Tuorepuuro on helppo tehdä – katso reseptit, jotka pelastavat kiireiset aamut ja eväshetket!

Tuorepuuro tekeytyy aamu- tai välipalaksi ilman keittämistä. Sekoita vain ainekset ja odota pari tuntia. Helppo aamupuuro syntyy, kun sekoitat puuron jo illalla jääkaappiin.

Tuorepuuro on kätevä aamupala, sillä se valmistuu ilman keittämistä. Tuorepuuro helpottaa elämää varsinkin, jos aamulla on kiire tai vielä unihiekkaa silmissä. Jääkaapissa itsekseen valmistuva tuorepuuro maistuu myös hitaina aamuina, brunssilla, välipalaksi tai vaikka lounaaksi.

Tuorepuuron valmistaminen on helppoa: yhdistä vain haluamasi aineet ja odota muutama tunti tai yön yli. Jos aamulla on aikaa, koristele tuorepuuro hedelmillä, marjoilla tai pähkinöillä. Aamun kiire taas talttuu parhaiten, kun valmistat tuorepuuron suoraan eväsrasiaan ja nappaat sen jääkaapista mukaan.

Tee tuorepuuro hiutaleista (esimerkiksi kaurahiutaleet sopivat hyvin) ja valitsemastasi nesteestä (maitoa, kasvimaitoa tai vaikka mehukeittoa). Yleensä mukaan sekoitetaan myös rahkaa tai jogurttia sekä marjoja, hedelmiä, pähkinöitä tai siemeniä. Moni nauttii chia-tuorepuurosta, eli lisää tuorepuuron joukkoon chia-siemeniä. Kokeile myös maapähkinävoita.

Mausta tuorepuuro haluamallasi tavalla: hunajalla, sokerilla, kanelilla, kardemummalla, vaniljasokerilla, ja sitten puuro jääkaappiin tekeytymään.

Suosittuja tuorepuuroja ovat mustikkatuorepuuro, banaanituorepuuro, porkkanakakkun makuinen tuorepuuro sekä appelsiinituorepuuro.

Tuorepuuron valmistaminen onnistuu turvallisesti myös lapsilta, tai voit tehdä sen valmiiksi jääkaappiin odottamaan nälkäisiä välipalan etsijöitä.

Miten tuorepuuro tehdään?

Tuorepuuron perusohje on yksinkertainen:

  • 1 dl nestettä, kuten maitoa, kaurajuomaa tai mehua
  • 1 dl massaa, kuten jogurttia, rahkaa tai raejuustoa
  • 1 dl kaura- tai muita puurohiutaleita
  • 1 rkl höysteitä, kuten marjoja, siemeniä tai pähkinöitä

Sekoita ainekset keskenään ja anna tuorepuuron tekeytyä noin kolme tuntia tai mieluiten yön yli. Syö aamiaiseksi tai nappaa mukaan evääksi. Evääksi tarkoitetun puuron voi tehdä suoraan kannelliseen eväsrasiaan.

Teksti: Yhteishyvän toimitus
12.2.2025 | Päivitetty 9.4.2025

Kokeile näitä tuorepuuroreseptejä

Katso lisää tuorepuuroja