Haikea tunnelma. Näin kuvailee oloaan Kati, 49, joka viettää perheensä kanssa koko kesän perintömökillä Keski-Suomessa.
Perheeseen kuuluu kaksi kouluikäistä lasta. Vielä toistaiseksi lapset lähtevät mielellään mökille. Sinne on vedetty sähköt, joten lähes kaikki kaupunkimukavuudet ovat saatavilla.
”Lapset haluavat pitää yhteyttä ystäviinsä, joten meillä ei ole mökillä älylaitekieltoa. Valtaosan päivistä lapset touhuavat pihalla, ja illalla on sitten aikaa katsella puhelinta tai vaikka televisiota.”
Mökille on sen verran pitkä matka perheen kotipaikkakunnalta, että siellä ei talven aikana käydä.
”Laskemme talveksi lämmön noin 10 asteeseen, jotta vältymme kosteusvaurioilta”, Kati kertoo.
Älä katkaise sähköjä
Katin perhe toimii juuri niin kuin suositellaan. Vantaan Energian myyntijohtaja Ilkka Reko kertoo, että mökkipaikkakunnilla sähkön siirron perusmaksu on yleensä huomattavasti korkeampi kuin kaupungeissa.
”Me maksamme Suomenniemellä sijaitsevalla kesämökillämme siirron perusmaksuja 26 euroa kuukaudessa, kun kaupungissa vastaava summa on viisi euroa kuukaudessa.”
Koska mökkeilijä siis joutuu maksamaan sähkönsiirrosta joka tapauksessa myös talviaikaan, ei mökiltä kannata katkaista sähköjä talveksi.
Mökille on hyvä jättää pieni peruslämpö päälle, Reko vinkkaa. Se auttaa torjumaan kosteutta varsinkin silloin, kun ulkolämpötila on nollan tuntumassa.
”Jos haluaa pitää paikat kuivina, sisälämmön pitäisi olla ulkolämpötilaa korkeampi. Mökin sisälämpötila kannattaa pitää talvella 5–10 asteessa”, Reko sanoo.
Lämmitykseen käytettävä sähkö maksaa muutaman euron kuukaudessa siirtomaksun päälle. Se on pieni hinta siihen nähden, että mökki pysyy kuivana ympäri vuoden.
Tekstarilla lämmöt päälle
Reko kertoo, että mökin sähköjä on helppo ohjata myös tekstiviesteillä. Palveluntarjoajia on monia, mutta helpointa ja edullisinta on ostaa rautakaupasta pistoke, johon menee SIM-kortti. Pistokkeeseen voi liittää patterin, joka lämmittää tarvittaessa isonkin tilan. Jos lämpötila laskee talven aikana kovin kylmäksi, voi mökin lämpötilaa halutessa nostaa yhdellä tekstiviestillä.
”On myös aika kiva laittaa mökki valmiiksi lämpenemään, kun sinne suuntaa pitkän talven jälkeen ensimmäistä kertaa”, Reko sanoo.
Kerrytä Bonusta mökkisähköstä – lue lisää joka puolelle Suomea toimitettavasta Bonussähköstä täällä.