Päivi Karhumetsä toteaa, että eron aiheuttama kulissien romahtaminen oli lopulta hyvä asia: "Kun kerroin tilanteestamme rehellisesti, se syvensi monia ystävyyssuhteita", hän kertoo.
Kahdentoista vuoden takainen ajanjakso on Päivi Karhumetsän mielessä osittain sumun peitossa.
On hiukan vaikea hahmottaa, kauanko eri vaiheita kesti. Niin tukalaa aikaa se oli.
”Oli satanut lunta, kun vein yhdessä allekirjoitetut eropaperit käräjäoikeuteen. Syksyä se oli”, hän muistelee kotonaan Vantaalla.
Karhumetsä ei ollut suunnitellut eroavansa puolisostaan, jonka kanssa oli ollut naimisissa kymmenen vuotta ja saanut lapsen.
”Lähdin perheterapeutille hakemaan apua avioliittoomme, jossa oli paljon ongelmia”, hän sanoo.
Etenkin lapsen syntymisen jälkeen alkoi olla riitaa kaikesta. Ilmapiiri kotona vaihtui usein uhkaavaksi, kun asioista ei saatu sovittua. Riitojen vaikeisiin yksityiskohtiin Karhumetsä ei halua tässä palata.
Eräänä päivänä hän havahtui tilanteen vakavuuteen.
”Isä tuli töistä kotiin, ja lapsi alkoi itkien peruuttaa portaita pitkin yläkertaan. Ymmärsin, että hän pelkäsi riitojamme.”
Perheterapeutti sanoi ääneen vaihtoehdon, jota Karhumetsä ei ollut ajatellut mahdolliseksi: ”Sinä saat erota, ja se voisi olla lapsenkin kannalta parasta.”
Seuraavina vaikeina kuukausina ero laitettiin vireille.
"Koetimme selvitellä asioita lähinnä öisin, jotta lapsi ei kuulisi."
”Emme nukkuneet juuri ollenkaan, sillä koetimme selvitellä asioita lähinnä öisin, jotta lapsi ei kuulisi. Se meni usein riitelyksi ja itkemiseksi”, Karhumetsä muistelee.
Huoltajuudesta sopiminen ja omaisuuden jakaminen sujuivat kohtuullisen hyvin, ja ex-puoliso jopa auttoi rahallisesti, jotta äiti ja tytär voisivat jäädä asumaan heidän yhdessä rakentamaansa taloon. Uhkaavat tilanteet kuitenkin pullahtivat esiin etenkin niinä hetkinä, kun isä tuli hakemaan tytärtä luokseen.
”Silloin en omassa kriisissäni vielä ymmärtänyt, että eksällekin tuli erokriisi.”
Unelmista luopuminen tuntui pahalta. Suruun sekoittui epäonnistumisen häpeää.
”Oli ollut ajatus perustaa koti ja kasvattaa lapsia yhdessä, eikä se onnistunut. Kulissit tavallaan romahtivat, sillä en ollut puhunut vaikeuksistamme muille. Nyt itkin joka paikassa: töissä sekä naapureillekin, joiden kanssa olin aiemmin puhunut vain puutarhanhoidosta.”
Myös lapsi reagoi tilanteeseen voimakkaasti, pelkäsi monia asioita ja meni välillä aivan lukkoon.
”Pelästyin, kun hän oli äidilleni sanonut, että haluaisi kuolla, kun kaikki vain riitelevät.”
Lapsi sai perheneuvolan kautta ammattiapua, mutta myös Päivi itse koki pelkotiloja. Niihin hän sai helpotusta Ensi- ja turvakotien liiton avopalvelusta.
"Vaikka parisuhde katkeaa, vanhemmuussuhde jatkuu."
”Teimme muun muassa kuvakorttien avulla visuaalista aikajanaa elämästäni, ja se jotenkin antoi perspektiiviä. Sain varmuutta, en kokenut enää itseäni uhriksi. Pelko ei enää hallinnut”, Päivi Karhumetsä kuvailee.
