Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Suomalainen menestysresepti -ohjelman ensimmäisen kauden voittaja Anssi Räntilä kokeilee kilpailussa onneaan jo kolmatta kertaa: ”Olen aina ollut kova myyntimies”

Teksti:
Linda Lietsala
Kuvat:
Aito Media
Julkaistu: 17.6.2021
|
Muokattu: 1.7.2021
Suositun Boltsi-kasvispyörykän kehittänyt Anssi Räntilä päätyi elintarvikealalle sattuman kautta.

Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa kilpaileva Anssi Räntilä, 60, on Leivon leipomon tuotantopäällikkö ja elintarvikealan konkari, jolla riittää aina vain uusia ideoita.

Räntilä on tuttu jo ohjelman kahdelta aikaisemmalta tuotantokaudelta. Vuonna 2019 esitetyllä ensimmäisellä kaudella Räntilä siivitti tiensä ruokainnovaatiokilpailun voittoon kehittämällään Boltsi-kasvispyörykällä, jota myydään S-ryhmän ruokakaupoissa ympäri Suomen. Ohjelman aiemmat tuotantokaudet esitettiin TV5- (2019) ja Nelonen (2020) -kanavilla.

”Boltsin myötä kasvispyörykkä- ja pihvimarkkinat kasvoivat Suomessa 17 prosenttia. Jos ajatellaan vastaavia tuotteita, niin eihän ne ole koskaan päässeet lähellekään lihapullien myyntimääriä. Original Boltsi ja Chili Boltsi sen sijaan ovat vallaneet pyörykkämarkkinoista ison osan,” Räntilä sanoo.

Boltsin päädyttyä kauppojen hyllyille on samaan tuotesektoriin tullut valtava määrä erilaisia kasvispyöryköitä ja falafeleja. Boltsin menestystarina on motivoinut Räntilän mukaan kilpailuun kolmannen kerran.

”Olen aina ollut kova myyntimies. Näen kilpailun kaupallisena satsauksena”, Räntilä sanoo.

Räntilä lähtee semifinaaliin toiveikkain mielin, mutta tietää, että vastassa on kovia kilpailijoita. Ohjelman toisella kaudella (2020) Räntilä ei edennyt kilpailussa semifinaalia pidemmälle.

Oma ala löytyi sattumalta

Räntilä edustaa Suomalaisessa menestysreseptissä työnantajaansa Leivon Leipomoa, joka on Tampereen vanhin yksityinen leipomoalan yritys. Leivon Leipomo on perustettu vuonna 1913. Pohjanmaalta lähtöisin oleva Räntilä on työskennellyt yrityksessä jo 31 vuoden ajan.

”Koulutukseltani olen alun perin ravintolakokki, mutta koulu ei silloin oikein kiinnostanut. Heräsin vasta myöhemmin siihen, että pitäisi kouluttautua. Kouluttauduin sittemmin elintarviketeknikoksi, sillä elintarvikeala oli ainoa, johon kokemuspisteeni riittivät. Olen myös kouluttautunut viiniasiantuntijaksi”, Räntilä kertoo.

Räntilä on työskennellyt aiemmin talonmiehenä sekä sokeri- ja marjateollisuudessa. Työnteon hän aloitti jo 9-vuotiaana. Leivon Leipomoon hän päätyi töihin sattuman kautta.

”Olin Vantaalla töissä ja työpaikallani vieraili Leivon Leipomon silloinen toimitusjohtaja, jonka tunsin jo aiemmin. Hän soitti minulle vierailua seuraavana aamuna. Neuvottelujen kautta päädyin Leivon Leipomolle Tampereelle töihin”, Räntilä muistelee.

Tällä hetkellä työtehtävät keskittyvät vain kilpailutuotteen, kaurapastan, tuotekehitykseen. Muina aikoina tuotantopäällikön työtehtäviin kuuluu muun muassa ostoja, henkilöstöasioita ja tuotannon tehtäviä.

Puhtaasti kauraa

Kuluttaja voi ajatella, ettei Räntilän ohjelmaan tuomassa tuoteideassa ole mitään uutta. Kaurapasta on valmistettu 100 %:sta täyskaurasta.

”Nykyiset kaurapastana myydyt pastat eivät oikeasti sisällä kuin pienen osan kauraa. Tuotteissa on usein käytetty pääosin esimerkiksi ulkomailla kasvatettua durumvehnää”, Räntilä kertoo.

Idea kaurapastasta syntyi, kun Räntilä oli työpaikallaan kehittämässä kaurakorppujauhoa.

Kaura on Leivon leipomolle tuttu raaka-aine. Yritys kehitti aikanaan 100 %:sta kaurasta valmistetun kauraleivän valmistukseen tuotannollisesti toimivan tekniikan. Räntilästä on erikoista, että kauratuotteina myydään sellaisia tuotteita, joissa on pääasiassa muita viljoja kuin kauraa.

”Periaatteeni on aina kuitenkin se, että en koskaan mollaa kilpailijoita. Kehun omaa ja unohdan ne muut”, Räntilä painottaa.

Idea kaurapastasta syntyi, kun Räntilä oli työpaikallaan kehittämässä kaurakorppujauhoa.

”Jauhoa tehtiin sellaisesta kauralevystä, josta tuli mieleen, että tämä voisi olla kauralasagnelevy. Siitä se ajatus sitten lähti”, Räntilä sanoo.

Tuotteessa korostuvat suomalaisuus ja paikallisuus. Tuotanto tapahtuu pienellä alueella. Leivon Leipomo haluaa olla valmistusprosessissa mukana siemenviljan valinnasta lähtien.

”Näin tiedämme tasan tarkkaan, miten kauramme viljellään. Tiedämme myös, paljonko kauraa meillä on käytettävissä esimerkiksi puolen vuoden päästä. Se on paljon, ja sen vuoksi tuote on markkina-arvoltaan ylivoimainen. Vertaisia ei ole”, Räntilä vakuuttaa.

Työ jatkuu

Jos kilpailun voitto osuu Räntilän kohdalle toiseen kertaan, on suunnitelma jo valmiina.

”Ihan ensin lähden kesämökille ja nukun vähän aikaa. Tämä on melkoinen rutistus”, Räntilä nauraa.

Pitkän linjan elintarvikealan ammattilainen ei kuitenkaan aio lomailla pitkään.

”Tässä on jo uusia villejä ideoita mielessä. Tulen tekemään kaikenlaisia asioita sekä Boltsi Oy:n että Leivon leipomon nimen alle”, Räntilä sanoo.

Suomalainen menestysresepti -ohjelmassa etsitään uusia suomalaisia ruokainnovaatioita. Sarjaa voi seurata MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa ke 23.6.2021 klo 21 alkaen.

S-ryhmä tarjoaa finalisteille taloudellista tukea tuotekehitykseen. Voittaja selviää elokuussa ja voittajatuote on S-ryhmän ruokakauppojen syksyn ykköslanseeraus. Edellisen kauden voittajia ovat Boltsi ja Rostis.

Lue lisää