Parsakaalipasta
30 min (josta 30 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Varsiparsakaalia kahdella tavalla! Täyteläisen kasvispastan juju on varsiparsakaalien käyttäminen sekä pestona että sellaisenaan. Paista bimit ensin pannulla rapeiksi.
| 200 g | spagettia |
| 200 g | (1 ps) varsiparsakaalia (bimi) |
| 5 rkl | oliiviöljyä |
| 1/4 tl | suolaa |
| ripaus mustapippuria rouhittuna | |
| 50 g | pitkään kypsytettyä juustoa (1 dl raasteena) |
| 1 kpl | sitruuna |
| 1 kpl | valkosipulinkynsi |
| 1/2 | ruukkua basilikaa |
| 1/2 - 1 tl | kuivattuja chilihiutaleita |
| Lisäksi | |
|---|---|
| juustoraastetta | |
| basilikaa | |
- 1.
Keitä pasta miedosti suolatussa vedessä (2 l vettä, 1 tl suolaa) pakkauksen keittoajan mukaan.
- 2.
Huuhtele parsakaalit ja paista ne pannulla öljyssä (1 rkl) käännellen rapeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko puolet parsakaaleista.
- 3.
Raasta juusto. Purista sitruunan mehu. Yhdistä pilkotut parsakaalit, juustoraaste, sitruunanmehu, valkosipulinkynsi, basilika ja öljy (4 rkl) kulhossa. Soseuta pestoksi sauvasekoittimella ja mausta chilillä.
- 4.
Valuta pasta. Sekoita pesto ja loput parsakaalit pastaan. Viimeistele annokset juustoraasteella ja basilikalla.
Parsakaalipasta
arvosana3,8/5
30 min (josta 30 min aktiivista)
Varsiparsakaalia kahdella tavalla! Täyteläisen kasvispastan juju on varsiparsakaalien käyttäminen sekä pestona että sellaisenaan. Paista bimit ensin pannulla rapeiksi.
Ainekset (3 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 200 g | spagettia |
| 200 g | (1 ps) varsiparsakaalia (bimi) |
| 5 rkl | oliiviöljyä |
| 1/4 tl | suolaa |
| ripaus mustapippuria rouhittuna | |
| 50 g | pitkään kypsytettyä juustoa (1 dl raasteena) |
| 1 kpl | sitruuna |
| 1 kpl | valkosipulinkynsi |
| 1/2 | ruukkua basilikaa |
| 1/2 - 1 tl | kuivattuja chilihiutaleita |
Lisäksi | |
| juustoraastetta | |
| basilikaa | |
Valmistus
- 1
Keitä pasta miedosti suolatussa vedessä (2 l vettä, 1 tl suolaa) pakkauksen keittoajan mukaan.
Määrä Ainesosa 200 g spagettia - 2
Huuhtele parsakaalit ja paista ne pannulla öljyssä (1 rkl) käännellen rapeiksi. Mausta suolalla ja pippurilla. Pilko puolet parsakaaleista.
Määrä Ainesosa 200 g (1 ps) varsiparsakaalia (bimi) 5 rkl oliiviöljyä 1/4 tl suolaa ripaus mustapippuria rouhittuna - 3
Raasta juusto. Purista sitruunan mehu. Yhdistä pilkotut parsakaalit, juustoraaste, sitruunanmehu, valkosipulinkynsi, basilika ja öljy (4 rkl) kulhossa. Soseuta pestoksi sauvasekoittimella ja mausta chilillä.
Määrä Ainesosa 50 g pitkään kypsytettyä juustoa (1 dl raasteena) 1 kpl sitruuna 1 kpl valkosipulinkynsi 1/2 ruukkua basilikaa 1/2 - 1 tl kuivattuja chilihiutaleita - 4
Valuta pasta. Sekoita pesto ja loput parsakaalit pastaan. Viimeistele annokset juustoraasteella ja basilikalla.
Määrä Ainesosa juustoraastetta basilikaa
Ravintosisältö
515
Energiaa kcal
2154
Energiaa kj
29,3 g
Rasvaa
6,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
46,3 g
Hiilihydraatteja
2,0 g
Sokereita
4,7 g
Kuituja
13,7 g
Proteiinia
0,7 g
Suolaa
515
Energiaa kcal
2154
Energiaa kj
29,3 g
Rasvaa
6,3 g
Tyydyttynyttä rasvaa
46,3 g
Hiilihydraatteja
2,0 g
Sokereita
4,7 g
Kuituja
13,7 g
Proteiinia
0,7 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: ripaus mustapippuria rouhittuna, ruukkua basilikaa, 0.5 - 1 tl kuivattuja chilihiutaleita, juustoraastetta, basilikaa.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
- 1.Tämä on kesän suosituin mekkoväri – ja se sopii yllättävän monelle
- 2.Luovuitko sinäkin tästä huonekalusta? Nyt se palaa näyttävästi
- 3.Näitä pintoja tuskin pyyhit – siksi kotisi on niin pölyinen
- 4.Ostatko parsaa? Säästä parsanipun legendaarinen kuminauha
- 5.Nyt se tapahtui: 90-luvun verhot palasivat muotiin
- 6.Haluatko pehmeämmät pyyhkeet? Näin ne kannattaa pestä












