Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Blueskitaristi Erja Lyytinen on äänestetty lukuisia kertoja maailman parhaiden blueskitaristien joukkoon. Lauantain yllätyskeikalla esiintyvät myös Jesse Markin, Pariisin kevät ja Ruusut.

Bluesrockia vai meditaatiota? Juhlaviikonloppu tarjoaa taidetta kaikille

Teksti:
Leena Lukkari
Kuvat:
Meeri Utti
Julkaistu: 28.7.2020
|
Muokattu: 28.1.2021
Helsingin juhlaviikot ovat tuoneet iloa ja toivoa kaupunkilaisille vuodesta 1968. Tänä vuonna Juhlaviikot on kutistettu turvallisuussyistä kolmipäiväseksi Juhlaviikonlopuksi, jota vietetään 21.–23.8.2020.

”Elämme jännittäviä aikoja”, sanoo Helsingin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari.

”Kun toukokuussa näytti siltä, että emme voi kutsua ihmisiä turvallisesti koolle, päätimme tuoda taiteen ihmisten luo”, Ahtisaari kuvailee uutta, uniikkia Juhlaviikonloppu-konseptia, joka tuo elokuussa taiteen pihoille, kaduille, verkkoon, radioon ja televisioon.

”Uuden konseptimme inspiraationa toimivat maaliskuussa maailmalle levinneet kuvat italialaisista laulamassa aarioita parvekkeiltaan. Uskomme että poikkeustila on festivaalille myös mahdollisuus uudistua.”

Juhlaviikonloppuna Yle Areenassa ja muilla Ylen kanavilla välitetään kolme konserttikokonaisuutta.

Perjantaina Helsingin kamarikuoro esittää Arvo Pärtin Passio-teoksen, lauantaina kuullaan korttelipihan täydeltä kevyttä musiikkia, kun estradille nousevat Erja Lyytinen, Jesse Markin, Pariisin kevät ja Ruusut. Sunnuntaina nautitaan jazzia ja klassista, mukana muun muassa Aki Rissanen Trio, Tölöläb, Elifantree ja defunensemble.

”Poikkeusolot näyttivät meille, miten suuri kaipuu ihmisillä on taiteen äärelle. Kun mahdollisuus taiteen kokemiseen vietiin, sen merkitys tuli uudella tavalla näkyväksi”, Ahtisaari sanoo.

Tulossa intensiivinen setti bluesrockia

Blueskitaristi Erja Lyytinen, yllätyskonsertti keskellä Helsinkiä la 22.8.

Näin Lyytinen kertoo:

”Olen asunut Helsingissä kaksikymmentä vuotta. Juhlaviikot ovat tärkeä osa kaupunkikulttuuria ja vuoden kiertoa. Minulle ne merkitsevät sitä, että kesä on jo lopuillaan.

Olen kuullut Huvilateltassa monta hienoa konserttia. Tänä vuonna minun piti esiintyä siellä itse, mutta toisin kävi.

Ilahduinkin valtavasti, kun kuulin, että Helsingin juhlaviikot järjestää peruuntuneen festivaalin tilalla Juhlaviikonlopun, jonne minutkin kutsuttiin esiintymään.

Kun elävää yleisöä ei ole, se täytyy kuvitella.

Kevät ei ollut meille taiteilijoille helppo. Minä jouduin siirtämään kaikkiaan noin 50 keikkaa kotimaassa, Euroopassa, Kanadassa ja Australiassa. Osa niistä oli jo loppuunmyytyjä. Peruuntumista seurasi paljon järjestelyä, ja koko elämä meni ihan uusiksi.

Mutta seurasi siitä hyvääkin. Yhtäkkiä minulla oli valtavasti aikaa ja pystyin tekemään työprojekteja, joille ei ollut löytynyt keikkaillessa aikaa.

Työstin Blueskuningatar-kirjani englanninkielistä käännöstä ja tein laulukirjaa, jossa on mukana tabulatuurit eli sormien askelmerkit kitarasooloille.

Tein myös striimattuja konsertteja. Se on ollut uuden opettelua, mutta toisaalta melko samanlaista kuin tv-konsertin tekeminen. Kun elävää yleisöä ei ole, se täytyy kuvitella. Onnistun siinä, kun keskityn bändin kanssa soittamiseen ihan kuin treenikämpällä.

Uskon, että peruuntuneet konsertit ovat saaneet muutkin artistit tekemään uusia juttuja. Saamme nauttia niistä ehkä ensi keväänä, kun tuotokset on hiottu valmiiksi. Odotan sitä jännityksellä.

Koronakeväällä on varmasti myös pidempiaikainen vaikutus meihin ihmisiin. Terveys, vapaus ja luottamus viranomaisiin saivat aivan uudella tavalla huomiota ja painoarvoa.

Itselle pysäyttävintä oli se, että saatoin elää kolme kuukautta niin sanotusti normaalia elämää kuusivuotiaiden kaksospoikieni kanssa. Se oli luksusta, joka ei keskellä keikkaputkea muuten ole mahdollista.

Juhlaviikonloppuna saamme vetää yllätyskeikan helsinkiläisen kerrostalon pihalla. Aiomme soittaa bändin kanssa intensiivisen setin bluesrockia. Odotan näkeväni ihmisiä ikkunoissa ja parvekkeilla.

Veikkaan, että yleisöä tulee pidempääkin, kun pääsemme vauhtiin.”

Jokainen esitys on erilainen

Taiteellinen laboratorio: Homo homo sapiens -esitys Galleria Rankassa, 20.–23.8.

