Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kirjat

Anna-Katri on käynyt kaikissa maailman maissa – Tähän kohteeseen hän ei palaa

Maailmanmatkaajan silmiin Suomi näyttäytyy vapauden ja rauhan tyyssijana. Suomalaiset saavat valittaa ilman pelkoa, Anna-Katri Räihä sanoo.

Anna-Katri Räihä
Anna-Katri Räihä
Teksti: Laura Hallamaa
Kuvat: Sabrina Bqain/ Otava, Otava
11.10.2024 | Päivitetty 11.10.2024

Kesällä 2023 helsinkiläinen Anna-Katri Räihä, 40, teki historiaa. Hänestä tuli tiettävästi ensimmäinen suomalainen nainen, joka on vieraillut kaikissa maailman 197 maassa. Listan maihin kuuluvat YK:n jäsenvaltioiden lisäksi Palestiina, Vatikaani, Taiwan ja Kosovo.

Matkoillaan Räihä oli kolunnut niin sademetsiä kuin kriisipesäkkeitäkin. Mutta yksi kohde hänellä oli näkemättä: Kanariansaaret.

Nyt sekin on koettu. Räihä palasi syyskuussa ensimmäiseltä Kanarian-matkaltaan.

”Matkaopaskin yllättyi, että miten olen voinut käydä jokaisessa maassa, mutta en ole koskaan ollut Kanarialla”, Anna-Katri kertoo.

Suomalaisten suosikkikohde oli jäänyt väliin monista syistä. Lapsuudessa kaverit tekivät perheineen reissuja etelään. Anna-Katrin perhe matkaili Suomessa, eikä käynyt Ruotsia ja Viroa kauempana.

Kanarian La Gomeralle Anna-Katri reissasi, kun hänen lokakuussa ilmestynyt Menolippu kaikkialle -kirjansa (Otava) oli lähtenyt painoon.

Reissukärpänen puraisi

Anna-Katri innostui matkustamisesta opiskelijana. Yliopistosta hän lähti opiskelijavaihtoon Yhdysvaltoihin. Reissukärpänen puraisi, mutta matkoille oli hankala saada seuraa.

Vuonna 2012 Räihä erosi silloisesta puolisostaan. Eron jälkeen hän päätti uskaltautua ensimmäistä kertaa yksin matkalle. Kohteeksi valikoitui Thaimaa.

”Sillä matkalla minusta tuli soolomatkailija.”

Reissun aikana Anna-Katrin rohkeus kasvoi kohisten. Viimeisenä iltana hän istui yksin hiekkarannalla ja huomasi pärjäävänsä.

”Lähdin Suomesta itku silmässä. Hädin tuskin uskalsin ensimmäisenä iltana illalliselle. Kymmenessä päivässä tapahtui iso muutos.”

Maailma avautui, ja Anna-Katri janosi lisää.

Koronan jälkeen kaikki haltuun

Aluksi Anna-Katri matkusti eläinten ja luonnon perässä. Hän tahtoi nähdä Brasilian jättiläissaukot, Intian bengalintiikerit ja Ugandan vuorigorillat.

”Jokaisesta maasta olen halunnut kokea jotain omaleimaista. Jossakin se on luonto, toisessa maassa kulttuuri ja ihmiset.”

Sadan maan rajapyykki ylittyi vuonna 2016, kun Anna-Katri lähti maailmanympärimatkalle.

Kotiin palattuaan hän huomasi Helsingin Narinkkatorilla mainoksen. Siinä luki, että Helsingistä on tullut suurkaupunki. Lausahdus huvitti Anna-Katria.

”Maailmanympärimatkan jälkeen Helsinki näyttäytyi pikkukaupunkina.”

Koronavuosina Anna-Katri kökötti monen muun tavoin kotonaan.

”Olin käynyt 130 maassa. Ajattelin, että vierailen lopuissa heti, kun maailma avautuu.”

Lintukoto ei ole itsestäänselvyys

Kun on viettänyt maailman melskeissä kuukausia, Suomi tuntuu hiljaiselta ja rauhalliselta lintukodolta. Sitä Anna-Katri on oppinut myös arvostamaan.

Moni suomalaisille itsestäänselvä asia on maailmalla vieras. Räihä onkin matkoillaan pohtinut, ymmärrämmekö, miten hyvin asiat Suomessa ovat.

”Maailmassa on lähes 60 valtiota, jotka ovat jollain tasolla diktatuureja. Me saamme valittaa asioista ilman pelkoa”, Anna-Katri sanoo.

Ihmiset ovat vapaita kouluttautumaan ja päättämään tulevaisuudestaan. Sellainen ei ole yleensä mahdollista esimerkiksi nuorelle naiselle Nepalin maaseudulla.

”Alaikäiset tytöt saatetaan rahapulassa naittaa. Arki on hyvin kaukana siitä, mihin me olemme tottuneet.”