Ensi- ja turvakotien liiton tarjoama Ero lapsiperheessä -työ osoittautui muullakin tavoin hänelle käänteentekeväksi. Vanhemman neuvo -ryhmä, jonne hänet perheneuvolasta ohjattiin, oli ammattilaisen ohjaama pienryhmä, joka kokoontui kaikkiaan kahdeksan kertaa pohtimaan eronjälkeistä vanhemmuutta.
”Sen avulla aloin ymmärtää, että vaikka parisuhde katkeaa, vanhemmuussuhde jatkuu ja sitä voi ravita – riippumatta siitä, mitä tunnen lapseni isää kohtaan. Että jos haluan, että lapsi voi hyvin, en saa estää hänen rakkauttaan isään.”
Iso kysymys kuului: miten suojella lasta niin, että samalla sallii rakkauden?
”Eron aikaan minulla ei ollut yhtään kunnioitusta eikä luottamusta lapsen isää kohtaan”, Karhumetsä toteaa.
Hän opetteli tietoisesti etsimään ex-puolisostaan hyviä piirteitä ja laittamaan vaikeissa kohtaamisissa oman vihansa sivuun. Tunteitaan hän käsitteli muulloin, kirjoittamalla tai vaikkapa mätkimällä sanomalehtirullalla tyynyyn.
”Eksä varmaankin vaistosi asennemuutokseni. Tilanteet alkoivat olla sopuisampia”, Karhumetsä kuvailee.
Koittipa sellainenkin päivä, että vietettiin yhteisiä perhejuhlia. Läsnä olivat niin isä kuin tämän uusi puolisokin, joka suhtautui lapseen hellästi. Eräs muisto saa vieläkin kyyneleet silmiin:
”Muistan, kuinka lapsi oli menossa hänen syliinsä ja kääntyi katsomaan minua kuin lupaa kysyen. Ymmärsin, että sieltäkin hän saa rakkautta.”
Karhumetsä oli niin kiitollinen Ensi- ja turvakotien liitolta saamastaan tuesta, että kouluttautui itsekin järjestön eroneuvo-vapaaehtoiseksi.
"On lohdullista nähdä, että siinä istuu joku, joka on selviytynyt."
”Eroneuvo-tilaisuudet ovat yksittäisiä iltoja, joihin kuka tahansa saa tulla. Ohjelmassa on aina ammattilaisen luento sekä vapaaehtoisten johtamia keskusteluja pienryhmissä”, hän kertoo.
Vertaistukena toimiessaan Karhumetsä on kokenut, kuinka hedelmällistä on nähdä oman häpeän, pettymyksen ja surun muuntuvan voimavaraksi muille.
”Niille, jotka nyt kokevat saman tilanteen, on hirveän lohdullista nähdä, että siinä istuu joku, joka on selviytynyt.”
Nykyisin Päivi Karhumetsällä ja ex-puolisolla on sopuisat ja avuliaat välit. Karhumetsä muistelee päivää, jolloin lapsi lähti ensi kertaa kouluun:
”Tyttären isäkin lähti mukaan saattamaan. Siinä koin jonkinlaista yhteyttä – että olemme samaa asiaa ajamassa. Ei sitä rakkaudeksi voi kutsua, mutta jotakin lämmintä se oli.”
Lasten Päivän Säätiö on kuuden suomalaisen lastensuojelujärjestön muodostama säätiö, joka ylläpitää Linnanmäen huvipuistoa kerätäkseen varoja lastensuojelutyölle.
Ensi- ja turvakotien liitto kuuluu Lasten Päivän Säätiön taustajärjestöihin. Liitto auttaa vaikeissa tilanteissa olevia lapsia ja lapsiperheitä ja tekee perheväkivaltaa ehkäisevää työtä.
S-ryhmä on yksi Lasten Päivän Säätiön pääyhteistyökumppaneista. Linnanmäen rannekkeita on ostettavissa edullisempaan hintaan S-Etukortilla Prismoista ja osasta Sokoksista. Katso lista rannekkeita myyvistä S-ryhmän toimipisteistä >>
Uusimmat jutut sähköpostiisi
