Kestääkö rakkaus kaiken?

Kesähäät, morsian pyyhkii onnenkyyneleitä. Sulhanen pujottaa sormuksen tuoreen vaimonsa sormeen. Pariskunta vannoo, että he eivät eroa.

Kun suomalainen pari menee naimisiin, yhteiselämää on usein takana vuosia. Päätös avioitumisesta tehdään harvoin hetken mielijohteesta. Pariskunnalla voi olla yhteinen asunto ja lapsia.

Onnenhuuman jälkeen suhteeseen hiipii arki, johon saattaa kuulua sairastumisia, työttömyyttä, uskottomuutta ja talousongelmia. Tai sitten "kasvetaan erilleen", kuten on tapana sanoa. Pari alkaa puhua erosta tai toinen osapuoli ilmoittaa, että nyt riittää.

Vajaa kolmasosa aviopareista allekirjoittaa eropaperit keskimäärin kymmenen vuoden kuluessa avioitumisesta. Avoliitoista noin puolet on tässä vaiheessa päättynyt eroon. Erot ovat yleistyneet, ja asenteet niin avioliittoa kuin -eroa kohtaan muuttuneet sen mukana. Eronneen leima ei enää seuraa mukana läpi elämän.

Avioliitto oli yhteistyöhanke

Parisuhteen laadusta ei puhuttu siihen aikaan, kun esi-isämme solmivat avioliiton. Liitto oli monella tapaa yhteistyöhanke, jossa keskityttiin perheen elättämiseen. Tutkija Anneli Miettinen Väestöliitosta sanoo, että tänä päivänä avioliitolta odotetaan molemminpuolista kunnioitusta, rakkautta ja toisen tukemista.

Toisaalta kuormitustekijöihin, kuten ruuhkavuosiin, alkoholin tai päihteiden liikakäyttöön ja työurakeskeisyyteen, reagoidaan herkemmin kuin ennen. Ennen saatettiin pysyä liitossa, vaikkei se ehkä vastannutkaan odotuksia, mutta nykyään siitä on mahdollista lähteä.

Eroamista on helpottanut myös naisten itsenäistyminen. Nykyisin naisen identiteetti tai taloudellinen tilanne eivät ole miehestä riippuvaisia. Vanhemmuus jaetaan yhä useammin sen sijaan, että lapset jäisivät automaattisesti äidille. Pettämiseen kohdistuvat asenteet ovat tiukentuneet. Ennen uskottomuutta saatettiin katsoa läpi sormien, mutta nykyisin se voi entistä ehdottomammin johtaa eroon.

Onnellinen parisuhde ei ole arpa

"Jos toivoo onnellista suhdetta määrittelemättä sen enempää, mitä se itselle tarkoittaa, mennään metsään. Suhde koetaan usein sellaiseksi kuin elämä sillä hetkellä on. Eli jos on rankkaa, suhde tuntuu huonolta ja päinvastoin", sanoo parisuhdekouluttaja Sari Liljeström Kataja-Parisuhdekeskus ry:stä.

Silti hän uskoo, että nykyinen parisuhdekeskustelu on tärkeää. Huomio tulisi kuitenkin pitää yksilön omassa vastuussa ja valinnoissa. Liljeström muistuttaa, että onnellinen parisuhde ei ole arpa, jonka vain toiset saavat.

"Riittävän hyvässä parisuhteessa saa tarvitsemiaan asioita sen verran, että kestää myös hetket, jolloin niitä ei saa. Onnen kokemus syntyy siitä, että keskittyy saamaansa hyvään, eikä vain siihen, mikä on huonosti."

Vuonna 2013 Suomessa solmittiin 25 119 avioliittoa ja erottiin 13 766 kertaa. Vuoden tilastojen mukaan ensimmäinen avioliitto päättyy eroon 39 prosentin todennäköisyydellä. Lähteet: Tilastokeskus

Onni löytyy itsestä

Parisuhdekouluttaja Marianna Stolbowin mielestä monet uskovat toisen ihmisen tuovan onnen mukanaan. Parisuhteen kannalta uskomus on harhauttava ja jopa tuhoisa. Onnen pitäisi asua ihmisessä itsessään, sillä kukaan muu ei voi sitä antaa.