”Sairastuminen on kurjinta. Silloin toivoo, että olisi matkaseuralainen auttamassa.”

Maailmalta Anna-Katri toisi Suomeen yhteisöllisyyden ja hetkessä elämisen taidon. Esimerkiksi pienissä maaseutukylissä perheet jakavat ilonsa ja surunsa koko kylän kanssa.

Samanlaista yhteisöllisyyttä Anna-Katri haluaisi nähdä yksilökeskeisessä Suomessakin.

Entä mitä maailmalla ajatellaan Suomesta? Moni ei ole kuullutkaan koko maasta. Ne, jotka ovat kuulleet, listaavat Anna-Katrin mukaan kolme asiaa.

”Nokia tulee aina ensimmäisenä ja koulujärjestelmä heti toisena. Kolmantena meillä ollut naispääministeri ja naispresidentti.”

Nauru loppui lyhyeen

Maailmanmatkaaja saa usein vastata kysymyksiin siitä, mikä maa on upein.

”Vaikea valita, mutta Tansaniaan voisin matkustaa koska tahansa takaisin. Yövyin keskellä kansallispuistoa ja kuulin leijonien karjuntaa. Se oli pysäyttävä kokemus.”

Oudoin kohde taas oli Pohjois-Korea, jossa matkailijalle tuli vainoharhainen olo.

”Mieli prosessoi jatkuvasti, onko näkemäni totta vai pelkkää esitystä.”

Oma lukunsa ovat konfliktialueet. Selkeästi sotatilassa olevia maita Anna-Katri välttäisi.

”Esimerkiksi Sudan on tällä hetkellä niin kaoottisessa tilassa, että sinne matkustamista lykkäisin.”

On myös yksi kohde maailman toisella puolella, johon Anna-Katri tuskin palaa. Maailman pienin itsenäinen tasavalta Nauru on nopeasti koluttu.

”Saarivaltion kiertää kävellen ympäri seitsemässä tunnissa. Pinta-alasta suurin osa on tuhottu fostaattikaivosten vuoksi, joten nähtävää ei paljoa ole. Kiinnostavinta on istua rantaravintolassa seuraamassa paikallisten elämää.”

Järki matkaan mukaan

Anna-Katri on tehnyt lähes kaikki matkansa yksin. Soolomatkailija joutuu kohtaamaan ajatuksensa ja tunteensa. Samalla oppii sekä itsestään että ympäröivästä maailmasta.

”Kuulen usein, että olen rohkea. En käyttäisi sanaa rohkeus, vaan järki.”

Anna-Katrin mielestä mihin tahansa voi matkustaa, kun tekee etukäteisvalmistelut huolella. Suunnittelemalla pystyy taklaamaan riskejä, lievittämään jännitystä ja tutustumaan kohteeseen etukäteen.

”On hyvä miettiä jonkinlaiset raamit ensimmäisille päiville. Mihin olet menossa? Mikä on helpoin tapa päästä kohteeseen? Mitä aiot tehdä?”

Ensimmäisillä soolomatkoilla pienetkin vastoinkäymiset, kuten eksyminen, tuntuivat Anna-Katrista isoilta.

”Ensimmäinen Thaimaan-matka pelotti enemmän kuin myöhemmät matkani poliittisesti epävakaisiin kohteisiin. Varmuuteni on vuosien saatossa kasvanut.”

Irakin Kurdistanissa Anna-Katri myöhästyi paluulennoltaan, koska lentokenttä suljettiin droneiskun vuoksi.

”Tiesin, että alueella on iskujen mahdollisuus. Riskit pitää muistaa ja tiedostaa. Maailma ei ole aina rauhallinen paikka.”

Kaikkein ikävimmät tilanteet matkoilla ovat kuitenkin aika arkisia.

”Sairastuminen on kurjinta. Silloin toivoo, että olisi matkaseuralainen auttamassa.”

Yksin matkatessa saattaakin kokea yksinäisyyttä. Anna-Katri on kuitenkin huomannut, että soolomatkailija saa helposti uusia ystäviä.

”Yksin matkaava voi olla muiden silmissä avoimempi ja helpommin lähestyttävä kuin porukassa matkaava.”

Anna-Katri viettää Suomessa vielä marraskuun. Loppuvuodesta on aika jälleen pakata laukut ja suunnata sinne, mistä kaikki alkoi.

”Lähden Kaakkois-Aasiaan. Tarkoituksena on kiertää maata pitkin ainakin Thaimaa, Laos, Vietnam ja Kambodža.”

Kuva kirjankannesta. Kuvassa nainen istuu keskellä tietä.

Tee arjestasi helpompaa ja herkullisempaa!

Tilaa Yhteishyvän uutiskirje, niin saat ajankohtaiset reseptit ja arkea helpottavat vinkit suoraan sähköpostiisi.