Yhteishyvän juttusarjassa tavataan S-ryhmän pomoja lounastreffeillä. Tällä kertaa kiperiin kysymyksiin vastaa myyntijohtaja Antti Oksa.
Aloitit työurasi Ässällä Inex Partnersilla, jolla on suuri keskusvarasto. Osaatko ajaa trukkia?
Ajoin varastolla joitakin päiviä pikku-trukkia. Ensimmäinen osastoni oli hedelmien ja vihannesten hankintapuolella. Olin juuri valmistunut kauppakorkeakoulusta, ja tulin Inexille trainee-ohjelmaan. Nuorelle teoreetikolle teki hyvää päästä kiinni käytännön juttuihin.
Tittelisi on päivittäistavarakaupan myyntijohtaja. Mitä työhösi kuuluu?
Myynti, konseptikehitys, myymäläsuunnittelu ja tilanhallinta – se, mitä S-ryhmän ruokakaupoissa on ja miltä siellä näyttää. Kymmenet asiantuntijamme kehittävät kauppojemme toimintaa niin, että ruokaostosten tekeminen olisi helppoa ja sujuvaa, mutta myös kiinnostavaa ja inspiroivaa.
Tämä on ehdottomasti kiinnostavin tehtäväni 16-vuotisen työurani aikana.
Eivätkö yöllä myytävät tavarat ole sinun vastuullasi?
Aivan, nimeke taitaa olla vanhentunut. Aikamoinen liuta kauppoja on nykyisin auki öiseenkin aikaan. Ehkä uusi ehdotus esihenkilölleni voisi olla ”ympärivuorokautistavarakaupan myyntijohtaja”.
Vastuullasi on 1000 myymälän myynti. Monessako olet käynyt?
En osaa sanoa tarkasti. Viimeisen kahden vuoden aikana varmasti useammassa kuin edeltävien 14 vuoden aikana yhteensä.
Mielestäni on hyvä, että meillä on alueellisia eroja tarjonnassa ja ruokakulttuurimme rikkaus näkyy.
Meillä on 19 alueosuuskauppaa ympäri Suomen, ja minun tehtäviini kuuluu tiivis yhteydenpito niiden kanssa. Viime syksynä kävin lähes kaikilla alueilla, ja keväällä tein uuden kierroksen.
Mikä on oma lähikauppasi? Mietitkö kaupassa, että tuotteet ovat siellä juuri sinun ansiostasi?
Asun Espoon Pohjois-Tapiolassa, ja teen arjessa ostoksia Pohjois-Tapiolan S-marketissa ja matkan varrella olevissa Alepoissa. Suurempia ostoksia teen yleensä Espoon Prismoista itse tai verkkokaupan kotiinkuljetuksella.
Ruoka-shoppailen mielelläni kauppakeskus Ainoassa Food Market Herkussa, joka sekin kuuluu S-ryhmään. Käyn muissakin kaupoissa – omissa ja kilpailijoiden – laajemman tuntuman ylläpitämiseksi.
Kauppareissuilla roolini kuluttajana ja yrityksen työntekijänä menevät usein sekaisin. Katselen tarkkaan, millaisia kaupat ovat ja mitä tuotteita missäkin on. Syynäilen erityisesti uusia tuotteita.
Olet kotoisin Tampereelta. Miksei mustaamakkaraa myydä kaikkialla Suomessa?
Ehkä mustamakkara ei ole lyönyt kovin isosti läpi koko maassa. Mielestäni on hyvä, että meillä on alueellisia eroja tarjonnassa ja ruokakulttuurimme rikkaus näkyy.
Mistä asiasta olet erityisen ylpeä S-ryhmän ruokakaupoissa?
Olemme onnistuneet kehittämään tarjontaamme viime vuosina. Ennen olimme ehkä vähän tylsänkin kaupan maineessa, mutta nykyään osaamme vastata paremmin kuluttajien kasvaviin vaatimuksiin. Ruoka on monelle tärkeä asia, johon liittyy paljon odotuksia, arvoja, tunnetta ja fiilistä.
Olen ylpeä myös hedelmä- ja vihannesosastoille muutama vuosi sitten lanseeratusta satokausiajattelusta.
Ruoka on monelle tärkeä asia, johon liittyy paljon odotuksia, arvoja, tunnetta ja fiilistä.
Noudatatko satokausiajattelua omassa kotikeittiössäsi?
