Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Ruohonleikkuri – ostajan opas

Teksti:
Petra Sneck
Asiantuntija:
Myyntipäällikkö Jussi Petäjä, Kodin Terra Tuusula ja avainasiakaspäällikkö Sammy Olenius, Husqvarna.
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 5.8.2015
|
Muokattu: 31.8.2020
Ruohonleikkurin valintaan vaikuttaa ennen kaikkea nurmikon koko ja se, kuinka paljon itse haluaa nurmikon leikkuuseen osallistua. Nurmikon keräämisenkin voi jättää ruohonleikkurin tehtäväksi.

Ruohonleikkurin valintaan vaikuttavat:

  • Pihan koko
  • Tasainen vai epätasainen piha – onko rinnettä?
  • Istutusten määrä
  • Lehtipuiden määrä: onko tarvetta saada lehdet silputtua?

Ruohonleikkurin veto keventää työtä. Mitä isompaa pihaa leikataan, sitä enemmän on apua vetävistä renkaista. Myös rinnetontilla ja suuressa leikkurissa veto-ominaisuus on hyödyksi. Pienillä tasaisilla pihoilla pärjää ilman vetävää ominaisuutta. Nelivetoinen leikkuri vetää hankalissa paikoissa itsensä ylös eikä jää sutimaan kosteallakaan nurmella.

Ruohonleikkurityypit

Kelaleikkuri

Sopii pienemmille pihoille, kuten esimerkiksi rivitalopihaan. Jos käyttäjiä on useita kymmeniä esimerkiksi rivitaloyhtiössä, voi kelaleikkuri olla parempi vaihtoehto kuin polttomoottorileikkuri, joka saattaa jäädä vähälle huollolle. Kelaleikkuri sopii hyvin myös lisäleikkuriksi: se on saman tien käyttövalmis. Kelaleikkurit ovat kehittyneet paljon, ja ovat nykyään keveitä työntää.

+ leikkuujälki on äärimmäisen hyvä, koska terä leikkaa ruohon eikä lyö sitä poikki
+ Helppo ja kevyt työnnettävä
+ Hyvää hyötyliikuntaa parhaimmillaan
+ Ympäristöystävällinen
+ Yksinkertaisia säilyttää, aisa menee kasaan
+ Käyttöönotto helppo ja nopea

- Ainoa huoltotoimenpide on pitää leikkuri puhtaana. Sylinterin voi hioa ja terän teroittaa esimerkiksi parin vuoden välein.

Akku- ja sähköleikkurit

Sopii pienille tai keskikokoisille alle 500 neliömetrin pihoille. Leikkureita löytyy erikokoisina. Leikkurit ovat joko kerääviä tai taaksejättäviä. Useimpiin malleihin kuuluu kerääjä.

+ Huoltovapaita: öljyä tai sytytystulppia ei tarvitse vaihtaa.
+ Polttomoottorileikkuria hiljaisempi
+ Sähköstartti, eli käynnistyy nappia painamalla. Hyvä ominaisuus esimerkiksi iäkkäimmille käyttäjille, koska leikkuria ei tarvitse vetää käyntiin. Kätevä myös lapsi- ja koiraperheissä: leikkuri pysähtyy nopeasti nappia painamalla, jos nurmikolla on leluja.
+ Korkeussäätö tapahtuu parhaimmillaan yhdestä vivusta. Joissakin malleissa säätö on jokaiselle pyörälle erikseen.
+ Joissakin malleissa vetonopeuden säätö on portaaton.
+ Uusimmissa koneissa pesuominaisuus: kone putsaa ruohon sisältä nappia painamalla.
+ Helppo säilyttää: nesteettömyyden ansiosta vaikka ylösalaisin

- Sähkökäyttöisissä leikkureissa sähkövirran tulee olla lähellä. Akkukäyttöisessä leikkurissa vara-akku säästää aikaa, kun akun voi vaihtaa toisen tyhjennettyä.
- Sähköleikkureissa ei yleensä ole vetoa, joten leikkuria työnnetään omin voimin

Polttomoottoriruohonleikkuri

Polttomoottorilla toimiva leikkuri on tehokas valinta keskikokoiselle tai isommalle pihalle. Ne ovat rakenteeltaan jämäkämpiä kuin kela- tai akku- ja sähköleikkurit.

Leikkureiden teho ja ominaisuudet vaihtelevat, mutta leikkuutapa on joko bioleikkuri tai sivulle heittävä. Bioleikkuri silppuaa ruohojätteen pieneksi, jolloin jätettä ei tarvitse haravoida nurmelta.

Sivulle heittävä ruohonleikkuri taas jaksaa paremmin leikata pitkän ruohon ja on hyvä vaihtoehto silloin, kun nurmea leikataan harvoin.

Käytä ruohonleikkurissa mieluiten pienkonebensiiniä. Se lisää koneen käyttövarmuutta ja -ikää.  Pienkonebensiinin voi myös jättää talveksi tankkiin eikä se riko kaasutinta. Jos käytät tavallista bensiiniä, syksyllä ainakin kaksi viimeistä tankillista tulisi ajaa pienkonebensiinillä.

Polttomoottoriruohonleikkurin huolto on tärkeää, koska se pidentää kokeen käyttöikää. Öljynvaihto tehdään kerran vuodessa. Myös sytytystulpat kannattaa vaihtaa vuosittain. Ilmansuodatin puhdistetaan astianpesuaineella kerran käyttökuukauden aikana.

