermanin mielestä markettimuoti on monesti vastuullisempaa kuin osa ihmisistä ehkä ajattelee. Suurten ostovolyymien yrityksiin kohdistuu myös eniten mielenkiintoa, ja paineen alla ne ovat parantaneet vastuullisuuttaan.

Made in Bangladesh -tuotteen voi siis Zimmermanin mukaan ostaa hyvällä omallatunnolla, mikäli reunaehdot täyttyvät: vaate on hyvälaatuinen ja valmistettu Bangladeshissa BSCI-auditoidussa tehtaassa.

Inflaatio on vaikeuttanut elämää

Akter ja Fatema ovat tyypillisiä vaateteollisuuden työntekijöitä. He ovat tulleet alalle, sillä ovat matalasti koulutettuja, eikä vaihtoehtoja ole juurikaan tarjolla. Työkavereissa on myös maan sisäisiä ilmastopakolaisia, jotka ovat joutuneet jättämään kotiseutunsa. Ilmastonmuutos on vaikeuttanut maanviljelyä maaseudulla.

Moni Fatema kertoo perheensä eläneen köyhyydessä, kunnes hän sai työn tehtaasta. Fatema on ollut alalla 15 vuotta.

”Mieheni on autonkuljettaja. Pelkästään hänen palkallaan emme tulisi toimeen.”

S-ryhmän kumppanitehtaissa työntekijöille maksetaan lain mukaiset palkat.

Vaikka vaatetehtaasta tuleva raha on perheelle välttämätön, ansiot eivät ole isoja. S-ryhmän kumppanitehtaissa työntekijöille maksetaan lain mukaiset palkat. Kaupparyhmä edistää palkka-asiaa muun muassa BSCI-yritysvastuujärjestelmän kautta.

Paikalliset ammattiyhdistysliikkeet ovat vaatineet alan minimipalkan nostamista 8 000 takasta eli noin 85 eurosta 23 000 takaan eli 246 euroon kuukaudessa. Finnwatch ry:n Leipola pitää tätä perusteltuna, sillä monen työntekijän palkka ei ole ennenkään riittänyt elämiseen. Viime aikoina inflaatio on vaikeuttanut työntekijöiden asemaa, eikä maassa ole kattavaa sosiaaliturvaa.

”Vaatetehtaan työntekijä voi joutua elättämään palkallaan itsensä lisäksi iäkkäitä vanhempiaan tai maksamaan lastensa koulutuksesta”, Leipola sanoo.

Boikotoimalla ei auta työntekijöitä

Vaate- ja tekstiilialaa saa kiittää Bangladeshin talouden nopeasta kehityksestä. Ala on kasvanut, mutta yhteiskunnan tukirakenteet, kuten sosiaaliturva, eivät ole kehittyneet samassa tahdissa.

Leipolan mukaan Bangladesh kaipaa rakenneuudistusta, koulutustason nostoa ja uusien työpaikkojen luomista myös muille aloille.

”Maan pitäisi pystyä monipuolistamaan elinkeinorakennettaan, ettei se olisi yhden kortin varassa. Ongelmallista on, että yli 80 prosenttia Bangladeshin kaikesta viennistä tulee vaateteollisuudesta.”

Kun Tania Akterilta ja Moni Fatemalta kysyy vaateteollisuuden ongelmista, he miettivät hetken, mutta ovat lähinnä hiljaa. Nykyiselle ja tulevalle jälkikasvulleen ompelijat toivovat kuitenkin uraa muualla kuin tehtaassa. Syynä on palkkaus, jota naiset pitävät vaatimattomana.

”Unelmoin kahdesta lapsesta. Jos he työskentelevät vaateteollisuudessa, toivon että he saavat alalta korkeamman tason työtehtäviä”, Akter sanoo.

Fatema mainitsee, että työtä on paljon. Epäkohdista puhuminen jää kuitenkin kurkkuun kiinni. Varovaiset sanat on helppo ymmärtää, kun miettii viime vuosia.

”Koronakriisin aikaan S-ryhmä ei peruuttanut tilauksiaan, mutta moni muu länsimainen ostaja teki näin”, S-ryhmän Zimmerman kertoo.

Kärsijä oli tavallinen tehtaan työntekijä, jonka työnantaja joutui lomauttamaan. Finnwatchin Leipolan mukaan jotkut joutuivat säästämään ruoastaan.

Asiantuntijat ovatkin yhtä mieltä siitä, ettei länsimainen kuluttaja auta vaateteollisuuden työntekijöitä boikotoimalla Bangladeshin vaateteollisuutta. Boikotointi johtaa usein siihen, että heikommassa asemassa oleva työntekijä menettää työnsä.

Leipola vaatii yrityksiltä lisää vastuullisuutta.

Hän ei halua kannustaa ihmisiä turhaan kuluttamiseen, sillä hänen mukaansa vaateteollisuuden ympäristötaakkaa kasvattavat ilmastopäästöjen lisäksi muun muassa puuvillan tuotantoon tarvittava maa-ala ja kasteluvesi sekä tuotannossa syntyvät vesipäästöt ja mikromuovit. Boikotointia asiantuntija ei kuitenkaan pidä tehokkaana vaikutuskeinona.

Vaatteita ostavia yrityksiä on Bangladeshissa monenlaisia, Leipola huomauttaa.

”Jos yritys pyrkii selvittämään vaatetehtaiden ongelmat, on parempi, että tätä työtä jatketaan. Mikäli asiakkaat painostavat katkaisemaan yhteydet tehtaisiin, tilalle tulee todennäköisesti taho, jota asia kiinnostaa vähemmän.”

Unelmat kantavat arjen yli

Vaateteollisuuden työntekijöille tärkeintä on, että palkka tulee tilille ajallaan ja oikein.

Arjen yli kannattelevat myös unelmat. Osa niistä on hyvinkin arkisia. Fatema toivoo, että voisi jossakin vaiheessa lopettaa työnteon ja viettää enemmän aikaa lastensa kanssa.

Tällä hetkellä äidin silmäterät istuvat sängyllä, joka on väkisinkin pienen kodin keskipiste. Yksi makuuhuone on neljän hengen käytössä. Fatemalle, hänen lapsilleen ja miehelle omaa tilaa on vain kymmenisen neliön verran. Vaikka asumismukavuudesta on pakko tinkiä, yksi on ja pysyy. Äiti tekee kaikkensa, jotta lapsia odottaisi toisenlainen elämä.

Lue myös