Suo iholla ja saappaiden alla

Karpalon sirot varvut suikertavat maata pitkin. Sammaleen, turpeen ja suopursun tuoksut sekoittuvat toisiinsa. Kun saapas irtoaa mättään imusta, kuuluu moiskaus. Teeri kahahtaa lentoon varvikosta. Jossain kauempana huutaa kurki.

Pieksämäen seudulla ei voi kulkea kovin kauas törmäämättä suohon. Sama pätee muuallakin Suomessa. Meillä on maailman soisin maa pinta-alaan suhteutettuna. Yhteensä suota on noin yhdeksän miljoonaa hehtaaria eli lähes kolmasosa Suomen maa-alasta.

Aiemmin soita oli vieläkin enemmän. Ei ihme, että varhaiset kielitieteilijät arvioivat Suomen saaneen nimensä niiden mukaan. Suo-maa, fen-land. Uudempi tutkimus kiistää väitteen nimen alkuperästä. Silti suot ovat suomalaisille edelleen tärkeitä.

Suomalaisten suhde soihin on aina ollut monijakoinen. Se näkyy niin Yhteishyvän lukijoiden suomuistoissa kuin kansantaruissakin. Yhtäältä suo on marja- ja metsästysmaasto. Sinne mennään retkeilemään ja nauttimaan rauhoittavasta tunnelmasta. Soita pidetään hieman mystisinä paikkoina, jossa voi kokea vahvoja luontoelämyksiä. Toisaalta suohon uppoamista ja eksymistä pelätään.

"Soihin liittyy paljon uskomuksia ja tarinoita. Kalevalassa Väinämöinen lauloi Joukahaisen suohon. Joissain muissa maissa suolle on karkotettu ihmisiä kuolemaan", geologi ja Suoseuran puheenjohtaja Riitta Korhonen kuvailee.

Esimerkiksi Varsinais-Suomessa on kerrottu tarinaa isän haamusta, joka etsiskelee Kurjenrahkan suoalueella kadonnutta poikaansa. Kertomuksissa on muisteltu piikatyttöjä, jotka hukuttautuivat suonsilmään, kun huomasivat olevansa raskaana.

Tarinoita on kerrottu myös soilla nähdyistä valoilmiöistä, joita on kutsuttu virvatuliksi ja aarnivalkeiksi. Outojen valojen uskottiin näyttävän tietä kätkettyjen aarteiden jäljille. Toisissa taruissa tulet houkuttelivat ihmisiä eksyksiin. Koettuja valoilmiöitä on myöhemmin selitetty suokaasujen tai fosforipitoisen lahopuun aiheuttamiksi.

Toisaalta kertomuksista nousee kuva ahkerista suomalaisista, jotka kamppailevat karun luonnon kanssa. Runossa leipään laitetaan puolet petäjäistä, koska suolta nouseva halla on palelluttanut viljan. Täällä Pohjantähden alla -sarjassa Jussi raivaa kuokallaan suota torppansa viljelysmaaksi.

Uusia soita syntyy kolmella tavalla. Vesistö voi kasvaa umpeen suoksi. Metsämaa voi soistua. Lisäksi esimerkiksi rannikolla maaperä saattaa soistua sitä mukaan, kun uutta maata nousee merestä.

Soiden yleisyys Suomessa johtuu kosteasta ja viileästä ilmastosta. Vettä sataa enemmän kuin sitä ehti haihtua. Tällaisissa kosteissa olosuhteissa syntyy myös soiden tyypillinen maalaji, turve. Kuolleet suokasvit maatuvat hitaasti eivätkä hajoa kunnolla. Näin maan turvekerros kasvaa pikkuhiljaa.

Aikanaan suot olivat osa erämaata, jossa metsästettiin ja marjastettiin. Soilta niitettiin heinää karjan rehuksi. Turvetta nostettiin kuivumaan, ja sitä käytettiin navetoissa karjan kuivikkeena.

Soita myös kuivattiin pelloiksi jo keskiajalla ja erityisesti 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. 1960–70-luvuilla puolet silloisista soista ojitettiin metsänkasvatukseen valtion päätöksillä. Nykyisin soista noin 12 prosenttia on suojeltuja ja sen lisäksi 33 prosenttia soista on luonnontilassa tai ainakin ojittamattomia.

Suot ja suopohjaiset metsät ovat edelleen merkittäviä marjastus- ja sienestysmaastoja. Kesällä niiltä poimitaan etenkin lakkoja, syystalvella karpaloita. Joskus suolta voi löytää keväälläkin lumien sulamisen jälkeen kirpeitä karpaloita.

Osa soiden hyötykäyttöä on turpeen nostaminen energiakäyttöön, vaikka turpeen polton ilmastovaikutuksista käydäänkin vilkasta keskustelua. Energiantuotannossa on tällä hetkellä suunnilleen prosentti kaikista Suomen soista, ja yhteensä yli 750 000 suomalaisen koti lämpiää jyrsin- tai palaturpeella. Lisäksi noin 10 000 ihmistä saa elantonsa turpeesta suoraan tai välillisesti.