+ Kahvakorkeuden säätö on hyvä ominaisuus, jos leikkurin käyttäjiä on useita.

- Saattaa olla työläs saada käyntiin. Joissakin malleissa on käynnistystä helpottava sähköstartti.
- Äänekkäämpi kuin akulla ja sähköllä toimivat leikkurit
- Vaatii säännöllistä huoltoa.

Robottiruohonleikkuri

Robottileikkurit sopivat pienistä pihoista suuriin. Malli kannattaa valita pihan maaston mukaan. Tarjolla on erilaisia vaihtoehtoja myös leikattavan alan neliöiden mukaan.

+ Aina viimeistelty nurmikko.
+ Siisti leikkausjälki, koska leikkuuterä leikkaa eikä lyö kortta poikki.
+ Ajoajan voi säätää itselle sopivaksi, esimerkiksi työpäivän ajaksi tai yöksi.
+ Kun robotti leikkaa usein, ruohonkorsi ei pääse kasvamaan liiaksi ja nurmikko voi paremmin.
+ Hiljainen

- Vaatii etukäteisvalmisteluja kuten latausaseman ja rajauskaapeleiden asentamista.
- Ei pääse joka paikkaan. Esimerkiksi kukkapenkin reunustat saattavat vaatia trimmausta jälkikäteen.

Erilaiset leikkuutavat

Ruohonleikkureilla on erilaisia leikkuutapoja.  Keräävällä leikkurilla nurmisilppua ei tule sisälle kenkien pohjissa tai koiran tassuissa, mutta ruohosilpun keräämättä jättämisessäkin on puolensa.

Sivulle puhaltava

+ Nopea leikkuutapa
+ Jaksaa pitkässä ruohossa
+ Silppu tarttuu haravaan paremmin

- Ruoho tarttuu kenkiin ja eläinten turkkiin, joiden mukana kulkeutuu sisälle
- Puhaltelee ruohoa käytäville ja kukkapenkkeihin
- Sotkuisen näköinen jälki
- Silppu jää ruohikon pintaan ja estää veden ja ravinteiden imeytymistä, jonka seurauksena nurmikko voi sammaloitua.

Biosilppuava

+ Silppuaa ruohon pieneksi, jolloin se ei jää nurmen pintaan vaan tippuu pohjalle, jossa maatuu mullaksi.
+ Hiljaisempi, koska leikkuukotelo on suljettu
+ Lannoitustarve vähenee ja poistuu, jos nurmea leikkaa usein
+ Pystyy silppuamaan myös lehtipuiden lehdet
+ Kosteuttaa nurmikkoa ja ravitsee

- Pitkä nurmikko vaatii enemmän moottoritehoa. Kone ei jaksa piilottaa silppua nurmikon sekaan, joten nurmikkoa on leikattava useammin.

Keräävä leikkuri

+ Ruohosilppu ei jää nurmikkoon, vaan kulkeutuu keruusäiliöön. Terä rikkoo lehden rakenteen, jolloin jäte myös maatuu nopeammin

- Säiliötä pitää tyhjentää
- Vaatii paikan, jonne nurmijäte kipataan. Varsinkin lehtisilppua tulee runsaasti.
- Lannoitustarve kasvaa, kun kone kerää ruohoa eikä se uppoa maahan

Ajettava ruohonleikkuri

Yli 1500 neliömetrille ja suorakaiteen muotoiselle pihalle kannattaa harkita ajettavaa ruohonleikkuria. Ajettavia leikkureita on käytännössä kahta mallia: etuleikkuria ja puutarhatraktoria. Traktorimallisissa ajoleikkureissa leikkuulaite sijaitsee keskellä ja etuleikkurissa laitteen edessä. Traktorimalleissa on sekä sivulle heittäviä että kerääviä malleja. Keräävä leikkuri on kätevä varsinkin pihalle, jossa on paljon lehtipuita.

Ajoleikkuri hankitaan vuosiksi, joten esimerkiksi istuimen sopivuutta ja ergonomisuutta kannattaa testata kokeilemalla. Myös varaosien ja huollon saatavuus kannattaa varmistaa.

Etuleikkurin selkein etu traktorimalliin verrattuna on leikattavan alueen parempi näkyvyys sekä pienempi kääntösäde. Näin ollen viimeistely on parempi: istutusten ympäri pääsee kerralla. Monissa etuleikkureissa teräkotelon saa lisäksi nostettua pystyasentoon huoltoa ja puhdistusta varten.

Puutarhatraktori on hyvä vaihtoehto avarille suurille pihoille. Puutarhatraktoreita on saatavana kiinteällä ruohonkerääjällä varustettuna tai niihin voi asentaa kerääjän. Tällöin työn jälki on aina siisti. Lähes kaikkiin ajoleikkureihin on saatavilla lisäksi peräkärry sekä lumiketjut ja lumilevy. Muita lisävarusteita ovat muun muassa harjalaite, lumilinko ja lannoitteenlevitin

Vaihteisto:

Ajoleikkureissa on joko normaali- tai automaatti vaihteisto. Automaatti tuo käyttömukavuutta, kun nopeutta voi säätää polkimella tai vivulla ilman, että ajo keskeytyy vaihteen vaihdon takia.