Jymy-jäätelö sai alkunsa, kun kolme jäätelöintoilijaa, valokuvaaja Horst Neumann, mainosmies Erkki Mikola sekä kokki Jyrki Sukula, eivät löytäneet kaupasta mieleistään käsintehtyä jäätelöä. Miehille oli alusta asti selvää, että heidän jäätelönsä tulisi olemaan sataprosenttisesti luomua.
Ikoni, Jamaica, Juitsi ja Jäynä
"Meille on tärkeää, että raaka-aineet ovat laadukkaita ja puhtaita", Horst Neumann kertoo.
Siksi Jymy-jäätelöt valmistetaan Aurassa Suomisen tilan maidosta. Tilalla on tuotettu luomua jo 1990-luvulta lähtien, ja se sijaitsee vain kivenheiton päässä jäätelötehtaasta. "Haluamme pitää kiinni eläinten hyvinvoinnista. Kesällä lehmät pääsevät ulos vuorokauden ympäri", kertoo isäntä Jaakko Suominen.
Lehmät pääsevät lypsylle, kun niistä itsestä tuntuu siltä. Navetassa asuu yli sata lehmää, mutta silti jokainen tunnetaan nimeltä. Purkissasi saattaa olla siis vaikkapa Jamaican maidosta tehtyä jäätelöä.