Perheellä oli savustuspönttö, ja niinpä sinä juhannuksena herkuteltiin savustetulla lahnalla.

”Lahna on savustettuna parhaita kaloja, mitä tiedän”, Kovero huomauttaa.

”Ja kun talvella saatiin isän kanssa pilkillä ahvenia ja äiti teki niistä kalakeiton, se oli maailman parasta! Hän laittoi siihen sipulia ja pippuria ja lorauksen maitoakin.”

”Omakin poikani tykkää kovasti kalastaa”

Kun Esko-poika varttui mopoikään, hän lähti kalaan myös kavereineen. Outokummun seudulla oli paljon metsälampia, joita poikaporukka kiersi. Pohjaonki, huiskaonki ja virveli tulivat tutuiksi.

Kalastuksessa tuntuu olevan sellainen piirre, että kun sen nuorena oppii, se pysyy herkästi mukana koko elämän ja periytyy jälkikasvullekin.

”Ilolla olen pistänyt merkille, että omakin poikani tykkää kovasti kalastaa”, Kovero sanoo.

Tätä nykyä näyttelijä asustaa Tampereen Pispalassa, Pyhäjärven puolella. Tahmelan rannassa hänellä on vene, jolla hän mielellään lähtee uistelemaan, kun kuvauskiireet vain antavat myöten.

”Joka viikko en ehdi. Kalastus vaatii tietynlaisen rauhan ja mielellään hyvän kalakaverinkin. Vanhemmiten saalis ei ole enää niin tärkeää kuin se, että saa olla luonnon keskellä ja rauhoittua. Kalastus on eräänlaista meditaatiota”, hän kuvailee.

”Kun pääsee vesille parhaaseen syöntiaikaan auringon laskiessa, usein samaan aikaan kuu alkaa nousta. Ne ovat hienoja hetkiä.”

Saavitolkulla kalaa Pyhäjärvestä

On saaliin saamisessa silti jotakin kiehtovaa.

Kovero ei ollut suunnitellut kalastavansa verkoilla, mutta kerran hän uistelemasta palatessaan näki Pyhäjärvellä, miten kalakollega nosti eräästä paikasta verkoilla saavillisen kalaa: kirjolohta, taimenta, ahvenia, siikaa.

”Silloin ajattelin, että hitto soikoon — jos hän joskus lopettaa, niin käyn sitten hankkimassa verkon ja luvat.”

Jonkin ajan kuluttua niin kävikin, ja Kovero ryhtyi kokemaan verkkoja kuten isäkin aikanaan.

”Eivät olleet kalat mihinkään hävinneet. Se syksy meni niitä kalalajeja peratessa", hän myhäilee.