"Ajatus siitä, että tulen onnelliseksi, jos saan 'hänet', vie vikaan. Se on epärealistinen, mutta valitettavan yleinen odotus. Pahan olon syyt löydetään tällöin toisesta eli puoliso on onnen tuoja, mutta myös onnettomuuden syy", Stolbow sanoo.

Parisuhteessa täytyy kommunikoida avoimesti omista toiveista ja tuntemuksista, myös epämiellyttävistä. Kun kertoo suruista, peloista ja pettymyksistä, hampaankoloon ei kerry niin helposti asioita, jotka saavat harkitsemaan eroa. Toimivassakin parisuhteessa kannattaa ajoittain kysyä kumppanilta: Kuinka voit? Mikä painaa mieltäsi? Mikä on erityisen hyvää? Mitä toivoisit enemmän?

Marianna Stolbow muistuttaa, että avoimuuden tulee aina toteutua kahteen suuntaan. Toinen haluaa kertoa tuntemuksistaan seurauksia pelkäämättä, ja toinen pystyy vastaanottamaan avoimuuden loukkaantumatta, loukkaamatta tai käyttämättä asioita aseena jälkikäteen.

"Avoimuus on lähtökohta, ja sitä tulee pitää yllä. Meidän tulisi muistaa, että puolisomme on rinnallamme vuoden jokaisena päivänä täysin vapaaehtoisesti. Sen vuoksi hyvän suhteen eteen täytyy tehdä työtä. Tosin se on aika mukavaa työtä, sillä palkintona on kirkas, avoin, kuulas ja kuunteleva parisuhde", Marianna Stolbow sanoo.

Vastakohta vetoaa

Osapuolet tulevat suhteeseen eri lähtökohdista ja täydentävät usein itseltä puuttuvia ominaisuuksia parinvalinnallaan. Valitsemme helposti kumppaniksi vastakohtamme, mikä johtaa kahden hyvin erilaisen ihmisen liittoon. Suurin haaste tällaisessa liitossa on pysyä omana itsenään, mutta samalla kunnioittaa toisen erilaisuutta.

"Tuloksena on usein epäonnea, jos yksi alistuu ja toinen hallitsee. Tästä voi seurata eroajatuksia, kun alistunut osapuoli haluaa vapautensa takaisin. Tämän kaltaisestakin tilanteesta on mahdollista selvitä. Roolit voidaan kääntää, mutta kummankin osapuolen pitää ymmärtää tilanne", Väestöliiton tutkija Heli Vaaranen toteaa.

Vaaranen muistuttaa, että eron pitäisi olla harkittu päätös ja vasta viimeinen vaihtoehto. Joskus eropäätös tehdään turhaan ja hätiköiden, joskus ero on ainoa oikea vaihtoehto. Väkivaltainen suhde eli oman tai lasten henkisen tai fyysisen hyvinvoinnin vaarantuminen on syy, jonka vuoksi apua tulee hakea viipymättä. Jos riskitekijöitä ei ole, kannattaa aina yrittää. Se tosin vaatii kahden ihmisen yhteisen tahdon ja parisuhderemontin.

Eroseminaarista on tutkitusti hyötyä eron käsittelyssä, mutta eroryhmään on suositeltavaa mennä, vaikka vasta harkitsisi eroa.

Suomalaisen eroseminaarin kehittäjä Marianna Stolbow kertoo, että monissa tapauksissa eropäätös jää tekemättä, kun parisuhteen peruskuviot selkenevät. Voi huomata, ettei puoliso olekaan saanut kaikkia ongelmia yksin aikaan. Ehkä molemmat ovat tehneet osansa, jotta tilanne on lukkiutunut. Sekä suhteen upottaminen että pelastaminen vaativat kahta. Ongelmien ratkaisemisessa pääasia on, että molemmat ovat kiinnostuneita ja tekevät töitä suhteen eteen.

