Kansallispelin lumoissa

Kaksi sinivalkoista joukkuetta ottaa toisistaan mittaa Hyvinkään Pihkalan punaisella hiekkatekonurmella. Ilmassa on sähköä, vaikka tänään ei pelatakaan sarjapisteistä. Kahteen eri joukkueeseen on koottu tämän hetken Suomen parhaimmisto, joten peli on tiukkaa, molempien joukkueiden ulkokenttä pitää eikä varsinaista juoksujuhlaa nähdä. Yli 4000-päinen yleisö jaksaa silti elää pelin tapahtumissa ja kannustaa suosikkiaan. Olemme Itä–Lännessä, pesäpallon vuosittaisessa arvotapahtumassa.

Suomen kansallispeliksi kutsuttu pesäpallo on lajina hyvin monipuolinen. Se edellyttää varsinkin huipputasolla pelaajilta erilaisia fyysisiä taitoja sekä taktista silmää.

"Missä muussa lajissa urheilijan täytyy osata samanaikaisesti juosta, hypätä, syöksyä, heittää?" kysyy Suomen Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja Arto Ojaniemi ja jatkaa:

"Toisaalta peli on kuin shakkia, jossa toinen hyökkää ja toinen puolustaa. Koko ajan haetaan toisen heikkouksia ja eri tilanteisiin on valittavana monia ratkaisuja."

Myös Hyvinkään Tahko ry:n toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka pitää pelin suolana sen monipuolisuutta sekä taktisuutta. Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että varsinkin juniori- ja harrastajatasolla laji soveltuu kaikille ja nopeutta ja voimaa tarvitaan lähinnä huipputasolla pelattaessa.

Entiset SM-tason naispesäpalloilijat Kaisu Eronen ja Henna Salmela lukevat lajin valtteihin vielä yhteisöllisyyden.

"Pesäpallossa joukkuehenki on hyvin tärkeää. Peli vie paljon aikaa ja joukkuekavereista tulee kuin toinen perhe", naiset pohtivat nyt jo katsomon puolelta.

Yhteisöllisyys ei Erosen ja Salmelan mukaan rajoitu vain omaan joukkueeseen.

"Vaikka aikoinaan pelattiin vastakkaisilla puolilla, yhä edelleen halataan. Koko pesäpalloväki on kuin yksi pieni perhe", 1990-luvulla aktiiviuransa lopettaneet naiset toteavat.

Tämä on helppo uskoa ainakin Itä–Länsi-tapahtumassa, jossa Eronen ja Salmela saavat jatkuvasti vaihtaa sanan tai kaksi entisten pelikumppaniensa kanssa.

Maakuntien elämäntapa

Itä–Länsi-viikonloppuna Hyvinkään pesäpallokatsomo täyttyy eri puolilta Suomea tulleista faneista. Pesäpallo on pelinä ja harrastuksena suosittu varsinkin maakunnissa, mutta pääkaupunkiseudulla ja varsinkaan Helsingissä lajin aiemmat perinteet eivät ole jatkuneet.

"Maakunnissa yhteisöllisyys on hyvin voimakkaasti mukana, ja pesäpallosta on tullut siellä eräänlainen elämäntapa. Sen sijaan suurkaupungeissa naapuritkaan eivät tunne toisiaan ja tämä varmasti vaikuttaa myös urheilussa", Ojaniemi toteaa.

Sotkamolaiset pesäpallofanit Eila Aidanpää ja Pia Ahonen vahvistavat Ojaniemen näkemyksiä Itä–Länsi-katsomossa.

"Jokainen sotkamolainen saa pesäpallokipinän jo äidinmaidosta. Itse olin kuusivuotias,  kun olin ensimmäistä kertaa pesiskoulussa. Kun kaikki kaverit pelaavat, mukaan on helppo lähteä ja pelistä tulee meille jo lapsuudessa intohimo. Lisäksi meidän suvustamme joku on aina pelannut mestaruussarjatasolla", Ahonen totea.

Naisten sukua näkyi myös Itä–Länsi-kentällä, sillä Aidanpään poika ja Ahosen kummipoika Niko Korhonen vahvisti idän joukkuetta. Ja vaikka lähisukua ei olisikaan ollut pelissä mukana, olisivat naiset silti jaksaneet nousta aamulla kello 5.30 Sotkamosta lähtevään linja-autoon – ihan vain pesäpallon takia.

"Mikä olisi tämän parempaa kesälomaohjelmaa?" Ahonen viittaa ympärilleen auringonpaisteisessa pesäpallokatsomossa. Aidanpää nyökkää vieressä ja hurraa, kun Lännen joukkueen juoksunteko kariutuu kotipesän kynnyksellä.

