Savolainen tohrapottu
30 min

Nappaa talteen!
Suonenjokelainen Pia Pentikäinen on tuunannut perinneruoka tohrapotun modernimmaksi vaihtamalla rasvaisen siansivun vähärasvaisempaan suikalelihaan. Hän tekee rakenteeltaan kosteaa tohrupottua ja tarjoilee sen puolukkahillon ja porkkanaraasteen kera.
| 1 - 2 kpl | sipulia |
| 400 g | sianlihansuikaleita |
| 1/2 tl | suolaa |
| 2 kg | jauhoisia perunoita |
| 50 g | voita |
- 1.
Kuori ja hienonna sipulit.
Kuumenna pannulla 2 tl voita. Lisää possunsuikaleet ja paista käännellen, kunnes ne saavat kunnolla väriä. Lisää paistamisen loppuvaiheessa hienonnettu sipuli. Kääntele, kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää pannulle 2 dl vettä ja anna hautua sen aikaa, kun keität perunat. Mikäli vesi haihtuu liiaksi, lisää desi kerrallaan. Mausta suolalla.
Lihan hautuessa kuori perunat ja lohko isohkoiksi paloiksi. Kumoa lohkot kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi.
Kaada kypsistä perunoista vesi pois, mutta ota kaksi desiä talteen. Kumoa perunoiden joukkoon sianlihat ja sipulit nesteineen. Lisää voi nokareina.
Tohraa, eli riko kauhalla tai puuhaarukalla perunat samalla sekoitellen. Älä tee muusia, vaan jätä perunoihin hieman rakennetta. Anna tekeytyä hetki, sekoita ja maista. Lisää suolaa ja keitinvettä tarvittaessa. Toiset pitävät kuivahkosta tohrapotusta, mutta Pian tohrapottu on aina melko kosteaa. Lisää siis halutessasi joukkoon perunoiden keitinvettä.
Tarjoa tohrapotun kanssa puolukkasosetta ja porkkanaraastetta.
Vinkki: Sianlihasuikaleiden sijaan voit käyttää myös paloiteltua siansivua. Paista palat tällöin rapeiksi.
- 2.

- 3.

- 4.

- 5.

- 6.

Ainekset (7 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 1 - 2 kpl | sipulia |
| 400 g | sianlihansuikaleita |
| 1/2 tl | suolaa |
| 2 kg | jauhoisia perunoita |
| 50 g | voita |
Valmistus
- 1
Kuori ja hienonna sipulit.
Kuumenna pannulla 2 tl voita. Lisää possunsuikaleet ja paista käännellen, kunnes ne saavat kunnolla väriä. Lisää paistamisen loppuvaiheessa hienonnettu sipuli. Kääntele, kunnes sipuli on pehmennyt. Lisää pannulle 2 dl vettä ja anna hautua sen aikaa, kun keität perunat. Mikäli vesi haihtuu liiaksi, lisää desi kerrallaan. Mausta suolalla.
Lihan hautuessa kuori perunat ja lohko isohkoiksi paloiksi. Kumoa lohkot kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi.
Kaada kypsistä perunoista vesi pois, mutta ota kaksi desiä talteen. Kumoa perunoiden joukkoon sianlihat ja sipulit nesteineen. Lisää voi nokareina.
Tohraa, eli riko kauhalla tai puuhaarukalla perunat samalla sekoitellen. Älä tee muusia, vaan jätä perunoihin hieman rakennetta. Anna tekeytyä hetki, sekoita ja maista. Lisää suolaa ja keitinvettä tarvittaessa. Toiset pitävät kuivahkosta tohrapotusta, mutta Pian tohrapottu on aina melko kosteaa. Lisää siis halutessasi joukkoon perunoiden keitinvettä.
Tarjoa tohrapotun kanssa puolukkasosetta ja porkkanaraastetta.
Vinkki: Sianlihasuikaleiden sijaan voit käyttää myös paloiteltua siansivua. Paista palat tällöin rapeiksi.
- 2

Määrä Ainesosa 50 g voita 400 g sianlihansuikaleita 1/2 tl suolaa - 3
Lihan hautuessa kuori perunat ja lohko isohkoiksi paloiksi. Kumoa lohkot kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen. Keitä kypsiksi.
Määrä Ainesosa 2 kg jauhoisia perunoita - 4
Kaada kypsistä perunoista vesi pois, mutta ota kaksi desiä talteen. Kumoa perunoiden joukkoon sianlihat ja sipulit nesteineen. Lisää voi nokareina.
Määrä Ainesosa 50 g voita - 5
Tohraa, eli riko kauhalla tai puuhaarukalla perunat samalla sekoitellen. Älä tee muusia, vaan jätä perunoihin hieman rakennetta. Anna tekeytyä hetki, sekoita ja maista. Lisää suolaa ja keitinvettä tarvittaessa. Toiset pitävät kuivahkosta tohrapotusta, mutta Pian tohrapottu on aina melko kosteaa. Lisää siis halutessasi joukkoon perunoiden keitinvettä.
- 6
Tarjoa tohrapotun kanssa puolukkasosetta ja porkkanaraastetta.
Vinkki: Sianlihasuikaleiden sijaan voit käyttää myös paloiteltua siansivua. Paista palat tällöin rapeiksi.
Ravintosisältö
354
Energiaa kcal
1482
Energiaa kj
14,0 g
Rasvaa
6,4 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,7 g
Hiilihydraatteja
2,0 g
Sokereita
2,7 g
Kuituja
15,7 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
354
Energiaa kcal
1482
Energiaa kj
14,0 g
Rasvaa
6,4 g
Tyydyttynyttä rasvaa
38,7 g
Hiilihydraatteja
2,0 g
Sokereita
2,7 g
Kuituja
15,7 g
Proteiinia
0,2 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 0,5 tl Suolaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Pitääkö vieraslakanat pestä yhden käytön jälkeen? Vastaus voi yllättää
- 2.On siroa, on sporttista! Tässä neljä kevään kuuminta kenkätrendiä
- 3.Viimein tämä ihana ysäritukka palaa! Ja se vieläpä sopii monille
- 4.Osaatko käyttää vessaharjaa? Tätä ei moni tiedä, ja harja haisee
- 5.Teethän joka hammaspesun jälkeen näin? Vältyt punahomeelta
- 6.Pölyn määrää voi vähentää! Laita nämä äkkiä pesuun