Minulla on tallessa historiallisena dokumenttina alkuvuonna 2020 ilmestynyt matkailulehti. Se lupaa esitellä ”2020 parhaat matkat”. Listalla ovat muun muassa Armenia, Reinjoen viinipyöräily ja Egadisaaret Sisilian rannikon tuntumassa.
Lehti osui äskettäin käsiini ja selasin sitä syvän ihmetyksen vallassa – kuinka maailma ja oma horisontti ovatkin muuttuneet vuodessa! Kun luin otsikon ”Uuden-Seelannin upea junamatka”, ajattelin välittömästi sitä, kuinka Uusi-Seelanti on luokiteltu maailman parhaaksi maaksi koronakriisin hoidossa. Ennen se oli minulle unelmien matkakohde, johon olin päättänyt päästä kerran elämässä -retkelle.
Ennenhän oli mahdollista luokitella matkakohteita sen mukaan, arveliko pääsevänsä niihin koska tahansa vai ehkä kerran elämässään. Vain kerran -kategoriaani kuuluivat Uuden-Seelannin lisäksi Japani ja Kanadan koillinen seutu. Nyt ovat haaveet toiset: retki Viron maaseudulle tai balettimatka Pietariin olisi valtava elämys.
Kesällä 2020 piti käydä Madridissa ja juhlia ystävän 60-vuotispäiviä Sisiliassa. Ehkä olisin silloin päässyt lautalla sisilialaisesta Trapanin kaupungista Egadi-saarille, jotka matkailulehden mukaan tarjoavat sekä rauhaa että tyylikkyyttä. Mutta maailma sulkeutui, ja kesämatkani suuntautuikin Lopelle vuokramökkiin. Koska en ollut uuvuttanut itseäni reissuamalla eteläisessä Euroopassa, minulla oli paljon turistimieltä jäljellä, ja kesäinen pikkupaikkakunta tarjosikin kaikkea mitä toivoin.
Näin puulajipuiston, lättähattukahvilan, pienen kosken partaalla seisovan hurmaavan myllymuseon sekä Marskin metsästysmajan. Ostin herkkuja maatilamyymälästä ja patikoin useita kertoja kirkasvetisen, hietaharjujen välissä lepäävän Melkutinjärven ympäri. Koin myös huumaavia hetkiä Suomen vanhimmassa puukirkossa, joka seisoo Lopen nykyisen keskustan sivussa korkealla mäellä.
Taitavien käsien rakentama kirkon sisusta oli vuosisatojen silottama ja juhlavan kaunis.
Kirkonmäeltä avautui aurinkoinen maisema pelloille ja Loppijärvelle, ja taitavien käsien rakentama kirkon sisusta oli vuosisatojen silottama ja juhlavan kaunis. Mäenrinteessä oli kirjailija Sakari Pälsin viimeisen leposijan merkkinä luonnonkivipaasi – hieno kunnianosoitus oman paikkakunnan taiteilijalle ja tutkijalle.
Kun ajoin ystäviä tapaamaan Vihtiin, ihmettelin, kuinka on mahdollista, että olen ajanut sadat kilometrit pitkin Ranskan rannikkoseutuja mutta en ole ikinä kulkenut Vihdin-Karkkilan-Lopen ikivanhoja, mutkittelevia maisemateitä.
Koronan aiheuttamat rajoitukset saattavat painaa osalla meistä elinpiirin hyvinkin pieneksi. Toivottavasti kesä tuo elämään helpotusta ja pääsemme kotipihoilta linnavuorille, hiekkasärkille, kauppatoreille, rannoille, kansallispuistoihin, niityille ja saariin. En pääse vielä kokemaan Egadi-saarten rauhaisaa tyylikkyyttä. Mutta haaveilen kesällä 2021 näkeväni jotain yhtä lumoavaa kuin Lopen vanhan kirkon silkinsileät, vuosisatojen hellästi patinoimat puupinnat.
