Jäämiehen lonkerogranita | Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.
???
Play

Jäämiehen lonkerogranita

Fork and knife
7 Annosta
Fork and knife
7 Annosta
Suomalaisen formulatähden lempijuoman inspiroima granita maustetaan greipillä ja lonkerolla. Aikuisille tarkoitettu mehujää sopii raikkaaksi jälkiruoaksi tai drinkin korvikkeeksi varsinkin loskaiseen vuodenaikaan.

Ainekset

3 kpl
Verigreippiä
3 dl
Vettä
2 dl
Sokeria
1 kpl
(0,33 l) lonkeroa

viimeistelyyn

2 kpl
Verigreippiä

Reseptin ainekset S-ryhmän kaupoista

Valmistus

1

Kuumenna vesi kiehuvaksi kattilassa. Lisää sokeri. Keitä seosta 1 minuutti. Anna liemen jäähtyä haaleaksi.

3 dl
Vettä
2 dl
Sokeria
2

Pese yksi verigreippi huolellisesti lämpimällä vedellä ja raasta kuori. Puserra kaikista greipeistä mehu.

3 kpl
Verigreippiä
3

Lisää greippimehu ja kuoriraaste sokeriliemeen. Lisää lonkero ja sekoita. Kaada seos laakeaan, pakastuksen kestävään vuokaan ja pane pakastimeen. Seuraa granitan jäätymistä noin 45 minuutin kuluttua. Kun seos alkaa jähmettyä reunoilta, sekoita sitä noin puolen tunnin välein, kunnes se muistuttaa nuoskalunta. Anna granitan jäätyä sekoittelematta vielä pari tuntia.

1 kpl
(0,33 l) lonkeroa
4

Leikkaa jokaiseen annokseen koristeeksi yksi verigreippiviipale ja kuutioi loppu hedelmäliha. Jaa greippikuutiot annosmaljojen pohjalle. Raavi granitaa tukevalla lastalla tai haarukalla kulhosta ja laita greippipalojen päälle. Koristele greippiviipaleilla.

2 kpl
Verigreippiä
Resepti:
Taina Salovaara
Kuvat:
Tuukka Mielonen & Anssi Vuohelainen
Julkaistu: 20.11.2017
Muokattu: 15.5.2019

Ravintosisältö

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

Yksi annos

Koko resepti

696

166

0,4 g

33,4 g

33,4 g

1,9 g

0,9 g

0,0 g

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

3 dl Vettä.

Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli