Pitaleivät
Noin 2 tuntia (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Pehmeät ja kuohkeat pitaleivät voi leipoa kotona itse. Taikina saa makua murskatuista fenkolinsiemenistä. Halkaise uunista tulleet leivät lämpiminä ja täytä esimerkiksi porsaan- tai naudanfileellä, nyhtökanalla tai -possulla tai kasviksilla.
| 2 1/2 dl | vettä |
| 1/2 tl | fenkolinsiemeniä |
| 1 tl | suolaa |
| 1 tl | sokeria |
| 25 g | hiivaa |
| 5 - 6 dl | durumvehnäjauhoja |
| 3 rkl | oliiviöljyä |
- 1.
Kaada kulhoon kädenlämpöinen vesi. Murskaa fenkolinsiemenet morttelissa ja lisää muiden mausteiden kanssa veteen. Murenna hiiva liemeen. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja öljy ja vatkaa taikinaa 5 minuuttia. Lisää loput jauhot ja vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
- 2.
Vaivaa taikina leivinpöydällä pötköksi ja leikkaa tasakokoisiksi paloiksi. Pyörittele pulliksi. Kauli pullat kevyesti littanoiksi leiviksi. Anna leipien kohota leivinpaperoidulla uunipellillä 30 minuuttia. Paista leipiä 275-asteisessa uunissa 5–7 minuuttia.

Ainekset
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 2 1/2 dl | vettä |
| 1/2 tl | fenkolinsiemeniä |
| 1 tl | suolaa |
| 1 tl | sokeria |
| 25 g | hiivaa |
| 5 - 6 dl | durumvehnäjauhoja |
| 3 rkl | oliiviöljyä |
Valmistus (Uuni 275°C)
- 1
Kaada kulhoon kädenlämpöinen vesi. Murskaa fenkolinsiemenet morttelissa ja lisää muiden mausteiden kanssa veteen. Murenna hiiva liemeen. Sekoita joukkoon puolet jauhoista ja öljy ja vatkaa taikinaa 5 minuuttia. Lisää loput jauhot ja vaivaa kimmoisaksi taikinaksi. Anna taikinan kohota kaksinkertaiseksi.
Määrä Ainesosa 2 1/2 dl vettä 1/2 tl fenkolinsiemeniä 1 tl suolaa 1 tl sokeria 25 g hiivaa 5 - 6 dl durumvehnäjauhoja 3 rkl oliiviöljyä - 2
Vaivaa taikina leivinpöydällä pötköksi ja leikkaa tasakokoisiksi paloiksi. Pyörittele pulliksi. Kauli pullat kevyesti littanoiksi leiviksi. Anna leipien kohota leivinpaperoidulla uunipellillä 30 minuuttia. Paista leipiä 275-asteisessa uunissa 5–7 minuuttia.
Halkaise lämpiminä ja täytä esimerkiksi porsaan- tai naudanfileellä, nyhtökanalla tai -possulla tai kasviksilla.
Ravintosisältö
235
Energiaa kcal
982
Energiaa kj
6,4 g
Rasvaa
1,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
34,0 g
Hiilihydraatteja
1,1 g
Sokereita
6,6 g
Kuituja
6,9 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
235
Energiaa kcal
982
Energiaa kj
6,4 g
Rasvaa
1,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
34,0 g
Hiilihydraatteja
1,1 g
Sokereita
6,6 g
Kuituja
6,9 g
Proteiinia
0,0 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 2,5 dl Vettä, 0,5 tl Fenkolinsiemeniä, 1 tl Suolaa, 25 g Hiivaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli