Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Turvaistuin – ostajan opas

Teksti:
Anna-Maria Wasenius ja Yhteishyvän toimitus.
Asiantuntija:
turvallisuusinsinööri Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturva
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 12.1.2016
|
Muokattu: 28.10.2022
Kaukalo, turvaistuin, turvavyöistuin vai istuinkoroke? Millainen turvalaite lapselle kannattaa autoon hankkia?

Alle 135 cm pitkien lasten on matkustettava ajoneuvossa turvalaitteessa. Sopiva turvalaite valitaan lapsen painon mukaan. Lapsi tarvitsee kasvaessaan kolmesta neljään erilaista turvaistuinta.

Erilaiset turvaistuimet

Turvakaukalo

Kaukalo on lapsen ensimmäinen turvaistuin. Kaukalo hankitaan usein ennen vauvan syntymää, sillä se on tarpeen jo automatkalla sairaalasta kotiin.

Kaukalo asennetaan autoon selkä menosuuntaan.

Kaukaloa käytetään, kunnes sen painoraja antaa myöten tai lapsi on kasvanut niin, että hänen silmänsä ovat selkänojan yläreunan tasolla.

Turvaistuin

Kun lapsi istuu vankasti ilman tukea, on selkä menosuuntaan istuttavan turvaistuimen vuoro. Turvaistuimessa on oma viisipistevyö, joka pitää lapsen paikoillaan.

Useimmat turvaistuimet sopivat lapselle, joka painaa vähintään 9 kiloa ja enintään 25 kiloa.

  • Selkä menosuuntaan matkustaminen mahdollisimman pitkään, vähintään 3-vuotiaaksi saakka, on tutkimusten mukaan lapselle turvallisin vaihtoehto. Tässä asennossa lapsen verrattain painava pää ja hento kaula saavat parhaan suojan.
  • Lapsen istuimen turvallisin paikka autossa on takapenkillä. Selkä menosuuntaan kiinnitettävää turvakaukaloa tai -istuinta ei saa kiinnittää etumatkustajan turvatyynyllä varustetulle istuinpaikalle.

Turvavyöistuin tai istuinkoroke

Turvaistuimen jälkeen on turvavyöistuimen tai istuinkorokkeen aika. Turvavyöistuin ja istuinkoroke kuljettavat auton turvavyön oikein lapsen ympärillä, mutta turvavyöistuin tarjoaa lisäksi sivuttais- ja pääntukea.

Turvavyöistuin asennetaan kasvot menosuuntaan ja nimen mukaisesti lapsi kiinnitetään siihen auton oman kolmipistevyön avulla. Turvavyön lanneosan tulee kulkea lapsen reisien päällä lonkkaluuta vasten eikä vatsan ylitse sekä olkapään kautta, muttei kaulalla. Useimmat turvavyöistuimet on hyväksytty 15–36 kilon painolle.

Istuinkoroketta käytettäessä täytyy huolehtia, että lapsen pään takana on auton pääntuki.

Turvaistuimien ominaisuuksia

  • Lapselle sopiva: Sovita turvalaitetta lapselle ostohetkellä, jos mahdollista. Toiset istuimista saattavat tuntua lapsesta mukavammilta kuin toiset.
  • Autoon sopiva: Varmista, että turvaistuinmalli voidaan asentaa autoosi. Etenkin selkä menosuuntaan asennettavat turvaistuimet vievät melko paljon tilaa.
  • Perehdy kiinnitysmekanismeihin: Etenkin, jos istuinta siirrellään usein autosta toiseen, kannattaa hankkia helposti ja luotettavasti kiinnittyvä malli – turvallisuudesta kuitenkaan tinkimättä. Myyjä voi näyttää, miten laite asennetaan oikein. Käytössä kiinnitykset on muistettava tarkistaa säännöllisesti, jotta ne ovat tukevat.
  • Pehmusteiden ja tekstiiliosien on hyvä olla helposti irrotettavissa ja puhdistettavissa.
  • Kantokahvan muoto ja kannettavuus vaikuttavat turvakaukalon käyttömukavuuteen, sillä vauvaa kuljetetaan siinä auton ulkopuolellakin.

Turvaistuin säilyttää ominaisuutensa vain, jos se on kiinnitetty oikein.

Monikäyttöisyys vs. turvallisuus

Entistä monikäyttöisempiä turvalaitteita saapuu jatkuvasti markkinoille. Osa soveltuu käytettäväksi jopa vastasyntyneestä aina neljän vuoden ikään.

Tuotteisiin on aina syytä perehtyä tapauskohtaisesti, mutta pitkälle viety monikäyttöisyys voi vaatia kompromisseja turvallisimman mahdollisen ratkaisun kustannuksella.

Uusi vai käytetty turvaistuin?

Käytetyn istuimen hankinnassa on vaaransa. Suositeltavaa on hankkia uusi, varmasti ehjä ja käyttöohjein varustettu istuin. Olipa istuin uusi tai vanha, siinä on oltava E-hyväksyntä ja ohjeet istuimen kiinnittämiseen.

Jos kuitenkin harkitsee käytetyn istuimen hankkimista, on tärkeää tuntea istuimen historia. Kolaroitu turvaistuin on käyttökelvoton, koska sen rakenteet ja jännitteet ovat rikkoutuneet ja vyöt venyneet vaarallisen joustamattomiksi.

Mikä Isofix?

Isofix on maailmanlaajuisesti standardisoitu ja turvallinen kiinnitysjärjestelmä, joka minimoi väärinasennuksen mahdollisuuden ja huolehtii, että istuin on asennettu autoon optimaalisella tavalla. Isofix-kiinnitys edellyttää, että auto on varustettu rungosta lähtevillä Isofix-kiinnityspisteillä ja myös turvaistuimessa on Isofix-kiinnitys.

E-hyväksyntä ja Plus-testi

  • E-tunnus on EU-alueen merkintä standardin mukaiselle turvaistuimelle.
  • Istuinvalmistajat voivat vapaaehtoisesti testata istuimensa E-hyväksynnän testimenetelmää tiukemmassa Plus-testissä, joka tehdään Ruotsissa. Liikenneturva suosittelee, että istuimessa on myös Plus-testi-hyväksyntä.

EuroTesti