Kyllä vain. Nytkin meillä on ruokapöydällä satokausikalenteri, jota viisivuotias poikani tavailee. Olimme juuri yhdessä kaupassa ja poika kajautti kovaan ääneen: ”Toukokuun kasvis on parsa!”
Oletko tehnyt virhearvioita?
Niitä tulee säännöllisesti. Muutama vuosi sitten toimme kauppoihin hyönteisruokaa ja sirkkatuotteet. Alkuun kuluttajat olivat kiinnostuneita, mutta into lopahti nopeasti. Sirkan lento loppui lyhyeen.
Mitä ruokaa itse ostat?
Se vaihtelee. Aiemmin olin kokeilevampi ja maailman makuja suosiva kuluttaja. Viime vuoden ostokset ovat lapsiarjen sävyttämiä, kuten pinaattilettuja, lihapullia, kalapuikkoja ja perunamuusiaineksia.
Oletko espoolaisen naapurustosi grillimestari?
Grillaaminen on lähellä sydäntäni. Meidän nurkillamme on niin paljon innokkaita grillaajia, että en uskalla lähteä kisaamaan kovimman mestarin tittelistä. Yksi bravuureistani on varhaisperunoiden grillaaminen. Niitä ei tarvitse keittää etukäteen, riittää kun perunat halkaisee puoliksi ja pyörittelee öljyssä, suolassa, yrteissä ja mausteissa. Niitä grillataan miedolla lämmöllä noin puolisen tuntia.
Isoisäsi oli osuuskauppias Särkisalossa. Onko häneltä periytynyt sinulle osuuskauppatietoutta?
Ei suoraan, koska meillä ei ollut yhteisiä elinvuosia. Mutta mummola eli isäni kotitalo oli lapsuudessani taianomainen paikka. Vanhan kaupan tiloissa oli tuotepakkauksia hyllyillä ja vanha kassakone. Ehkä sain sieltä kipinän alalle.
Isäni äiti piti samassa rakennuksessa munkkikahvilaa. Valmistan edelleen munkkeja suvun salaisella reseptillä.
Miten Suomen ruokakulttuuri on muuttunut sinä aikana, kun olet ollut S-ryhmässä töissä?
Se on muuttunut valtavasti. Kun aloitin urani, ruoasta ei oltu samalla tavalla kiinnostuneita kuin nykyään. Vuosi vuodelta ruoanlaitosta on tullut muodikkaampaa. Trendit kiinnostavat, ja televisiot ovat täyttyneet kokkailuohjelmista.
Tänä päivänä vähemmistö kuluttajista noudattaa täysin niin sanottua perusruokavaliota.
Suurin muutos on ollut yksilöllisten tarpeiden huomioiminen tuotevalikoimassa. Tänä päivänä vähemmistö kuluttajista noudattaa täysin niin sanottua perusruokavaliota. Yli 50 prosentilla on jonkinlainen painotus tai rajoituksia ruokavaliossaan.
Olet ollut aktiivisesti mukana Suomalainen menestysresepti -kilpailun kehittämisessä. Oletko kilpailuhenkinen?
Varmaan ainakin tavoitteellinen. Kai minussa on päämäärätietoista draivia, joka auttaa kehittämään ja viemään asioita eteenpäin.
Suomalainen menestysresepti -kilpailu on ollut siisteimpiä juttuja, mitä työssäni on ollut. On upeaa nähdä, kuinka innovatiiviset ideat muuttuvat maukkaiksi tuotteiksi kauppaan ja suomalaisten ruokapöytään. Aiemmat voittajatuotteet Boltsi, Rostis ja Fallero ovat olleet myyntimenestyksiä. Neljäs kausi nähdään televisiossa ensi talvena.
Sinua sanotaan varsinaiseksitrendinenäksi. Mihin suuntaan ruokakaupat kehittyvät?
Räätälöinti kuluttajien tarpeisiin lisääntyy, ja tuotevalikoimat eriytyvät kauppojen sijaintien ja asiakaskunnan mukaan. Lapsiperheiden suosimalla asutusalueella ruokakaupan valikoima tulee eroamaan entistä enemmän kaupasta, joka on urbaanin toimistokorttelin keskellä.
Toinen suunta on kohti valmiimpia, laadukkaampia ja ravintolamaisempia tuotteita. Myös tekniikan ja digitalisaation kehittyminen tulee helpottamaan asiakkaiden ostokokemusta.