Makwan Amirkhani: "Olisin tarvinnut isää"

Kun äiti leipoi, se oli tuntien urakka: naan-leipiä tehtiin kerralla satoja, osa syötiin ja loput pakastettiin.

"Sen tuoksun ja maun muistan kotoa aina", kertoo vapaaottelija Makwan "Maku" Amirkhani, 28, yksi Suomen tunnetuimmista kamppailu-urheilijoista.

Makun koti on aina ollut Suomessa. Nelivuotiaaksi asti hän asui pakolaisleirillä, jonne kymmenhenkinen kurdiperhe oli paennut Iranin ja Irakin sotaa. Siitä elämästä hän ei paljon muista.

Kyselemällä on selvinnyt tämä: teltta tuhansien samanlaisten keskellä, monta perään katsottavaa lasta, aina joku lähdössä jonottamaan ruokaa, jauhopusseja, vettä.

"Se on ensimmäinen paikka, jota kutsun kodiksi."

Vuonna 1993 perhe sai turvapaikan Suomesta ja päätyi Pohjanmaalle, vaasalaiseen kerrostaloon.

"Se on ensimmäinen paikka, jota kutsun kodiksi."

Makulle koti on aina ollut siellä, missä perhekin. Ihmisiä kotona riittikin, kolme poikaa, viisi tyttöä, äiti ja isä.

"Lapsena kyllä kirosin sitä, ettei minulla koskaan ollut omaa huonetta ja omaa rauhaa. Aina kun joku lähti kotoa, muutimme pienempään asuntoon."

Viisivuotiaana Maku aloitti painiharrastuksen ja löysi paikkansa maailmassa. Koulussa häntä kiusattiin, mutta salilla sai olla oma itsensä.

Isän paikka tyhjeni

Vuosi Suomeen tulon jälkeen Makun isä kuoli liikenneonnettomuudessa. Äiti ja lapset muuttivat Vaasan keskustan laidalle puutaloon.

"Se oli paras koti, missä olen lapsena asunut. Koko kortteli hyväksyi meidät."

Kouluvuosiin isän poissaolo jätti jälkensä. Äiti teki parhaansa, mutta ei pystynyt pitämään poikia kurissa.

"Siinä iässä isää olisi tarvittu. Jos ei ole isähahmoa kertomassa, mikä on oikein ja väärin, aika herkästi tulee askelia väärään suuntaan."

Kolmannella luokalla Maku lintsasi serkkupoikien kanssa kolme päivää putkeen. He nousivat aamukahdeksalta, mutta menivät koulun sijasta salille, nukkuivat seiväshyppypaikan patjoilla, nyrkkeilivät ja painivat. Läksytyshän siitä seurasi, kun isoveli sai kuulla.

Makua naurattaa.

"Ei meille tullut mieleenkään, että jäisimme kiinni, niin pieniä olimme."

Edessä oli kuitenkin lisää hölmöilyjä.

Maailma on epäreilu paikka

Vihreästä puutalosta Maku muutti maahanmuuttajien asuttamaan Olympiakortteli-lähiöön.

"Se oli väärä veto", Maku sanoo suoraan.

"Oli tärkeää, että maahanmuuttajalapsina asuimme paikoissa, joissa on suomenkielisiä kavereita. Opimme maan tavat."

Kerran Maku ehdotti chatissa tapaamista kivalle tytölle. Kun tämä kuuli, missä poika asuu, suhde loppui ennen alkamistaan. Tyttöä oli kielletty käymästä Olympiakorttelissa.

"Lähiössä olikin paljon ongelmia. Siellä oli paljon nuorta sakkia, joiden elämä ei ollut turvallista", Maku muotoilee.

"Ympäristö vaikuttaa paljon siihen, millainen riski lapsella on ajautua vaikeuksiin. Maailma on epäreilu paikka. Kun sen tietää, ei ole ensimmäisenä osoittelemassa sormella muita."

Makukin oli välillä mukana näpistelyissä ja tappeluissa. Paljon jäi onneksi tekemättä, koska treenit veivät aikaa. Usein hän sai kuulla painikisoista tai leireiltä tullessaan, millaisiin vaikeuksiin kaverit olivat viikonlopun aikana joutuneet.

