Näitä pipareita syntyy kerralla helposti isompikin määrä, sillä taikina vain levitetään pellille ja leikataan paloiksi vasta paistamisen jälkeen. Ja on tässä reseptissä vielä toinenkin leipomista helpottava juju: valmiin kinuskikastikkeen käyttäminen!
Makeimmat joulukeksit ja pikkuleivät – katso 8 parasta reseptiämme!
1. Kinuskiset viipalepiparit
2. Mummon perinteiset lusikkaleivät
Mummolasta tutut lusikkaleivät maistuvat yhtä ihanilta vuodesta toiseen. Hillolla täytettyjen, uskomattoman mureiden lusikkaleipien maun salaisuus on pähkinäisen makuiseksi ruskistettu voi. Nämä pikkuleivät maistuvat niin isolle kuin pienelle joulun viettäjälle.
3. Klementiinikeksit
Sitruksiset pikkuleivät tuovat pienen siivun aurinkoa talven keskelle. Ilahduta iloisen värisillä pikkuleivillä vaikka sitä ystävää, joka ei erityisemmin innostu kaamosajasta.
4. Huippuhelpot murokeksit x 2
Näitä helpompia joulukeksejä saa hakea, sillä pohjana toimii valmis murotaikina! Mausta se esimerkiksi tummalla suklaalla ja hasselpähkinöillä tai valkosuklaalla ja karpaloilla. Näitä on erityisen kiva leipoa lasten kanssa.
Kauniita pikkuleipärasioita on ilo viedä lahjaksi ystäville ja sukulaisille. Katso videolta, miten teet keksirasian itse.
5. Kaneliässät
Leivo joululahjaksi pala nostalgiaa iki-ihanien kaneliässien muodossa.
6. Vaahtokarkkikeksit
Suloiset minivaahtokarkit koristavat helppoja suklaakeksejä. Leivo näitä, jos olet amerikkalaistyylisten herkkujen perään!
7. Piparminttukeksit
Tuo cookie-tyyppisiin kekseihin punavalkoraidallisten joulukarkkien makua piparminttu-suklaarouheella. Nämä keksit sopivat erityisen hyvin kuuman kaakaon kanssa, joten mitä jos paketoisit lahjaksi rasiallisen näitä ja vaahtokarkkikaakaon ainekset?
8. Nutellakeksit
Kukapa ei tykkäisi Nutellasta? Erityisen kivaa näiden keksien leipomisesta tekee se, että taikinan sekoittamisen lomassa Nutellaa voi lusikoida myös suoraan suuhun!
Ei joulua ilman pipareita! Katso luottoreseptimme ja sovellusideat joulun ykköspikkuleipään
Lahjaksi, myyjäisiin, joulupöytään – katso kaikki reseptit joulun leivonnaisiin
Joulun parhaat makuelämykset – katso reseptit ja ideat vuoden rakkaimpaan juhlaan
Löydä oma joulunviettotyylisi ja nauti vuoden ihanimmasta ajasta itsesi näköisellä tavalla.