Sitruunamuikut ja sipulikastike
45 min (josta 45 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Mehevät sitruunavoissa paistetut muikut ja ihastuttava sipulikastike valmistuvat kätevästi samalla pannulla.
| 500 g | perattuja muikkuja |
| 4 rkl | voita |
| 2 rkl | rypsiöljyä |
| 2 rkl | sitruunankuorta raastettuna |
| 1/2 tl | suolaa |
| SIPULIKASTIKE | |
|---|---|
| 1 kpl | sipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 3 rkl | vehnäjauhoja |
| 4 dl | maitoa |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | valkopippuria |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
| LISÄKSI | |
| 2 dl | sitruunamelissaa |
| alumiinifoliota | |
- 1.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pese sitruuna sekä raasta kuori ja purista mehu. Hienonna sitruunamelissa.
- 2.
Kuumenna puolet voista, öljystä ja sitruunankuoriraasteesta laakealla pannulla kullanruskeaksi. Nosta puolet muikuista pannulle ja paista 2−3 minuuttia molemmin puolin. Nosta muikut tarjoilulautaselle, ripottele päälle suolaa ja peitä foliolla. Paista loput muikut ja siirrä folion alle.
- 3.
Lisää pannulle sipulit ja kuullota. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Keitä 3 minuuttia sekoittaen. Mausta suolalla, valkopippurilla ja sitruunanmehulla.
- 4.
Kaada kastike muikkujen päälle. Viimeistele sitruunamelissalla.
Sitruunamuikut ja sipulikastike
Mehevät sitruunavoissa paistetut muikut ja ihastuttava sipulikastike valmistuvat kätevästi samalla pannulla.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
| 500 g | perattuja muikkuja |
| 4 rkl | voita |
| 2 rkl | rypsiöljyä |
| 2 rkl | sitruunankuorta raastettuna |
| 1/2 tl | suolaa |
SIPULIKASTIKE | |
| 1 kpl | sipuli |
| 2 kpl | valkosipulinkynttä |
| 3 rkl | vehnäjauhoja |
| 4 dl | maitoa |
| 1/2 tl | suolaa |
| 1/2 tl | valkopippuria |
| 1/2 dl | sitruunanmehua |
LISÄKSI | |
| 2 dl | sitruunamelissaa |
| alumiinifoliota | |
Valmistus
- 1
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet. Pese sitruuna sekä raasta kuori ja purista mehu. Hienonna sitruunamelissa.
Määrä Ainesosa 1 kpl sipuli 2 kpl valkosipulinkynttä 2 rkl sitruunankuorta raastettuna 1/2 dl sitruunanmehua 2 dl sitruunamelissaa - 2
Kuumenna puolet voista, öljystä ja sitruunankuoriraasteesta laakealla pannulla kullanruskeaksi. Nosta puolet muikuista pannulle ja paista 2−3 minuuttia molemmin puolin. Nosta muikut tarjoilulautaselle, ripottele päälle suolaa ja peitä foliolla. Paista loput muikut ja siirrä folion alle.
Määrä Ainesosa 4 rkl voita 2 rkl rypsiöljyä 2 rkl sitruunankuorta raastettuna 500 g perattuja muikkuja 1/2 tl suolaa alumiinifoliota - 3
Lisää pannulle sipulit ja kuullota. Sekoita joukkoon vehnäjauhot. Lisää maito ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Keitä 3 minuuttia sekoittaen. Mausta suolalla, valkopippurilla ja sitruunanmehulla.
Määrä Ainesosa 1 kpl sipuli 2 kpl valkosipulinkynttä 3 rkl vehnäjauhoja 4 dl maitoa 1/2 tl suolaa 1/2 tl valkopippuria 1/2 dl sitruunanmehua - 4
Kaada kastike muikkujen päälle. Viimeistele sitruunamelissalla.
Määrä Ainesosa 2 dl sitruunamelissaa
Vinkki: Kokeile sitruunamelissan tilalla persiljaa tai tilliä.
Ravintosisältö
386
Energiaa kcal
1615
Energiaa kj
25,0 g
Rasvaa
10,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
11,8 g
Hiilihydraatteja
5,5 g
Sokereita
0,5 g
Kuituja
28,0 g
Proteiinia
2,0 g
Suolaa
386
Energiaa kcal
1615
Energiaa kj
25,0 g
Rasvaa
10,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
11,8 g
Hiilihydraatteja
5,5 g
Sokereita
0,5 g
Kuituja
28,0 g
Proteiinia
2,0 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Ainekset, joita laskelma ei huomioi: 2 rkl sitruunankuorta raastettuna, 2 dl sitruunamelissaa .
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli





