"Soita ja turvetta riittää kaikille ja kaikkiin tarkoituksiin. Suot eivät lopu, vaan uutta turvetta ja suoalaa syntyy jatkuvasti", Korhonen huomauttaa.

Lämmin turveseos painautuu käsivarsiin ja kasvoille kuin toinen iho. Riitta Korhonen on peittänyt saunan lauteet pyyhkeillä ja liinoilla Helsingin Viikissä. Turvenaamio irtoaa kehosta pesemällä, mutta lauteisiin se saattaa jättää pysyviä jälkiä.

"Keski-Euroopassa turvetta on käytetty terveyskylpylöissä yli 200 vuoden ajan. Suomessa me vasta opettelemme turpeen terveyskäyttöä", Korhonen kertoo.

Kokovartalohoidossa turvetta sivellään paksu kerros iholle, ja se saa vaikuttaa noin 20 minuuttia. Hoitoa voi kokeilla myös pienemmässä mittakaavassa kasvonaamiona, pelkästään hartioille tai käsi- ja jalkahoitona.

Turvenaamiot ja -pesuaineet ovat nekin suon lahjoja. Turvenaamio tai -kylpy on samalla syvälämpöhoitoa. Lämpö siirtyy turpeesta kehoon, ja verenkierto vilkastuu. Turpeen myös uskotaan imevän kehosta kuona-aineita.

"Kylpyturpeen tulee olla hyvin maatunutta. Se on sataprosenttinen luonnontuote, johon ei lisätä mitään eikä oteta mitään pois", Korhonen muistuttaa.

Turpeen terveysvaikutuksista on olemassa toistaiseksi lähinnä kokemusperäistä tietoa. Turvetta on vuosien saatossa käytetty erityisesti reuman hoidossa. Lisäksi sen on huomattu nopeuttavan urheilijoiden lihasten palautumista. Tieteellistä tutkimustietoa turpeen terveysvaikutuksista on vasta hyvin vähän.

Yhtenäisiin asuihin sonnustautunut joukkue tallaa suolla. Lentopallo lentää verkon yli ja palaa kohta takaisin. Yksi pelaajista horjahtaa. Näissä kisoissa hyvä fiilis on tärkeämpää kuin tyylipuhdas urheilusuoritus.

Suolentopallon kisat Itä-Suomessa Haukivuorella ovat yksi esimerkki siitä, miten ennen uhkaavana pidetystä suosta on tullut jopa hilpeän ajanvieton näyttämö. Suo on innostanut lentopalloilijoiden lisäksi sählyn- ja jalkapallon pelaajia. Suosählyn ensimmäiset SM-kisat käytiin Leivonmäellä vuonna 1999 ja suopotkupallon MM-kisat kisataan vuosittain Hyrynsalmelle.

Turve-elämyksiä on myös alettu hyödyntää eksoottisen suomatkailun osana. Miltä kuulostaa kävely pitkospuita pitkin savusaunalle ja pulahdus löylyjen lomassa suon silmäkkeeseen uimaan? Entäpä opastettu marjaretki suomaisemassa?

Yhteishyvä.fi:ssä järjestettiin elo-syyskuussa 2013 suokysely, johon vastasi 1 422 lukijaa. Lukijat kertovat käyvänsä suolla marjastamassa lakkoja ja karpaloita, patikoimassa, valokuvaamassa luontoa tai ihan muuten vaan. Lapsuuden suomuistot elävät monella vielä vahvana mielessä.

Pienemmät ja suuremmat kokemukset suolle uppoamisesta ovat jättäneet toisille vahvan pelon eikä soille uskalleta enää mennä. Toisille ne ovat jännittäviä muistoja, jotka eivät ole vieneet retkeilyn ja marjastuksen iloa.

Lukijoiden suoaiheisia muistoja

"Olen aina rakastanut suon voimaa ja sen omalaatuista tuoksua."

"Olen city-tyttö, ja joudun ostamaan suon antimia kaupoista."

"Suo herättää minussa suojelemisen halua."

"Kun hiihtää suolla talviaikaan, voi päästä etelässäkin lähelle pohjoisen tunnelmaa."

"Armeijassa vedimme kuiville yhden epäonnisen, joka upposi suonsilmään."

"Suo herättää pelonsekaisia tunteita. Yksin en mene suolle."

Kuinka usein käyt suolla?

• viikoittain 2,5 %
• kuukausittain 4 %
• joitakin kertoja vuodessa 30 %
• vuosittain 20 %
• harvemmin 35,5 %
• en koskaan 8 %.

Mistä syystä käyt suolla?

• marjastamassa 67 %
• metsästämässä 53 %
• patikoimassa 34 %
• muuten vaan 29 %
• kuvaamassa luontoa 15 %
• bongaamassa lintuja tai muita eläimiä 10 %
• urheilemassa 4 %.