Vaalea perunapizza
Noin 1,5 tuntia (josta 20 min aktiivista)

Nappaa talteen!
Valmista pizzapohja vaihteeksi perunaviipaleista. Vaalea perunapizza on suomalainen versio pizza biancosta eli valkoisesta pizzasta. Päällystä jauhoton pizzapohja ranskankermalla, punasipulilla ja yrteillä.
| Pohja | |
|---|---|
| 500 g | perunoita |
| 1 tl | suolaa |
| 1/4 tl | rouhittua mustapippuria |
| 2 tl | rypsiöljyä |
| Täytteet | |
| 1 kpl | punasipuli |
| 150 g | (1 prk) ranskankermaa |
| 75 g | (1/2 ps) emmentaljuustoraastetta |
| 3 rkl | ruohosipulia |
- 1.
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Laita kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Valuta ja kuivaa viipaleet talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.
- 2.
Vuoraa matalareunainen pelti leivinpaperilla ja sivele siihen öljyllä ympyrä (Ø noin 25 cm). Asettele perunat öljytylle alueelle. Sivele öljyä myös perunoiden päällipinnoille ja aseta päälle leivinpaperi. Nosta toinen pelti päälle ja laita painoksi esimerkiksi valurautapannu. Paista uunissa noin 50 minuuttia.
- 3.
Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
- 4.
Poista paino ja päällimmäinen pelti perunapohjan päältä. Lusikoi ranskankerma pohjalle. Lisää sipulit ja juusto. Paista pizzaa 10 minuuttia tai kunnes juusto sulaa. Viimeistele hienonnetulla ruohosipulilla. Lisää halutessasi myös muita yrttejä.
Valmista pizzapohja vaihteeksi perunaviipaleista. Vaalea perunapizza on suomalainen versio pizza biancosta eli valkoisesta pizzasta. Päällystä jauhoton pizzapohja ranskankermalla, punasipulilla ja yrteillä.
Ainekset (4 annosta)
| Määrä | Ainesosa |
|---|---|
Pohja | |
| 500 g | perunoita |
| 1 tl | suolaa |
| 1/4 tl | rouhittua mustapippuria |
| 2 tl | rypsiöljyä |
Täytteet | |
| 1 kpl | punasipuli |
| 150 g | (1 prk) ranskankermaa |
| 75 g | (1/2 ps) emmentaljuustoraastetta |
| 3 rkl | ruohosipulia |
Valmistus (Uuni 200°C)
- 1
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Pese ja kuori perunat. Leikkaa perunat ohuiksi viipaleiksi. Laita kylmään veteen noin 5 minuutiksi. Valuta ja kuivaa viipaleet talouspaperilla. Mausta suolalla ja pippurilla.
Määrä Ainesosa 500 g perunoita 1/4 tl rouhittua mustapippuria 1 tl suolaa - 2
Vuoraa matalareunainen pelti leivinpaperilla ja sivele siihen öljyllä ympyrä (Ø noin 25 cm). Asettele perunat öljytylle alueelle. Sivele öljyä myös perunoiden päällipinnoille ja aseta päälle leivinpaperi. Nosta toinen pelti päälle ja laita painoksi esimerkiksi valurautapannu. Paista uunissa noin 50 minuuttia.
Määrä Ainesosa 2 tl rypsiöljyä - 3
Kuori sipuli ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi.
Määrä Ainesosa 1 kpl punasipuli 3 rkl ruohosipulia - 4
Poista paino ja päällimmäinen pelti perunapohjan päältä. Lusikoi ranskankerma pohjalle. Lisää sipulit ja juusto. Paista pizzaa 10 minuuttia tai kunnes juusto sulaa. Viimeistele hienonnetulla ruohosipulilla. Lisää halutessasi myös muita yrttejä.
Määrä Ainesosa 150 g (1 prk) ranskankermaa 75 g (1/2 ps) emmentaljuustoraastetta
Vinkki: Täytä pizza paahdetuilla kasviksilla tai lado kypsän pizzan päälle kylmäsavulohta. Vegaanisen pizzan saat korvaamalla ranskankerman kaurafraichella ja raastamalla pinnalle juustonkaltaista kasvisrasvavalmistetta.
Ravintosisältö
297
Energiaa kcal
1242
Energiaa kj
18,8 g
Rasvaa
11,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
21,5 g
Hiilihydraatteja
2,5 g
Sokereita
1,8 g
Kuituja
8,5 g
Proteiinia
1,8 g
Suolaa
297
Energiaa kcal
1242
Energiaa kj
18,8 g
Rasvaa
11,0 g
Tyydyttynyttä rasvaa
21,5 g
Hiilihydraatteja
2,5 g
Sokereita
1,8 g
Kuituja
8,5 g
Proteiinia
1,8 g
Suolaa
Ravintotiedot ovat suuntaa antavia. Kun valmistat ruokaa tai leivot erityisruokavaliota noudattavalle, tarkistathan tuotteiden sopivuuden pakkausmerkinnöistä.
Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Fineli
Katso myös nämä
- 1.Pauliina osti kahvia 300 eurolla – Näitä säästövinkkejä harva tulee ajatelleeksi
- 2.Tee tämä yksi teko, ja parisuhteesi voi paremmin – miehet kaipaavat sitä naisia enemmän
- 3.Neulotut lapaset – kolme perusohjetta
- 4.Pippa Laukka: Tämä yhdistää painoa pysyvästi pudottaneita
- 5.Saana luopui "pikkuluksuksesta" – Näin hän säästää pienistä tuloista
- 6.Onko sinulla liikaa tavaraa? Unohda Konmari, nämä vinkit ovat paremmat