"Urheilu pelasti minut."

Vahva keho ei vielä riitä

Yläasteiässä Makun perhe muutti Turkuun. Äidin kodista Turussa tuli Makun turvasatama. Hän muutti jo 16-vuotiaana yksin Kotkaan, aloitti urheilulukion ja treenasi kovaa. Sitten kaksi kaveria kuoli lyhyen ajan sisällä. Maku jätti koulun kesken ja palasi äidin luo.

"Jos itse saan lapsen, en lähetä häntä teini-ikäisenä kauas kotoa. Fyysinen vahvuus ei riitä, jos mieltä ei hallitse."

Seuraavat vuodet Maku yritti käydä koulua, muttei oikein onnistunut. Veri veti salille, aamulla oli vaikea jaksaa herätä kouluun ja koska rahaa ei ollut edes vaatteisiin, töitäkin piti tehdä: muuttokeikkaa, portsarin hommia, pizzanpaistoa. Usko menestykseen ja omaan itseen horjui monta kertaa.

"Vaikeudet vahvistavat. Menestyksen nälkä on ajanut minua eteenpäin", Maku sanoo.

"Niin alas kuin vajoat, niin ylös voit päästä. Urheilu on opettanut, ettei oikotietä ole."

Koti-ikävä asuu urheilukassissa

Reissaaminen jatkui, kun Maku pääsi Pajulahden urheiluopistoon opiskelemaan liikunnanohjaajaksi. Valmistuttuaan hän alkoi osallistua vapaaottelun ammattilaistapahtumiin ja majaili saleilla eri puolella Suomea.

"Porvoossa bunkkasin salin yläkerrassa. Nukuin, treenasin ja söin samassa osoitteessa."

Vuonna 2015 Maku teki sopimuksen Ultimate Fighting Championship -organisaation kanssa. Seurasi pitkiä harjoittelujaksoja Tukholmassa, Irlannissa ja Lahdessa, uusia saleja, irrallisuuden tunne ja kodin ikävä.

"Koko elämäni oli urheilukassissa", Maku sanoo.

"Mitään ei voinut suunnitella. Näin kaupassa jotain ja ajattelin, että tuo näyttäisi kivalta olohuoneessa, mutta eihän sitä kannattanut ostaa. Kaipasin omaa paikkaa, johon saisin palkinnotkin esille."

Joka päivä on siivouspäivä

Paljonko tuo tienaa, ettei sen tarvitse tehdä muuta kuin urheilla? Sitä Maku lapsena mietti. Kun voitetuista UFC-otteluista sitten alkoi rapsahdella kymppitonnien palkkioita, hänen oli vaikea tajuta sitä todeksi.

"Hetkeksi tuli fiilis, että elän sadussa."

Otteluvoitot ovat tuoneet Makulle ensimmäisen oman kodin. Hän on asunut jo puoli vuotta kerrostalon ylimmässä kerroksessa Turun keskustassa. Neliöitä on 75 ja isolta parvekkeelta maisema Tuomiokirkolle ja Aurajoelle. Siellä voi rauhassa kulkea pelkissä boksereissa ja tohveleissa.

"Tykkään katsella televisiota hierontasängyssä tai vain pyöritellä asioita mielessä. Tiskaan, pesen pyykkiä ja laitan ruokaa. Siivoan joka päivä. Kaukosäätimen pitää löytyy oikeasta paikasta."

Turun-kodissa Makun kaikki 400 painista ja vapaaottelusta saatua palkintoa mahtuvat esiin. Ne ovat ainoat esineet, jotka ovat kulkeneet mukana kodista toiseen.

Koiraton koti on tyhjä

Tärkeintä ensimmäisessä omassa kodissakin ovat ihmiset. Maku jakaa asuntonsa ystävänsä kanssa. Jääkaappi on yhteinen ja kumpikin käyttää vapaasti kaikkea, mitä kämpästä löytyy.

"Ei minua haittaa, vaikka Leo käyttäisi minun vaatteitani", Maku sanoo.

Kotiin hän kutsuu usein kaverinsa. Treenien jälkeen joku yleensä ehdottaa, että mennään ulos syömään, mutta Maku kutsuu porukan luokseen kokkaamaan.

