Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Mikä on pyöreä, hyvänmakuinen ja suomalaiselle rakas? – Monta hyvää syytä syödä perunaa

Teksti:
Niina Mälkiä
Kuvat:
Panu Pälviä
Julkaistu: 20.5.2020
|
Muokattu: 27.5.2021
Keitä, paista, grillaa ja leivo – nyt kannattaa kirjoittaa reseptien hakusanaksi ”peruna”. Syömällä perunoita varmistamme, että saamme hyvää, terveellistä ja ekologista suomalaista perunaa myös jatkossa.

Varhaisperunoiden kausi on alkamassa, mutta varastoissa on vielä runsaasti edellisellä satokaudella tuotettua, laadukasta ja herkullista ruokaperunaa.

”Tähän aikaan vuodesta raavitaan jo usein laarinpohjia, mutta nyt kaupoissa on maailman parhaat perunamarkkinat. Valinnanvaraa on paljon, ja perunat ovat hyvälaatuisia”, MTK-Varsinais-Suomen aluepäällikkö Terhi Löfstedt sanoo.

”Nyt kaupoissa on maailman parhaat perunamarkkinat.”

Peruna on Terhi Löfstedtin sydäntä lähellä. Samoin viljelijöiden ja perunaa jalostavien yrittäjien ahdinko, joka on seurausta koronan aiheuttamasta poikkeustilasta. Ravintolat, kouluruokalat ja muut ammattikeittiöt joutuivat rajoittamaan toimintaansa, ja osa perunoista uhkaa jäädä tuottajien käsiin.

”Tilanne on kova perunatiloille ja jatkojalostajille. Esimerkiksi perunakuorimoiden työt loppuivat kuin seinään, yhdessä yössä. Vaikka merkkejä muissa Euroopan maissa oli näkyvissä, koronatilanteeseen ei voitu varautua. Perunat oli jo tuotettu.”

Terhi Löfstedt kertoo, että varastoihin jäävät perunat tuottavat viljelijöille myös lisäkustannuksia.

”Kun ulkona lämpötilat nousevat, perunan säilyttäminen optimaalisessa lämpötilassa aiheuttaa tavallista suuremmat kustannukset.”

Jotta viljelijät uskaltavat istuttaa perunaa myös ensi talvea varten, sitä pitäisi syödä – nyt.

Heikossa kannattavuustilanteessa perunatiloilla pohditaan nyt tulevaisuutta, moni miettii tuotannon vähentämistä. Jotta viljelijät uskaltavat istuttaa perunaa myös ensi talvea varten, sitä pitäisi syödä – nyt.

Hyvän mielen maistelua

”Peruna on koko perheen hyvän mielen ruokaa”, Terhi Löfstedt sanoo. Hän vinkkaa tutustumaan eri perunalajikkeisiin nyt, kun tarjonta on hyvä, maistelemaan perunoita koko perheen voimin. Kannattaa testata: Annabellestä voi todellakin löytyä pieni voin maku ja Siiklistä hieman mausteisuutta.

”Perunoissa on makueroja myös kasvupaikan mukaan. Maistelemalla voi selvittää, millaisesta perunasta tykkää, ja saa ruokahetkistä enemmän irti. Maistelu on edullista arjen luksusta.”

Peruna on lempeän neutraalia ruokaa, johon saa pienellä muuntelulla uutta makua ja potkua. Keitetyn perunan voi paistaa ja maustaa tai marinoida ja grillata. Uunissa paahtaminen antaa perunalle oman makunsa. Perunoita voi myös savustaa. Muusiin saa sävyeroja yrteillä, juustoilla ja etikoilla sekä vaihtamalla maidon kasvipohjaiseen juomaan.

Peruna on lempeän neutraalia ruokaa, johon saa pienellä muuntelulla uutta makua ja potkua.

Peruna sopii myös hyvin leivontaan. Muusista syntyvät rieskat ja perunapiirakat ja sämpylätaikinankin voi mehevöittää perunalla.

Terhi Löfstedt muistuttaa myös perunajalosteista, esimerkiksi luontaisesti gluteenittomasta perunajauhosta. Kun siitä pyöräyttää taikinan, kakku sopii kaikille.

Valmiit perunatuotteet taas ovat hyviä arjen valintoja, kun työpäivät venyvät ja pitää saada ruoka nopeasti ja helposti valmiiksi.

Ekologinen peruna

”Suomalainen peruna jalostetaan lähellä tilaa, joten se työllistää paikallisesti. Eurot jäävät Suomeen”, Terhi Löfstedt sanoo ja muistuttaa, että perunan hiilijalanjälki on vain kuudesosa riisin ja puolet vehnän hiilijalanjäljestä. Perunakilon vesijalanjälkikin on pienempi kuin kahvikupillisella.

Parasta uusista perunoista: