Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Vesimelonia kolmella tapaa – kotimainen meloni yllättää makeudellaan

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Reetta Pasanen
Julkaistu: 31.7.2023
|
Muokattu: 5.9.2023
Elo-syyskuu on kotimaisen vesimelonin parasta aikaa. Vesimelonit kasvavat avomaalla ja Suomen pitkien kesäpäivien ansioista ne ovat erityisen makeita. Nauti sellaisenaan tai poimi ideat käyttöön alta.

Kesä on kääntynyt kohti loppuaan, mutta vielä päästään nauttimaan kesäisiksi mielletyistä hedelmistä. Kotimaisen vesimelonin satokausi on nyt nimittäin parhaimmillaan. Elo-syyskuussa isoimmista kaupoista voi löytää avomaalla kasvatettuja kotimaisia meloneja ainakin eteläisen Suomen alueella.

Vesimelonit ovat hedelmälihaltaan vaaleampia kuin ulkomailla kasvatetut verrokkinsa, mutta maku on pitkien kesäpäivien ansioista selvästi makeampi.

Vesimelonia kannattaa kokeilla rohkeasti monenlaisissa ruoissa alkupaloista jälkiruokiin. Makeaan meloniin voi hyvin yhdistää voimakkaita ja happamia makuja, kuten chiliä ja limeä.

Kotimaisen vesimelonin viljely on vielä melko pienimuotoista ja suurin osa viljelijöistä saa satoa joitain tuhansia tai muutamia kymmeniä tuhansia kiloja.

Vesimeloni on köynnöskasvi, mutta painavat hedelmät kasvavat maan pinnassa. Viljely on Suomessa haastavaa, sillä vesimelonit kasvavat avomaalla ja ne tarvitsevat paljon kasteluvettä sekä lämpöä.

Kotipuutarhurit voivat kokeilla vesimelonin kasvatusta kasvihuoneessa. Hedelmä kypsyy noin 2 kuukautta. Korjuukypsän vesimelonin tunnistaa ontosta kumisevasta äänestä.

Soseuta alkupalakeiton joukkoon

Gazpacho on kylmänä tarjottava keitto, joka sopii alkupalaksi tai kevyeksi ateriaksi tuoreen ja rapean leivän kanssa. Kokeile tehdä gazpacho vaihteeksi makeasta vesimelonista. Valmistus on yksinkertaista, kun kaikki ainekset voi surauttaa tehosekoittimessa tasaiseksi ja kuohkeaksi keitoksi.

Vesimelonin seuraksi keittoon soseutetaan tuoretta paprikaa, kurkkua ja kokonainen punainen chili. Reilu määrä tuoretta basilikaa, loraus punaviinietikkaa ja muutama valkosipulinkynsi luovat keitolle herkullisen aromikkaan maun.

Meloni salaattikulhona

Vesimelonisalaatti on monien suosima kesäsalaatti. Hauskaa vaihtelua ja näyttävyyttä aterialle saa, kun salaatin tekee isoon, halkaistuun ja ontoksi kaiverrettuun vesimeloniin. Hedelmäliha tietysti pilkotaan mukaan salaattiin.

Melonin seuraksi sopii suolainen fetajuusto, oliivit, punasipuli sekä mansikat. Kipakka tuore rucola viimeistelee makuelämyksen.

Juotava jälkiruoka

Makea kotimainen vesimeloni sopii täydellisesti jälkiruokiin. Erittäin helppo ja kevyt jälkiruoka on juotava hilejuoma, jossa vesipitoinen vesimeloni on pääosassa. Hileisen koostumuksen juomalle saa, kun pilkotun vesimelonin hedelmälihan pakastaa ennen juoman soseutusta.

Makeutta kannattaa tasoittaa pienellä määrällä limen mehua. Helposti juotavaa hilejuomasta saa, kun joukkoon lisää hieman kivennäisvettä. Aikuisten juhlissa joukkoon voi kaataa veden sijaan myös kuohuviiniä.