Tangoon tarvitaan kaksi

Mutta miten edetä silloin, kun eropäätös on jo tehty tai toinen osapuoli ilmoittaa, että liitto on nyt tässä? Niin kauan kun molemmilla on toive onnistumisesta, on myös mahdollisuus onnistua. Jos jompikumpi päättää kuitenkin heittää hanskat tiskiin, tilanne on vain hyväksyttävä. Marianna Stolbow painottaa, että hyvään eroon kuuluu keskustelu ja se, että molemmat ymmärtävät, mikä eropäätökseen johti.

"On ehdottoman tärkeää molempien kannalta, että eropäätöksen tehnyt osapuoli kunnioittaa sen verran aikoinaan itse valitsemaansa puolisoa, että kertoo sen, mikä itseltä jäi suhteessa puuttumaan", Stolbow muistuttaa.

Heli Vaaranen sanoo, että tutkimusten mukaan erosta toipuakseen ihmisen täytyy ymmärtää, miksi hänet halutaan jättää. Hän tarvitsee neuvotteluaikaa, tilaisuutta pyytää toista takaisin ja aikaa hyväksyä tilanne. Olisi hyvä, jos saisi mahdollisuuden hyvittää loukkaukset puolisolle ja saada ne anteeksi. Asioiden läpikäynti helpottaa eron käsittelyä, vaikka suhteen jatkuminen ei olisikaan mahdollista.

Muista lasten etu

Heli Vaaranen muistuttaa, että lapset ovat hyvä syy pysyä yhdessä, mutta eivät riittävä syy, jos välit ovat hyvin tulehtuneet. Lapset kärsivät perheriidoista, ja vakavat riidat haittaavat heidän kehitystään. Ero herättää aikuisissa usein katkeruuden ja vihan tunteita, mutta vaikeassakin tilanteessa pitäisi muistaa asettaa lasten hyvinvointi etusijalle.

Marianna Stolbow muistuttaa, että vanhemmat ovat vastuussa kodin ilmapiiristä. Se ei saa olla millään tavoin uhkaava tai tukahduttava.

"Yhteistyövanhemmuus vaatii huomattavasti malttia, joustoa, viisautta ja hyvää tahtoa. Se ei ole helppoa, mutta lapsen kannalta välttämätöntä."

Uusperheitä on 53 000 eli yhdeksän prosenttia kaikista lapsiperheistä. Noin puolet uusperheiden vanhemmista on naimisissa keskenään ja puolet avoliitossa. Lähteet: Tilastokeskus

Jouni Pohjola, 45, IT-alan myyntipäällikkö, Espoo

"Vain toinen eronnut ymmärtää, miltä eroaminen tuntuu ja mitä kaikkea siihen liittyy. Ero vaikuttaa miltei kaikkiin elämän osa-alueisiin: ystävyys- ja sukulaissuhteisiin, suhteeseen lasten kanssa, henkiseen hyvinvointiin ja toimeentuloon.

Tapasin vaimoni vuonna 1990, kun olimme parikymppisiä. Viihdyimme jatkuvasti yhdessä. Viisi ensimmäistä seurusteluvuotta olivatkin onnellista aikaa.

Avioiduimme vuonna 1995, ja neljä vuotta myöhemmin syntyi esikoisemme. Vajaan parin vuoden päästä saimme toisen lapsen. Mielestäni vaimoni omistautui täysin lapsillemme, enkä kuulunut enää kuvioon. En saanut vaihtaa vaippaa, koska en tehnyt sitä oikein. Koin itseni ulkopuoliseksi ja kaipasin perheen yhteistä aikaa. Se tuntui pahalta, sillä olisin halunnut hoitaa ja kasvattaa lapset yhdessä.