Omat juniorit vetovoimana

Suomalaisessa urheiluelämässä pääasiassa jalkapallo tai jääkiekko hallitsee suurimpien kaupunkien toimintaa. Pesäpalloliiton puheenjohtajan Arto Ojaniemen mukaan ilmiö on yleinen koko Euroopassa, jossa vain harvassa suurkaupungissa joku pienempi laji on menestynyt. Esimerkiksi lentopallon suurmaassa Italiassa kaikki huippujoukkueet ovat kotoisin pienistä kaupungeista.

"Ehkä suurkaupunkien miljöö sopii paremmin jalkapallolle ja jääkiekolle", Ojaniemi pohtii ja muistuttaa samalla, että urheiluseuratoiminta pitäisi erottaa selkeästi bisnesmäisestä joukkueurheilusta. Tätä pesäpallossa on Ojaniemen mukaan huomattavasti vähemmän kuin kahdessa muussa suurlajissa.

"Urheiluseuratoiminta on useimmiten aatteellista toimintaa, jossa ei pyöritetä miljoonabudjetteja. Esimerkiksi Jokerit tai HJK pyörivät ihan eri sfääreissä."

Myös Tahkon Rantatorikka korostaa hyvinkääläisen pesäpallomenestyksen taustalla pyörivää seuratoimintaa sekä yhteisöllisyyttä. Pääsarjatason pelaajista iso osa on seuran omia kasvatteja ja kotoisin siis Hyvinkäältä, mikä lisää lajin vetovoimaa omassa kaupungissa.

"Jokunen vuosi sitten trendinä oli, että pelaajia ostettiin muualta. Nyt pohja pyritään luomaan omilla junioreilla, sillä ihmiset haluavat tulla katsomaan nimenomaan oman kaupungin poikia."

Rantatorikka painottaa pesäpallon merkitystä yleisesti koko Hyvinkään kaupungille.

"Hyvinkää tunnetaan kolmesta tekijästä: Hyvinkään Tahkosta, Sveitsin ulkoilualueesta sekä Koneen hissitehtaasta."

"Jokunen vuosi sitten trendinä oli, että pelaajia ostettiin muualta. Nyt pohja pyritään luomaan omilla junioreilla, sillä ihmiset haluavat tulla katsomaan nimenomaan oman kaupungin poikia."

Raha ei takaa menestystä

1990-luvun lopussa miesten pääsarjatason pesäpalloa yritettiin tuoda Helsinkiin pääasiassa rahan voimalla. Senhetkisistä huippupelaajista koottu Kaisaniemen Tiikerit pelasi pääsarjassa kaksi menestyksekästä kautta, mutta seuran toiminta päättyi talousvaikeuksiin sekä sopupeliskandaaliin. Sen jälkeen yksittäisiä miesten Superpesiksen otteluita on pelattu Helsingissä, mutta omaa helsinkiläisseuraa ei Superpesiksessä edelleenkään ole. Naisten puolella Roihu pelaa Ykköspesiksessä ja suomensarjassa, PunaMustat Suomen sarjassa.

Arto Ojaniemen mielestä pesäpallo menestyy ja voi hyvin, vaikkei Superpesistä pelattaisi Helsingissä tai muissakaan suurissa kaupungeissa. Pääsarjatason toiminta Helsingissä toisi kuitenkin lisää medianäkyvyyttä ja auttaisi lajin markkinointia. Ojaniemen mukaan pesäpalloa ei kuitenkaan voida tuoda Helsinkiin väkisin.

"Laji täytyy juurruttaa seuratoiminnan avulla. Ensin pitää olla hyvää junioritoimintaa, jonka ansiosta seuratoiminnan edellytykset syntyvät luonnollisesti", Ojaniemi toteaa.

Myös Hyvinkään Miika Rantatorikka uskoo helsinkiläispesäpallon menestykseen vain pitkäkestoisen toiminnan tuloksena.

"Olen kaikelle keskustelulle avoin ja yksittäisten Superpesisotteluiden vieminen Helsinkiin kasvattaa varmasti kiinnostusta ja toimii hyvänä näyteikkunana. Jotta laji kuitenkin juurtuisi kestävästi, tarvitaan paikallisuutta ja työtä pitää tehdä toimintaan sitoutuneiden ihmisten avulla. Toki Helsingin tulo huippupesäpalloon elävöittäisi koko Etelä-Suomen pesäpalloelämää", Rantatorikka toteaa.

