Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kissan ja koiran kynsien leikkaus

Teksti:
Annette Saksman
Asiantuntija:
pieneläinhoitaja Minna Hietala, Malmin Eläinklinikka Apex
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 15.10.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Lemmikin kynsien säännöllinen leikkaaminen on tärkeää. Pennun totuttamisessa kannattaa edetä eläimen omilla ehdoilla. Ylipitkät kynnet aiheuttavat eläimelle terveysongelmia.

Kissa ja koira kannattaa totuttaa kynsien leikkaamiseen pentuiästä lähtien. Jotta leikkuuhetket sujuisivat eläimen kasvaessakin, opetteluun on syytä käyttää useita päiviä. Kissan ja koiran kynnet voi leikata samoilla lemmikkien kynsisaksilla, mutta eläimen koko pitää ottaa huomioon. Pienille koirille ja kissoille sopivat samat sakset, mutta isommat koirat tarvitsevat omansa.

Lemmikin totuttaminen kynsien leikkuuseen

  • Lemmikki otetaan syliin tai iso eläin hellään otteeseen. Eläimen tulisi pysyä hetken paikoillaan. Eläin päästetään pois vasta kun se on rauhallinen. Lemmikki pitää muistaa palkita.
  • Lemmikkiä kokeillaan ottaa tassusta kiinni. Kun se onnistuu rimpuilematta, varvasta puristetaan otteella, joka matkii kynsien leikkaamista.
  • Seuraavaksi voi koittaa yhden kynnen leikkaamista. Sen jälkeen kokeillaan lyhentää useampi kynsi peräkkäin.
  • Lopulta kaikkien kynsien leikkaamisen pitäisi onnistua samalla kertaa.

Totuttelussa edetään usean päivän ajan. Ensimmäisiä vaiheita voi joutua toistamaan joitakin kertoja, ennen kuin lemmikki on valmis etenemään seuraavaan. On tärkeää, että eläin pysyy rauhallisena jokaisessa vaiheessa. Lemmikki tottuu käsittelyyn pikku hiljaa ja edistymistä kannattaa palkita. Jos lemmikin kynsiä leikataan väkisin, se alkaa vältellä epämiellyttäväksi kokemaansa tilannetta. Jatkossa kynsien leikkaaminen on entistä vaikeampaa.

Kynsien leikkaaminen

  • Kissoilla kynnen saa esille kevyesti varpaan päältä painamalla.
  • Jos kynsiä leikataan säännöllisesti, vain kynnen kärki täytyy lyhentää. Silloin ydin kuultaa kynnen etuosasta katsottuna.
  • Kynnen ydintä on varottava. Jos kynttä leikataan liian paljon, se alkaa vuotaa verta ja on eläimelle hyvin kivuliasta.
  • Vaaleissa kynsissä ydin kuultaa kynnen läpi vaaleanpunaisena. Mustissa kynsissä ydin ei erotu yhtä hyvin. Jos ydintä ei erota, kynttä kannattaa lyhentää varovasti.
  • Etu- ja takakynsien leikkaamisessa ei ole eroja. Kannuskynnet kasvavat usein hieman eri suuntaan kuin muut kynnet, joten ne on leikattava eri kulmasta.
  • Kissoilla kynsien pituus on sopiva, kun ne eivät osu kävellessä maahan.

Eläimen asento kynsiä leikattaessa

Lemmikille sopiva kynsien leikkaamisasento on yksilöllinen. Koiran etukynnet voi leikata eläimen istuessa. Koiran voi myös ohjata makaavaan asentoon, jos koira pitää siitä. Kissan voi ottaa syliin istuvaan asentoon siten, että sen selkä on leikkaajan vatsaa vasten. Näin kynnet saa leikattua yksinkin. Jos tilanteessa on kaksi ihmistä, toinen voi keskittyä rauhoittamaan kissaa.

Kynsien kuluminen ja ylipitkät kynnet

Jokaisen kissan ja koiran kynnet kasvavat eri tahtiin, joten kaikille sopivaa leikkausväliä ei voi määrittää. Jos omistaja ei tiedä esimerkiksi uudelle lemmikille sopivaa leikkaustahtia, kynnet voi lyhentää kerran viikossa.

Kynsien kulumiseen vaikuttavat

  • Uroskoirien takakynnet kuluvat usein enemmän kuin etukynnet, sillä uroksilla on tapana kuopsuttaa maata.
  • Kissojen etukynsiä pitää leikata vähemmän kuin takakynsiä, sillä kissa teroittaa niitä raapimapuuhun tai mattoihin.
  • Kannuskynnet kasvavat usein nopeammin kuin muut kynnet, sillä ne eivät kosketa maata. Kannuksia voi siis leikata useammin kuin muita kynsiä.
  • Ulkoilumaasto vaikuttaa koirien kynsien kulumiseen. Pehmeä metsämaa ei kuluta kynsiä yhtä paljon kuin asfaltti tai hiekkapohja.

Kannuskynsi on surkastunut viides varvas, joka on nilkan takaosassa. Kannukset voivat olla joka tassussa, mutta tavallisesti ne ovat vain etujaloissa.

Ylipitkät kynnet

Ylipitkissä kynsissä myös hermot ja verisuonet ovat venähtäneet pidemmiksi. Ne vetäytyvät vähitellen takaisin, mutta kynnet täytyy leikata varoen. Liian pitkiksi kasvaneet kynnet voi lyhentää tihentämällä leikkausväliä esimerkiksi kahteen kertaan viikossa. Jos lemmikki on pelokas, kynnet kannattaa leikkauttaa eläinlääkärissä. Ylipitkät kynnet tarttuvat vaatteisiin ja mattoihin, ja kissoilla ne osuvat kävellessä maahan.

Kynsien leikkuusta huolehtiminen on tärkeää terveydellisistäkin syistä. Ylikasvaneet kynnet muuttavat tassun asennon virheelliseksi. Jalan asento ja kävelytyyli saattavat muuttua. Kynsi voi myös revetä, mikä aiheuttaa pahimmillaan kynnen irtoamisen juuriaan myöten. Etenkin ylikasvaneet kannuskynnet ovat vaarassa repeytyä. Liian pitkät kynnet voivat haurastuessaan saada sieni-infektion.

Kissoilta voi irrota kynsien kuorimaista solukkoa kotioloissa. Se ei ole vaarallista, jos kynnet näyttävät terveiltä.

Kissaa pitää kohdella kärsivällisemmin kuin koiraa. Kissalle opetetaan uusia asioita eläimen omilla ehdoilla.

Koiran etukynnet voi leikata eläimen istuessa tai koiran voi myös ohjata makaavaan asentoon.

Lisää aiheesta