Suomessa rekisteröidään enemmän uusia koiria kuin synnytetään lapsia. Syntyvyys on laskenut jo pitkään, ja viime vuonna lapsia syntyi vähiten sitten vuoden 1836. Moni nuori aikuinen pohtiikin, onko vanhemmuus sitä, mitä elämältä haluaa. Erilaiset elämänpolut, epävarmuus ja asenne perhe-elämää kohtaan ovat muuttaneet nuorten aikuisten halua hankkia lapsia.
Palkittu kirjailija Saara Turunen ymmärtää, mikä saa monet nuoret aikuiset empimään ja lykkäämään perheen perustamista. Hän eli itse pitkään taiteelle ja alkoi vasta neljänkymmenen vuoden lähestyessä miettiä oman lapsen mahdollisuutta ja merkitystä. Turuselle äitiys toi mukanaan ristiriitaisia ajatuksia.
Aika
”Lasten saamisen tematiikka liittyy siihen, että aika loppuu jossain vaiheessa. Ajan kuluminen on vääjäämätöntä. Syntymän vastapuoli on kuolema, joka kohtaa kaikkia eläviä ennemmin tai myöhemmin.
Lasten saaminen ei ole loputtomiin mahdollista, ja aikaraja lisää asian dramatiikkaa. Olen itse sivuuttanut ajankulun väistämättömyyden ja elänyt pitkään ikuisen nuoruuden ajatuksessa. Ajan loppuminen tuli melkein yllätyksenä; pakokauhu siitä, että onkin jo liian myöhäistä.
On hyvä, että ihmisiä muistutetaan hedelmällisyyden laskemisesta iän myötä. Samalla olen nähnyt omin silmin, että lapsia on saatu nelikymppisenä ja reilusti sen jälkeenkin.
Kukaan tuskin elää harhassa, että se on kaikille mahdollista, mutta asiaan liittyy turhaa päivittelyä. Nelikymppiset synnyttäjät ovat ihan tavallinen juttu.”
Lisääntyminen
”Halu lisääntyä on primitiivinen tarve, jossa ei ole varsinaisesti mitään järkeä. Siihen kuuluu myös pelkoa, vaikeita ajatuksia, epäilyksiä ja kysymyksiä matkan varrella.
Kaikki eivät tule heti raskaaksi, ja harva kokee lapsen saamisesta pelkkää onnea. Nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, jotka moni myöhemmin unohtaa.
”Haluun lisääntyä kuuluu myös pelkoa ja epäilyksiä.”
Minä löysin pitkään elämälle merkityksen taiteen tekemisestä, mutta halusin etsiä lapsen saamisen kautta myös toisenlaista merkityksellisyyttä ja elämän tarkoitusta.”
Keho
”Elämme usein elämää, joka keskittyy järkeen ja sysää kehollisuuden syrjään. Raskaus, synnytys ja imetys ovat hyvin ruumiillisia toimintoja ja ehkä senkin vuoksi saattavat joskus herättää ristiriitaisia ajatuksia. On outoa joutua tekemisiin oman eläimellisen puolensa kanssa ja toisinaan haastavaa hyväksyä se.
Raskaus näkyy kehossa, eikä sitä voi piilottaa, vaikka haluaisi pitää asian yksityisenä. Yhtäkkiä nainen raahaa yksityiselämäänsä mukanaan kaikkialle, halusi sitä tai ei. Otaksun, että miehet eivät joudu kohtaamaan tätä ongelmaa, sillä lapsen odotus ei näy heidän vartalossaan.
Oman kokemukseni mukaan lapsen saaminen ei ole vieläkään yhteensopiva työelämän ja julkisen elämän vaatimusten kanssa. Nainen kantaa vastuuta enemmän. Raskaudesta onnitellaan, mutta kun kipeä ja raihnainen keho vie jaksamista pois työltä, todellisuuksien yhteensovittamisessa on oma hankaluutensa.”