Ojaniemen mukaan pääkaupunkiseudun toiminnan kehittymistä hankaloittaa riittävien fasiliteettien puute.

"Pääkaupunkiseudun seurat eivät pysty ottamaan juurikaan enempää junioreita, sillä talvella ei ole riittävästi salivuoroja ja kesällä hiekkakenttäalueet ovat kortilla. Lajin menestymiseksi yhteiskunnan tulisi antaa koulujen liikuntasalit tehokkaammin urheiluseurojen käyttöön eikä pelätä niiden kulumista", Ojaniemi pohtii ja lisää ongelman koskettavan myös muita urheilulajeja.

Ojaniemi toteaa kuitenkin samaan hengenvetoon, että viime vuosina junioritoiminta on alkanut tuottaa tulosta Helsingissä, ja monissa superpesisjoukkueessa pelaakin jo helsinkiläisseurojen kasvatteja.

"Tällä hetkellä kehitys on vain sellainen, että pääkaupunkiseudun lupaavimmat nuoret pelaajat siirtyvät muualle. Heille pitäisi taata sellaiset olosuhteet, joissa he voisivat jäädä luottavaisina nostamaan omaa joukkuettaan sarjatasolla ylemmäs. Tarvittaisiinkin paljon innokkaita, omaan seuraan sitoutuneita tekijöitä", Ojaniemi toteaa.

Pesäpallosta liikunnan pohja

Ojaniemi korostaa, että juniori-iässä on tärkeää harrastaa monia eri lajeja ennen erikoistumista yhteen lajiin.

"Esimerkiksi äärettömän moni hyvä jääkiekkoilija Teemu Selänteestä lähtien on pelannut juniorina monia eri lajeja, osa myös pesäpalloa. Liikkuvan lapsen koordinaatio ei kehity vain yhtä lajia harrastamalla, ja pesäpallo auttaa kehittämään esimerkiksi käsien ja silmien välistä koordinaatiota. Lasten ja nuorten pitää oppia monipuolisesti eri urheilulajeja, ennen kuin heistä voi tulla huippu-urheilijoita", Ojaniemi painottaa.

Myös ex-pesäpalloilija Kaisu Eronen korostaa pesäpallon ja muiden lajien yhteismerkitystä.

"Itse pelasin koko urani ajan pesäpalloa ja koripalloa rinnakkain. Toinen oli kesä-, toinen talvilaji. Ne täydensivät hyvin toisiaan", Eronen toteaa, ja kertoo viihtyvänsä yhä molempien lajien katsomossa.

Myös Simosta kotoisin olevan Henna Salmelan uraan liittyivät monipuolisesti eri lajit.

"Lähdin pikkutyttönä isän kanssa kentälle. Yleisurheilu ja jääpallo kulkivat koko ajan rinnalla. Liikkuminen oli minulle tärkeää."

Sekä Eronen että Salmela painottavat myös yhteiskunnan merkitystä pesäpallon menestymisen takana.

"Toivottavasti laji säilyy opetussuunnitelmassa", Salmela toteaa.

Etelän pesishelmi

Hyvinkään Tahkossa juhlitaan tänä vuonna seuran satavuotista taivalta. Alkujaan yleisseurana aloittanut Tahko keskittyy nykyisin pesäpalloon. Menestystä on tullut vuosien kuluessa, ja vuodesta 1975 lähtien Tahko on totuttu näkemään miesten pääsarjatasolla. Jatkumo onkin pisin Suomessa. Lisäksi seuralla on tällä hetkellä oma joukkue naisten superpesistä lukuun ottamatta kaikilla päätasoilla. Seuran toiminnanjohtaja Miika Rantatorikka pitääkin pitkää pesäpalloperinnettä Tahkon menestyksen tekijänä.

"Vuosien aikana hyvinkääläiset ovat olleet aktiivisesti mukana seuran toiminnassa ja olemme aina saaneet uusia junioreita. Toiminnalla on siten ollut koko ajan selvä jatkumo. Lisäksi menestys huipputasolla sekä pelaajaidolit ovat pitäneet täkäläisten kiinnostusta yllä", Rantatorikka toteaa ja jatkaa:

"Kymmenen viime vuoden aikana eri urheilulajien kirjo on kasvanut, mutta silti pesäpallo on säilyttänyt Hyvinkäällä asemansa yhtenä suurimmista lajeista."

Tahkossa vannotaan vahvan junioritoiminnan nimeen. Pesiskerhotoiminta pyörii syksystä kevääseen ja kesällä järjestetään erillisiä kolmen viikon pesiskouluja.

