Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

”Seksuaalisen kokemuksen yksi moottori on kokeilla jotakin uutta, yllätyksellistä ja salaperäistä”, Samuel Piha kuvailee.

Seksileluista tuli kaiken kansan hyvinvointivälineitä – seksirobottejakin kehitellään jo

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Vesa Tyni
Julkaistu: 26.1.2022
|
Muokattu: 26.1.2022
Kuluttajatutkimuksen dosentti Samuel Piha toteaa, että seksivälineiden hankinnassa ihmisessä ottavat mittaa evoluution sanelemat vietit: toisaalta häveliäisyys ja toisaalta halu kokea mielihyvää.

Mielikuva seksivälinealasta on kokenut mullistuksen. Seksileluista on tullut yöpöydän laatikossa säilytettäviä kauniita hyvinvointivälineitä, joita enenevässä määrin käyttävät naiset. Niitä ostetaan yleisimmin nettikaupoista, mutta myös kivijalkamyymälöistä ja jopa päivittäistavarakaupoista. Alkuvuodesta myös Prisma.fi on lisännyt seksileluja valikoimiinsa.

”Ala on kuluttajien silmissä normalisoitunut. Nettikaupan nousu on ollut huomattava”, kertoo kuluttajatutkimuksen dosentti Samuel Piha, joka on tutkinut seksiin liittyvää kuluttamista evoluutiopsykologian näkökulmasta.

Seksivälineisiin aiemmin liittynyt häveliäisyys näyttää antaneen sijaa kokeilunhalulle. Piha kertoo, että häveliäisyyden tunne on ihmisellä perustavanlaatuista, mutta se aktivoituu eri tavoin eri kulttuureissa.

1800-luvun Euroopassa vallitsivat nykyistä tiukemmat seksuaaliset normit, mutta esimerkiksi antiikin ajan ihmisten tiedetään nauttineen seksi-välineistä.

Piha toteaa, että seksivälineiden hankinnassa ihmisessä ottavat mittaa evoluution sanelemat vietit: toisaalta häveliäisyys ja toisaalta halu kokea mielihyvää.

”Seksuaalisen kokemuksen yksi moottori on kokeilla jotakin uutta, yllätyksellistä ja salaperäistä”, hän kuvailee.

Hänen mukaansa on hyvä huomioida sekin, että kun lelut tuodaan arkisiin kauppaympäristöihin, se saattaa joidenkin kuluttajien silmissä myös vähentää lelujen eksotiikkaa.

Seksilelut voivat olla osa aikuisten ihmisten leikkiä

Seksiä voi kuvailla aikuisten ihmisten leikiksi, jossa luodaan yhteinen maailma. Seksilelut voivat olla osa tätä yhteistä kokemusta. Myös sooloseksissä välineillä voi olla merkittävä rooli.

Pihan mukaan seksivälineitä käyttävät kaikenikäiset aikuiset. Tähän viittaa myös Yhteishyvän teettämä kysely, johon vastanneista 62 prosenttia kertoo kokeilleensa seksileluja tai käyttävänsä niitä säännöllisesti. Eniten kokeilijoita löytyi vanhimmista ikäluokista.

”Vaikka nuorena ollaan yleisesti ennakkoluulottomampia, seksuaalisuus voi iän myötä muuttua kokeilevammaksi”, Piha arvioi.

62% on kokeillut seksileluja tai käyttää niitä säännöllisesti. Eniten leluja ovat kokeilleet yli 65-vuotiaat.

Hänen mukaansa välineiden herättämiin mielikuviin liittyy kiinnostava piirre, joka ansaitsisi tarkempaa tutkimusta:

”Kun nainen hankkii seksivälineitä, se nähdään usein merkkinä voimaantumisesta ja rohkeudesta. Miesten kohdalla samaa ilmiötä ei välttämättä ole. Tämä voi osin selittyä evoluutiopsykologialla, mutta myös valtarakenteilla.”

Seksikoneita ja -robotteja kehitellään

Seksivälinekaupan valtavirtatuotteita ovat erilaiset dildot ja vibraattorit. Piha kertoo, että kehittyvä teknologia vie välineiden mahdollisuuksia yhä mielikuvituksellisempaan suuntaan. Välineitä on jo nyt mahdollista ohjailla mobiililaitteilla tai niihin voidaan liittää virtuaalitodellisuutta, mutta myös seksikoneita ja seksirobotteja kehitellään hurjaa vauhtia.

”On positiivista, jos rikkaampi seksuaalisuuden kokeminen voi näin tulla useampien saataville. Toisaalta se voi vähentää ihmisten välistä seksuaalista kanssakäymistä”, Piha pohtii.

MILLAISTA ILOA SEKSI TUOTTAA?

  • ”Seksi ja seksuaalisuus on minulle suuri onnen aihe ja onnellisen parisuhteen kivijalka.”

  • ”Oman miehen ihokosketus on parasta. Rentouttavaa, ihanaa, kokonaisvaltaista läsnäoloa ja rakkauden osoitusta.”

  • ”Hyvä seksi pelastaa päivän, jopa koko viikon.”

  • ”Elossa olemisen iloa, täydellistä tyytyväisyyttä, arjen yläpuolella olemista, nautinnon saamista ja antamista.”

Lähde: Yhteishyvän seksiaiheinen tutkimus, johon vastasi 807 suomalaista. Kysely toteutettiin nettikyselynä marraskuussa 2021.

Lue lisää

Lisää aiheesta