Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Huono Äiti lanseerasi oman suklaan: ”Hätätilassa riko kuori”

Teksti:
Kaisa Hako
Kuvat:
Piia Arnould, Sok
Julkaistu: 31.10.2019
|
Muokattu: 31.8.2020
Turha sitä on salailla. Suklaalla on merkittävä rooli ruuhka-arjen rasittavimpien hetkien tasoittajana, joten Huono Äiti -median perustaja Sari Helin suunnitteli äitien oman pelastus- ja lohtusuklaan.

Mitä yhteistä on äitiydellä ja suklaan syömisellä? Ainakin syyllisyyden poteminen. Huono Äiti -median perustajalla Sari Helinillä olikin aavistus siitä, millaiselle nimikkotuotteelle voisi olla kysyntää.

”Kysyimme some-seuraajiltamme, mitä Huono äiti -suuhunpantavaa he haluaisivat. Olin aavistanut oikein”, hän sanoo.

Kultasuklaan valmistamat Huono Äiti -suklaapatukat ja -levyt tulevat kauppoihin marraskuun alussa. Helin myöntää, että tätä hän ei olisi voinut arvata kymmenisen vuotta sitten, kun hän postasi Facebookiin ensimmäisen julkaisunsa Huonona Äitinä.

Onni on kassin pohjalle litistynyt nöyhtäinen suklaa

Suklaan osuutta ruuhkavuosien hätäapuna ja lohtuna lienee turha salailla, joten Huono Äiti -tuotteiden nimetkin ovat Pelastuspatukka ja Lohtulevy. ”Hätätilassa riko kuori”, kääreessä lukee.

Hätätilojahan on monia — ravitsemuksellisia sekä psykologisia.

”Menet kauppaan töiden jälkeen väsyneenä ja nälkäisenä ja tajuat, että et taaskaan keksi ruoaksi muuta kuin jauhelihakastiketta. Silloin tulee napatuksi hyllystä nopea lohtu”, Helin sanoo.

Suklaa kaivetaan esiin myös silloin, kun äitipolo löytää itsensä urheiluseuran mokkapalasulkeisista tai romahtaa päivän päätteeksi sohvan uumeniin.

"Haluan julistaa suklaapositiivisuusliikkeen."

Helinin henkilökohtaisesti parhaat suklaaelämykset ovat tilanteita, joissa käsilaukun pohjalta löytyy litistynyt ja nöyhtäinen suklaa, jonka olemassaolon oli jo ehtinyt unohtaa: ”Univelka-syömättömyys-stressitilanteessa se helpottaa oloa huomattavasti!”

Huono Äiti -yhteisössä suklaata nautitaan arjessa muun muassa yskänlääkkeenä ja mielialalääkkeenä.

”Myös parisuhdekriisissä sitä kannattaa kokeilla. Suklaahan on pysyvä arvo”, Helin vinkkaa.

”Eräs mies jo kysyi, voisiko Huono Äiti -suklaata tuoda kotiin lohdutuksena, jos on ollut liian pitkään töissä.”

”Haluan julistaa suklaapositiivisuusliikkeen”

Tuotteet on suunnattu aikuisille, mutta nimestään huolimatta ne eivät ole haitallisia lapsille:

”Jos lapset löytävät suklaan kätköistäni, kyllä he voivat sen mussuttaa. Se tosin kertoo, että olen epäonnistunut kätkijänä.”

Helinin lapsetkin olivat mukana suklaiden makutestausoperaatiossa, jossa perhe joutui maistelemaan näytteitä muutamankin kilon edestä. Äiti onnistui tästä syystä jopa nauttimaan ajoittaista suosiota jälkikasvunsa taholta.

”Tärkeä kriteerini oli, että suklaa on Suomessa valmistettua ja sillä on UTZ-sertifikaatti”, hän sanoo.

Huono Äiti -median tavoitteena on turhan syyllisyyden hälventäminen ja oman vajavaisen vanhemmuutensa hyväksyminen. Sari Helinin mielestä ajatus voisi yltää koskemaan myös äidin pyykkikoriin piilottamaa lohtusuklaata.

”Haluan julistaa suklaapositiivisuusliikkeen. Tulkaa vain nyt sieltä kaapista. Lopettakaa syyllistyminen.”

Huono Äiti -suklaatuotteet

  • Pelastuspatukka 38 g, makuina minttumaitosuklaa ja mansikkavalkosuklaa.
  • Lohtulevy 80 g, makuina vadelmamaitosuklaa ja salted caramel -maitosuklaa.
  • Kotimaisen Kultasuklaan valmistamaa UTZ-sertifioitua suklaata.
  • Prismoissa ja S-marketeissa 1.11. alkaen.

Vaatiiko tilanne kuitenkin suklaakakkua?

Lisää aiheesta