"Tänäkin kesänä pesiskouluun tuli lähes sata uutta harrastajaa, joista osa on jo liittynyt seuraan. Kaikkiaan meillä on noin 250 junioria."

Rantatorikka korostaa harrastustoiminnan merkitystä huippu-urheilun rinnalla.

"Kaikki eivät tähtää huipulle, vaan haluavat vain harrastaa ja tehdä yhdessä. Me haluamme mahdollistaa myös tätä puolta. Pesäpallo sopii kaikille."

Vaikka pesäpallon katsojamäärät ovat tänä vuonna pudonneet hieman viime vuodesta, on Hyvinkäälläkin oma vankka fanikuntansa.

"Hyvinkääläisyleisö on hyvin asiantuntevaa. He arvostavat kovia lyöntejä ja innostuvat, kun tulee kunnareita", Rantatorikka toteaa.

Koko perhe pelissä

Hyvinkääläinen Kujanpään perhe elää pesäpallolle: 13-vuotias Jaakko ja 10-vuotias Mikko pelaavat Tahkon juniorijoukkueissa ja äiti Pirjo sekä isä Jukka toimivat kumpikin lastensa joukkueissa joukkueenjohtajina.

Pesäpallo on ollut osa Ulvilasta kotoisin olevan Pirjo Kujanpään elämää pienestä lähtien, Jukka Kujanpään elämään pesäpallo on tullut lasten välityksellä. Lasten pesäpallotaival taas alkoi, kun 5-vuotias Jaakko pääsi mummun ja tuffan kanssa pesäpallo-otteluun Ulvilassa.

"Kun Jaakko tuli kotiin, hän sanoi aloittavansa pelaamaan. Mikon taas piti mennä vain mukaan seuraamaan isoveljen treenejä, mutta päätyi itsekin pelaamaan. Molemmilla on nyt viides kausi menossa", Pirjo-äiti kertoo. Jaakko pelaa Tahkon D02- ja Mikko E04-pojissa.

Kujanpään perheen elämä pyörii pitkälti pesäpallon ehdoilla. Talvella molemmilla pojilla on harjoitukset kolme kertaa viikossa ja sama tahti jatkuu lähes koko kesän. Kesän huipennuksena alkukesän alueleirit sekä heinäkuussa pelattavat viikon mittaiset pesisleirit, eräänlaiset juniorien SM-turnaukset. Koko perhe seuraa leireillä mukana.

"Meitä vanhempiakin tarvitaan leireillä kuljettajina ja toimitsijoina", Pirjo Kujanpää kertoo.

Samat tehtävät jatkuvat myös talvisin.

"Meidän vanhempien tehtävänä on mahdollistaa lasten harrastaminen. Siihen kuuluu kuskaaminen, kustantaminen ja kannustaminen", Pirjo Kujanpää sanoo.

Lisäksi vanhempien joukkueenjohtajan pestiin kuuluu pelien ja harjoitusten sopiminen, rahan kerääminen sekä yhteydenpito vanhempien kanssa. Varsinkin alkukeväästä joukkueiden kesäpelien sopiminen vie vanhemmilta aikaa.

Jaakon mielestä pesäpallossa parasta ovat joukkue ja onnistumiset. Lisäksi pelin taktisuus ja monimutkaisuus viehättävät nuorta pelaajaa. Jaakko onkin ryhtynyt tänä kesänä myös tuomariksi.

Pikkuveli Mikko pitää pesäpallossa pitkälti samoista asioista, mutta myös heittely ja räpylällä kiinniotto kiinnostaa. Juniorijoukkueissa ei ole vielä vakiintuneita pelipaikkoja, vaan kaikki saavat kokeilla eri tehtäviä. Silti kumpikin pojista on jo löytänyt oman lempipaikkansa ulkokentältä: Jaakko tykkää lukkaroinnista ja kakkosvahdin tontista, Mikon suosikkeja ovat lukkarin ja kakkoskopparin tehtävät.

Vaikka Kujanpään perhe pyörittääkin elämäänsä pesäpallon ehdoilla, ei kukaan ole katunut harrastukseen ryhtymistä.

"Vaikka arjessa aikataulut ovat välillä tosi tiukkoja, on tämä silti sellainen koko perheen harrastus, jossa saamme viettää aikaa poikien kanssa", äiti Pirjo Kujanpää sanoo.

"Jos en pelaisi pesäpalloa, olisi sen tilalla varmaankin jokin muu urheilulaji", liikunnasta pitävä Jaakko Kujanpää täydentää.