Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

"Ennen sain välillä kutsun vainajan kotiin kakkukahville. Yksi asiakas oli leiponut kakunkin vainajan reseptillä", Anne Lindell muistelee.

"Yritän saada sisarukset sopimaan asiat keskenään"

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 5.1.2018
|
Muokattu: 31.8.2020
Varatuomari Anne Lindell, 63, työskentelee HOK-Elannon lakipalveluissa. Hän tietää, millaisia me suomalaiset olemme, kun on aika tehdä perunkirjoitus.

"Asiakkaat tulevat meille pääasiassa HOK-Elannon hautauspalvelun kautta, joten hoidamme paljon perunkirjoituksia. Asiakkaat ovat tavallisia suomalaisia, joilta jää yleensä asunto ja sen irtaimisto.

Omaisuuden laatu ei ole neljässä vuosikymmenessä juuri muuttunut, mutta suhde siihen on. Irtaimisto on nykyään 4 000 euroon asti verovapaata, yksittäisiä tavaroita ei enää merkitä perukirjaan niin kuin aikaisemmin. Esineen arvosta myös katoaa suurin osa heti, kun se kannetaan kaupasta ulos.

Perunkirjoitukset voivat olla kauniita. Niissä muistellaan vainajaa.

Perunkirjoitukset voivat olla kauniita. Niissä muistellaan vainajaa. Nyt asiakkaat tulevat mieluiten toimistolle, ettei kenenkään tarvitse siivota.

Työni haaste on tasapuolisuus. Tehtäväni on saada sisarukset sopimaan asiat keskenään. Joskus luottamuksen saaminen on vaikeaa: ihmiset ovat tietoisia oikeuksistaan, mutta lain ymmärtäminen on vaikeaa ja väärinymmärryksiä sattuu.

Usein perillisten riidoissa on kysymys asioista, jotka ovat tapahtuneet vainajan eläessä. Esimerkiksi yksi sisaruksista voi tuntea jääneensä aina vähemmälle ja hakee nyt oikeutta. Joskus sisarusten välit menevät kokonaan poikki.

Joskus sisarusten välit menevät kokonaan poikki.

Monia jännittää ennen perunkirjoituksia. Vastuu voi tuntua isolta, vaikka juridinen vastuu on meillä. Me luetteloimme vainajan omaisuuden, velat ja ennakkoperinnöt.

Suomalaiset ovat tunnollisia ja ilmoittavat verotuksessa huolellisesti kaiken. Halutaan että kaikki menee oikein.

Aina silloin tällöin perunkirjoitusta varten tehdyssä sukuselvityksessä tulee ilmi uusia sisaruksia. Näin voi tapahtua esimerkiksi silloin, jos vainaja on antanut lapsen adoptioon. Joskus uutinen on iloinen järkytys perillisille ja uuteen sisarukseen tutustutaan innolla, mutta jotkut pettyvät ja loukkaantuvat.

Antoisinta työssäni on nähdä asiakkaan helpotus, että ei tämä nyt ollutkaan niin kamalan monimutkaista."

Lue lisää

Mitä kaikkea on hyvä huomioida perinnönjaossa?