Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Monenlaista mozzarellaa

Teksti:
Taina Salovaara
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 19.6.2014
|
Muokattu: 31.8.2020
Mozzarellasta pidetään silkkisen pehmeän rakenteen sekä miedon ja raikkaan maun vuoksi.

Mozzarella on yleisnimi alun perin italialaiselle tuorejuustolle. Alkuperäisimpänä mozzarellana pidetään EU:n nimisuojan saanutta etelä-italialaista Mozzarella di Bufala Campanaa, joka valmistetaan Campanan alueella vesipuhvelin maidosta. Muualla Italiassa ja Euroopassa mozzarellatyyppisiin juustoihin käytetään nykyisin pääasiassa lehmänmaitoa.

Pasta filataksi kutsuttu valmistusmenetelmä on kuitenkin sama kaikilla laaduilla: herasta valutettu juustomassa venytetään eli kehrätään, jolloin se sitkistyy lankavyyhtiä muistuttavaksi massaksi. Vyyhti leikataan paloiksi ja muotoillaan. Mozzarellan nimi tuleekin italian verbistä mozzare, joka tarkoittaa paloiksi leikkaamista. Varsinkin pehmeät mozzarellapallot ovat hyvin säikeisiä, ja helposti hajoava pallero kannattaakin mieluummin repiä kuin leikata paloiksi. Tiivisrakenteisemmat mozzarellat puristetaan tavallisesti muotissa muotoonsa, ja ne on helppo leikata viipaleiksi.

Mozzarellapallot pakataan yleensä suolaveteen, heraan tai öljyyn. Tiiviimmät, esimerkiksi viipaloidut mozzarellajuustot, myydään ilman lientä ilmatiiviiseen muovinkääreeseen pakattuina. Joidenkin mozzarellalaatujen säilyvyyttä on parannettu lisäämällä juustoon happamuudensäätöaineita, esimerkiksi sitruunahappoa. Mozzarellaa on saatavana myös muovipussiin pakattuna raasteena. Mozzarellan rasvapitoisuus vaihtelee 19–24 prosentin välillä. Kevytmozzarellassa on rasvaa 9–10 prosenttia.

Tomaatista, mozzarellasta ja basilikasta koottu, oliiviöljyllä kostutettu salaatti on varmaan klassisin tapa nauttia juuston hienostuneesta mausta. Mozzarella sopii hyvin myös muihin salaatteihin, ja siitä syntyy esimerkiksi mansikoiden ja melonin kanssa tyylikäs kesäjuhlien alkupala. Koska mozzarella sulaa hyvin, se on myös oiva pizzajuusto. Tiiviit mozzarellat voi lisätä pizzan päälle jo ennen paistamista, pehmeimmät mozzarellapallot kannattaa repiä sulamaan pizzan päälle vasta paistamisen jälkeen. Mozzarella on myös oivallinen lasagnejuusto, sillä se antaa mehevyyttä ja kauniin pinnan.

Mozzarellan nimi tulee italian verbistä mozzare, joka tarkoittaa paloiksi leikkaamista.