Kanapanzanella
30 min (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Panzanella on italialainen hävikkiruoka, jonka tärkein raaka-aine on eiliseltä jäänyt leipä. Perinteinen leipä-tomaattisalaatti muuntuu täyttäväksi lounaaksi, kun lisäät siihen myös grillattua kanaa.
| 350 g | (1 pkt) kanan fileeleikettä |
| 1 rkl | rypsiöljyä |
| 1/2 kpl | ruukku timjamia |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 2 tl | juoksevaa hunajaa |
| 4 | viipaletta vaaleaa leipää |
| 500 g | (2 rs) kirsikkatomaatteja |
| 400 g | kurkkua |
| 2 dl | kivettömiä oliiveja |
| 1 rkl | pieniä kapriksia |
| 1 kpl | ruukku basilikaa |
| Kastike | |
|---|---|
| 1 kpl | pieni punasipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 1 rkl | punaviinietikkaa |
| 1/4 tl | suolaa |
| 1/4 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 3 rkl | rypsiöljyä |
- 1.
Sivele fileeleikkeet öljyllä. Hienonna timjami ja säästä siitä osa salaattiin. Mausta leikkeet lopulla timjamilla sekä suolalla ja pippurilla. Paahda leikkeitä grillissä tai 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarkista kypsyys puolittamalla yksi leike. Valuta kuuman lihan päälle hunajaa ja pidä lämpimänä folion alla.
- 2.
Sipaise leiville halutessasi hieman rypsiöljyä. Paahda leivät grillissä rapeiksi ja kullankeltaisiksi.
- 3.
Tee kastike. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä sipulit, etikka ja mausteet pienessä kulhossa. Anna maustua 5 minuuttia ja sekoita lopuksi öljy joukkoon.
- 4.
Huuhtele tomaatit ja kurkku. Halkaise tomaatit ja leikkaa viipaloi kurkku. Valuta oliivit. Revi tai kuutioi kanapalat ja leipäviipaleet. Yhdistä kaikki salaatin ainekset kulhossa. Sekoita viimeiseksi kastike salaatin joukkoon.
Panzanella on italialainen hävikkiruoka, jonka tärkein raaka-aine on eiliseltä jäänyt leipä. Perinteinen leipä-tomaattisalaatti muuntuu täyttäväksi lounaaksi, kun lisäät siihen myös grillattua kanaa.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 350 g | (1 pkt) kanan fileeleikettä |
| 1 rkl | rypsiöljyä |
| 1/2 kpl | ruukku timjamia |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 2 tl | juoksevaa hunajaa |
| 4 | viipaletta vaaleaa leipää |
| 500 g | (2 rs) kirsikkatomaatteja |
| 400 g | kurkkua |
| 2 dl | kivettömiä oliiveja |
| 1 rkl | pieniä kapriksia |
| 1 kpl | ruukku basilikaa |
Kastike | |
| 1 kpl | pieni punasipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 1 rkl | punaviinietikkaa |
| 1/4 tl | suolaa |
| 1/4 tl | mustapippuria rouhittuna |
| 3 rkl | rypsiöljyä |
Valmistus (Uuni 200°C)
- 1
Sivele fileeleikkeet öljyllä. Hienonna timjami ja säästä siitä osa salaattiin. Mausta leikkeet lopulla timjamilla sekä suolalla ja pippurilla. Paahda leikkeitä grillissä tai 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Tarkista kypsyys puolittamalla yksi leike. Valuta kuuman lihan päälle hunajaa ja pidä lämpimänä folion alla.
Määrä Ainesosa 350 g (1 pkt) kanan fileeleikettä 1 rkl rypsiöljyä 1/2 kpl ruukku timjamia 1/2 tl suolaa 1/2 tl mustapippuria rouhittuna 2 tl juoksevaa hunajaa - 2
Sipaise leiville halutessasi hieman rypsiöljyä. Paahda leivät grillissä rapeiksi ja kullankeltaisiksi.
Määrä Ainesosa 4 viipaletta vaaleaa leipää - 3
Tee kastike. Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi suikaleiksi. Kuori ja hienonna valkosipuli. Yhdistä sipulit, etikka ja mausteet pienessä kulhossa. Anna maustua 5 minuuttia ja sekoita lopuksi öljy joukkoon.
Määrä Ainesosa 1 kpl pieni punasipuli 2 kpl valkosipulinkynttä 1 rkl punaviinietikkaa 1/4 tl suolaa 1/4 tl mustapippuria rouhittuna 3 rkl rypsiöljyä - 4
Huuhtele tomaatit ja kurkku. Halkaise tomaatit ja leikkaa viipaloi kurkku. Valuta oliivit. Revi tai kuutioi kanapalat ja leipäviipaleet. Yhdistä kaikki salaatin ainekset kulhossa. Sekoita viimeiseksi kastike salaatin joukkoon.
Määrä Ainesosa 500 g (2 rs) kirsikkatomaatteja 400 g kurkkua 2 dl kivettömiä oliiveja 1 rkl pieniä kapriksia 1 kpl ruukku basilikaa
Ravintosisältö
309
Energiaa kcal
1292
Energiaa kj
21,5 g
Rasvaa
1,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
11,3 g
Hiilihydraatteja
10,0 g
Sokereita
3,3 g
Kuituja
16,0 g
Proteiinia
2,6 g
Suolaa
309
Energiaa kcal
1292
Energiaa kj
21,5 g
Rasvaa
1,8 g
Tyydyttynyttä rasvaa
11,3 g
Hiilihydraatteja
10,0 g
Sokereita
3,3 g
Kuituja
16,0 g
Proteiinia
2,6 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: viipaletta vaaleaa leipää, 1 rkl pieniä kapriksia.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























