Ruoka ja reseptit
Vohvelirauta on vinkeämpi laite kuin tiesit! Sillä voi tehdä nämäkin yllättävät ruoat
Vohvelirauta on yllättävän monikäyttöinen laite, joka sopii myös muuhun kuin vohveleiden paistamiseen.


Kaivatko sinäkin vohveliraudan kaapista vain muutaman kerran vuodessa, kun vohvelihammasta kolottaa? Vohvelirauta kannattaa ottaa esille useammin, koska sillä voi parhaimmillaan korvata niin paistinpannun kuin voileipägrillinkin. Etenkin pienissä kotitalouksissa vohvelirauta on erityisen kätevä laite suolaisen ja makean syötävän valmistamiseen.
Quesadillat vohveliraudalla
Texmexherkku quesadillat valmistuvat vohveliraudalla vähintään yhtä kätevästi kuin paistinpannulla. Nämä quesadillat on myös helppo leikata annospaloiksi vohveliraudan kuvioiden mukaan. Oheisen reseptin kanatäytteiset quesadillat maistuvat tuoretomaattisalsan kanssa, jota laitetaan myös tortillalettujen väliin.
Herkulliset toastit
Vohvelirauta hoitaa myös voileipägrillin tehtävät. Täytä molemmin puolin voidellut leipäviipaleet vaikkapa kinkkuleikkeleellä ja juustosiivuilla. Laita täytetty leipä vohveliraudan sisään ja kuumenna niin, että juusto sulaa ja leipäviipaleet paahtuvat.
Yhden hengen munakas
Tässä näppärä välipala tai kevyt lounas kananmunasta: sekoita keskenään yksi muna ja ruokalusikallinen maitoa, ja paista seos hyvin öljytyllä vohveliraudalla munakkaaksi. Lyhyemmällä paistoajalla saat mehevän munakkaan, pidemmällä paistoajalla lopputuloksesta tulee kiinteämpi ja rapeapintaisempi.
Litistetyt croissantit
Hittiherkku lyttycroissant onnistuu myös vohveliraudalla. Sekoita sulan rasvan joukkoon tilkka hunajaa, ja sivele se croissantin molemmin puolin. Paina croissant litteäksi vohveliraudan väliin ja paista, kunnes pinta rapeutuu ja saa hieman väriä. Täytä litistetty croissant italialaisittain mozzarellalla ja aurinkokuivatuilla tomaateilla.
Paistetut kasvikset
Vohveliraudalla kypsennät helposti pienen määrän kasviksia aterian lisukkeeksi tai vaikkapa vohveliraudalla paistetun munakkaan täytteeksi. Kokeile ainakin kesäkurpitsaa ja munakoisoa: Leikkaa kasvikset ohuiksi, noin sentin viipaleiksi. Voitele viipaleet öljyllä ja paista vohveliraudalla, kunnes ne ovat pehmeitä ja saaneet pintaansa väriä. Viimeistele kasvikset vielä ripauksella suolaa.
Lyttypotut
Jäikö edelliseltä aterialta keitettyjä perunoita? Tee niistä vohveliraudalla litistettyjä perunoita eli lyttypottuja. Öljyä keitetty peruna ja vohveliraudan pinnat, ja paina peruna raudan väliin. Huolellinen öljyäminen on tärkeää, että peruna irtoaa raudasta. Paista perunaa niin kauan, että pinnasta tulee rapea. Ripauta paistetun perunan päälle suolaa ja nautiskele lisukkeena tai vaikkapa naposteltavana erilaisten dippien ja tahnojen kanssa.
Herkulliset makeiden vohveleiden variaatiot
Uudenlaisten vohvelirautareseptien lisäksi kannattaa kokeilla myös erilaisia perusvohveleiden variaatioita. Runeberginpäivän odotuksen voi aloittaa kardemummalla ja piparkakuilla maustetuilla vohveleilla, jotka tarjotaan tietenkin vadelmahillon kanssa.
Alkuvuoden blinisesongista voi puolestaan nauttia makeilla blineillä, jotka tarjotaan satokaudessa olevien veriappelsiinien kanssa.
Erityisen herkullisten makeiden vohvelien salaisuus on Biscoff-keksilevite, joka sekoitetaan vohvelitaikinan joukkoon. Herkkusuu tarjoaa keksivohvelit lopun keksilevitteen, jäätelön ja mansikoiden kanssa.
Perinteisille vohveleille on myös paikkansa!
Ota talteen vohvelitaikinan resepti, jolla paistat ihanan rapeat makeat vohvelit.
Muista myös suolaiset vohvelit, jotka sopivat erityisen hyvin brunssille ja viikonlopun herkutteluhetkiin.
Vinkki!
Vohvelirauta on kätevintä puhdistaa niin sanotun puhdistusvohvelin avulla, johon vohveliraudan koloihin kertynyt rasva ja epäpuhtaudet imeytyvät:
Sekoita keskenään 1 dl vehnäjauhoja, 2 rkl suolaa ja ¾ dl vettä paksuksi tahnamaiseksi seokseksi. Paista seos kuumalla vohveliraudalla tavallisen vohvelin tapaan. Heitä puhdistusvohveli biojätteeseen ja pyyhi jäähtyneen raudan reunat keittiöpyyhkeellä tai talouspaperilla puhtaaksi.