"Kotona saa terveellisempää ruokaa ja tietää, mitä syö. Enää ei voi vetää energiajuomia niin kuin nuorena. Pitää miettiä, mistä kroppa tykkää. Yritän myös välttää lihaa."

Kaverit käyvät muutenkin kylässä melkein joka päivä.

"Kun ovikello soi, ei tarvitse miettiä, kuka siellä on. Koira haistaa tutut näkemättäkin."

Puolen vuoden ikäinen pitbull King ja sen isäntä ovat erottamattomat.

"Olen Kingin kanssa aina. Mihin menenkin, se tulee mukaan. Jos siskoni vie sen joskus äidin luo käymään, koti tuntuu tyhjältä."

Se mikä tekee onnelliseksi

Seuraavaa kotiaan varten Maku on jo hankkinut 3000 neliön tontin Raisiosta. Sen ympärillä on aita, tietysti. Oma rauha ja oma reviiri ovat Makulle tärkeitä.

Toistaiseksi mies käy tontillaan vain ajelemassa nurmikkoa.

"Nyt keskityn urheiluun. Ajattelen urheilua ensimmäiseksi aamulla ja viimeiseksi illalla. Urheilu tekee minut onnelliseksi."

"Lapsia voi tehdä kuka vain, mutta hyväksi vanhemmaksi tulee harva."

Sen Maku kuitenkin tietää jo nyt, että jonain päivänä Raisioon nousee iso omakotitalo. Sen toisessa puoliskossa asuu sisaruksia, toisessa Maku ja äiti.

"Ja toivottavasti talon pihalla leikkii lapsia. Ajattelen perheen perustamista usein, mutta niin isoa ratkaisua pitää miettiä tarkasti. Lapsia voi tehdä kuka vain, mutta hyväksi vanhemmaksi tulee harva."

Viha näkyy katseessa

Haluaako tällaiseen maailmaan ylipäätään tehdä lapsia? Sitä Maku on välillä pohtinut, viimeksi Turun keskustassa elokuussa tapahtuneen puukotusiskun jälkeen.

"En tajua sitä. Mikä ihmisessä voi mennä niin pieleen, että hän haluaa tehdä jotain tuollaista?"

Pahinta on viha, jota teot lietsovat. Maku näkee sen katseista kadulla, vaikka itse hymyilee ja yrittää tietoisesti näyttää vaarattomalta.

"Viime aikoina on jo monta kertaa käynyt niin, että vastaantulija katsoo epäilevästi. Vasta kun hän tunnistaa kasvoni tv:stä, asenne muuttuu. Se on surullista", Maku sanoo.

"Viha ei ratkaise mitään. Kukaan ei ole voinut valita, mihin kansallisuuteen tai ihonväriin syntyy."

"Ymmärrän, että ihmisillä on halu suojella reviiriään ja pitää maa turvallisena paikkana, mutta on eri asia, miten ne tekee. Viha ei ratkaise mitään. Kukaan ei ole voinut valita, mihin kansallisuuteen tai ihonväriin syntyy."

Naapureita Maku katsoo silmiin ja tervehtii. Aina kaikki eivät vastaa.

"Mutta en voi yhden ikävän kohtaamisen takia alkaa ajatella, että kaikki ovat rasisteja", hän sanoo.

"Eivät lapset ole ennakkoluuloisia, ellei joku siihen opeta. Kouluvierailuilla tulee aina sikapositiivinen fiilis, kun näkee, miten eri maissa syntyneet nuoret tulevat toimeen keskenään."

Sokoksen brändilähettiläs

Vapaaottelija Makwan Amirkhani on Sokoksen brändilähettiläs ja esiintyy muun muassa Sokoksen tv-mainoksissa.

Mari Sainio on kirjoittanut Amirkhanin elämäkerran. Makwan-niminen kirja ilmestyi syyskuussa.

Se löytyy Prismoista ja kirjoja myyvistä Sokoksista. Hinta Prismoissa ja Sokoksissa on 24,90 e.

Vapaaottelumatsi Makwanilla oli viimeksi maaliskuussa.