Näin työryhmään kuuluva taiteilija Jaakko Pesonen kuvailee esitystä:

”Ajassamme tapahtuu yhtä aikaa paljon isoja muutoksia: ilmasto lämpenee, väestö kasvaa hallitsemattomasti, teknologia kehittyy kiihtyvällä vauhdilla. Homo homo sapiens on yritys tutkia tuon mutkikkuuden mukanaan tuomia haasteita ihmisyydelle.

Nimitämme teostamme taiteelliseksi laboratorioksi, jossa tutkimme, miten ihminen toimii äärimmäisissä ekologisissa, yhteiskunnallisissa ja teknologisissa olosuhteissa.

Teos on syntynyt kahdessa ja puolessa vuodessa pääosin työryhmän käymästä dialogista. Olemme pohtineet paljon muun muassa sitä, mitä ihmiselle tapahtuu eristyksissä.

Olikin siten aika erikoista, kun korona alkoi sulkea ihmisiä koteihinsa joka puolella maailmaa. Tuntui kuin pandemia olisi nivoutunut osaksi teostamme.

Juhlaviikonloppuna on vihdoin aika kutsua yleisö mukaan dialogiin. Laboratorion voisi kokea striimattuna, mutta meille tekijöille oli tärkeämpää, että saamme toteuttaa teoksen elävänä, vaikka sitten pienen yleisön edessä.

Konkreettisesti kuvaillen laboratorio on sarja rakennettuja tiloja, joissa yhdessä yleisön kanssa katsomme ja tutkimme toisesta todellisuudesta tulevaa homomiestä, Deccaa.

Tuntui kuin pandemia olisi nivoutunut osaksi teostamme.

Deccan maailmassa suurin osa väestöstä on homoseksuaaleja. Seuraamalla läheltä ihmisen toimintaa arkisissa tilanteissa tai abstrakteissa tunnetiloissa yritämme tehdä havaintoja ihmisyyteen liittyvistä kysymyksistä erilaisista näkökulmista.

Taidelaboratoriossa kaikki saavat olla omia itsejään. Valmista käsikirjoitusta ei ole. Teos syntyy siinä hetkessä, kun yhdessä katsomme Aleksi Holkon esittämää Deccaa ja käymme keskustelua siitä, mitä näemme.

Uskomme työryhmän kanssa, että katsomalla tätä taidelaboratoriomme vähän vinksahtanutta vaihtoehtoista maailmaa voimme tarkastella omaa maailmaamme avoimemmin suhtautumatta siihen rajoittavan omakohtaisesti.

Taidetta tarvitaan myös kriisiaikoina. Taide mahdollistaa vapaan ajattelun, jota kriisistä selviämiseen tarvitaan.

Taiteen kautta pystymme katsomaan maailmaa sekä vaistojemme että älyn varassa. Vaistot kertovat jotain sellaista, mihin äly ei pysty.”

Meditatiivista musiikkia

Arvo Pärtin Passio Helsingin kamarikuoron esittämänä pe 21.8.

Pilatuksen osuuden esittävä tenori Martti Anttila kertoo näin:

”Olen aina ollut iloinen siitä, että meillä on Helsingissä niin suuri taidefestivaali kuin Helsingin juhlaviikot. Olen ollut monesti mukana esiintymässä ja vielä useammin kokemassa muiden taiteilijoiden esityksiä.

Renessanssiaikana sanottiin, että musiikin pulssi on heijastusta planeettojen ikuisesta liikkeestä. Kun musiikki hiljenee, planeettojen liike ja syke jatkuvat edelleen.

Tämä ajatus sopii myös Arvo Pärtin tuotantoon, jota esitämme Juhlaviikonloppuna Helsingin kamarikuoron kanssa.

Passio on Pärtin tintinnabuli-tyyliä puhtaimmillaan: hyvin minimalistinen, vähäeleinen ja tasaisesti etenevä teos synnyttää parhaimmillaan meditatiivisen musiikkikokemuksen, jossa voi ajatella kuulevansa renessanssi-ihmisten lailla planeettojen ikuisen liikkeen.

Striimiä kannattaa kuunnella kuulokkeilla jossain rauhallisessa paikassa, kuten mökkilaiturin nokassa.

Poikkeustilanteen vuoksi yleisö ei pääse Temppeliaukion kirkkoon, mutta konsertti välitetään suoratoistona. Jos haluaa päästä mahdollisimman syvälle Pärtin Passioon ja kokea sen meditatiivisuuden, kannattaa striimiä kuunnella kuulokkeilla jossain rauhallisessa paikassa, kuten mökkilaiturin nokassa.

Koronan aikana kulttuurilaitokset ympäri maailmaa ovat lähettäneet upeita esityksiä, ja oma vaikutelmani on, että yleisöllä on ollut kova jano näiden jaettujen inhimillisen kokemuksen äärelle.

Suoratoistona esiintymisen haasteet ovat tuttuja. Kysymys on lopulta tallenteen tekemisestä, vaikka sitä seurattaisiinkin suorana lähetyksenä. Tämä asettaa musiikilliset kriteerit korkealle.

Live-yleisö aistii esityksessä myös esiintyjiä ja ympäristöä hyvin herkästi, kun taas striimattuna huomio on tarkemmin rajatusti musiikissa. Tallennetta tehtäessä korostuukin vaatimus siitä, että esitys on musiikillisesti hyvin ehjä ja huoliteltu.

Siksi suoratoistona lähetetty konsertti on myös esiintyjälle haastavampi.

Taide on herkistävä inhimillinen kokemus. Musiikki voi välittää jotain, johon sanat eivät pysty. Musiikki auttaa meitä aistimaan itseämme ja muita paremmin.

Sillä tavalla musiikki opettaa meille myös myötäelämisen taitoa. Siksi musiikkia ja taidetta ylipäätään tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.”

Lisää aiheesta