Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kumpi on parempi valinta: aito kuusi vai muovikuusi?

Teksti:
Katri Riihivaara
Kuvat:
123rf
Julkaistu: 12.12.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Monille joulu ei ole mitään ilman joulukuusta. Toiset vannovat aidon kuusen nimiin, toiset taas suosivat muovikuusia. Molemmissa on puolensa.

Joulukuusen koristelu on monelle tärkeä perinne joulun valmistelussa. Aidon kuusen lisäksi valittavana on erilaisia muovikuusia. Listasimme molempien hyvät ja huonot puolet.

Aito kuusi

+ Tuoksu Jouluun liittyy monia tuoksuja. Uunista tulevien lisäksi joulutunnelma syntyy joidenkin mielestä vain kuusen tuoksun keskellä.

+ Kotimaisuus Suomessa hankitaan 1,5 miljoonaa kuusta vuosittain. Suurin osa eli noin miljoona joulukuusta on peräisin kotimaisilta viljelmiltä tai omista metsistä.

+ Ekologisuus Mitä lähempää kuusen saa, sitä ympäristöystävällisempi se on. Energiaa kuluu ja päästöjä aiheutuu sitä vähemmän, mitä lähempänä kuusi on kasvanut. Kotimainen kuusi kannattaa kantaa kotiin siis mahdollisimman läheltä.

- Allergia Joulukuusi voi aiheuttaa joillekin allergisia oireita. Tällöin aitoa kuusta kannattaa ihailla ulkotiloissa.

- Siivoaminen Kuusen neulaset kulkeutuvat helposti pitkin asuntoa ja moni viettää joulua mieluummin rentoutuen kuin siivoten.

Muovikuusi

+ Kestävyys Muovikuusi kestää vuosia ja vuosikymmeniä. Kestävä kuusi on siten ystävällisempi myös kukkarolle.

+ Värit Miten olisi pinkki kuusi? Vihreän lisäksi muovikuusia voi valita monen värisiä omaan sisustukseen sopivaksi.

+ Helppous Muovikuuselle ei tule jano, eikä se varista neulasia.

- Päästöt Muovikuusen pitkäikäisyys on ympäristön kannalta hyvä juttu, mutta sen valmistamiseen kuluu uusiutumattomia luonnonvaroja ja pitkät kuljetusmatkat ulkomailta kuormittavat myös luontoa.

- Säilytys Kun joulu on ohi, muovikuusi pakataan odottamaan seuraavaa vuotta. Jos säilytystila on kortilla, voi paikan löytäminen olla hankalaa.

Lähteet: Allergia-, Iho- ja Astmaliitto ry, Suomen Luonnonsuojeluliitto ry, Tilastokeskus

Lue myös