Yritin puhua asiasta vaimoni kanssa, mutta huonoin tuloksin. Kumpikaan ei ollut tyytyväinen, mutta emme osanneet puhua asiasta rakentavasti, eikä meillä ollut työkaluja tilanteen muuttamiseksi. En olisi silti halunnut antaa periksi, mutta ongelmista oli kasautunut jo liian suuri vyyhti.

Eroa oli väläytelty aiemmin, mutta vaimoni alkoi puhua siitä vakavasti keväällä 2004. Kävimme myös kerran pariterapiassa, mutta se ei enää auttanut. Vaimo muutti lasten kanssa pois kesän lopussa.

Pahinta oli yksinäisyys. Minulla ei ollut mahdollisuutta nähdä lapsiamme pariin, kolmeen kuukauteen. Koti tuntui tyhjältä ilman perhettä. Keskityin harrastuksiini eli kirjoittamiseen, säveltämiseen ja sanoittamiseen. Monet runot ja laulujen sanoitukset syntyivät eron jälkimainingeissa.

Tapasin kavereita, mutta harjoittelin tietoisesti myös yksinoloa. Olisin mielelläni lähtenyt liikkeelle heti herättyäni ja palannut kotiin vain nukkumaan, mutta päätin, että hyväksyn yksinäisyyden. Saatoin sanoa itselleni, että olen kotona vaikka puoli päivää ja lähden vasta sitten ulos.

Oikeusprosessi lasten huoltajuudesta oli erityisen rankkaa aikaa. Lapsista kiisteleminen oli mielestäni täysin turhaa. Halusin yhteishuoltajuuden, mutta vaimoni haki yksinhuoltajuutta. Onneksi oikeus päätti toisin. Lasten tapaamiset vakiintuivat, kun oikeuden päätös astui voimaan noin puolen vuoden kuluttua.

Suhde lapsiin piti rakentaa uudelleen, mutta oli hienoa, että saimme viettää aikaa keskenämme. Tein asiat omassa kodissani omalla tavallani, mutta saimme sovittua lasten äidin kanssa yhteiset pelisäännöt tärkeistä asioista. Lapset auttoivat jaksamaan. Pienet lapset ovat niin iloisia ja eläväisiä, että pelkästään heitä katsomalla pystyy ammentamaan iloa.

Sain vertaistukea eronneilta ystäviltä. Moni heistä sanoi, että erosta toipuminen vie viisi vuotta. Se tuntui silloin kohtuuttoman pitkältä ajalta, mutta allekirjoitan sen. En halunnut vajota itsesääliin tai huonoon henkiseen jamaan, joten etsin tietoisesti iloa tuovia asioita. Jouduin kuitenkin tekemään sen eteen paljon töitä.

Erossa menettää paljon, ja usein yhteys puolison sukuun jää. Myös osa yhteisistä ystävistä jatkoi yhteydenpitoa vain toisen osapuolen kanssa. Isäni tuki ex-puolisoani, ja se tuntui pahalta. Emme olleet yhteydessä kahteen vuoteen. Nykyään pidämme jonkin verran yhteyttä, mutta asia jätti särön välillemme.

Ero lisäsi itsetuntemustani ja tietoisuutta siitä, mikä on minulle hyväksi. Ymmärrän nyt, että suhdetta pitää hoitaa ja yhteistä aikaa vaalia.

Nyt minulla on uusi, onnellinen parisuhde ja toimiva uusperhe. Välit ex-puolisooni ovat etäiset, mutta asialliset. Jälkikäteen ajateltuna ero oli viisas ratkaisu. En usko, että olisimme saaneet suhdettamme toimimaan.

Erotilanteessa pitäisi muistaa, että lapsilla on kaksi vanhempaa, joista kumpikin on yhtä tärkeä. Vaikka ero on vaikea tilanne, se kannattaa hoitaa ex-puolisoa kunnioittaen. Asioista on hyvä sopia yhdessä ja miettiä lasten kannalta paras ratkaisu. Piikittely tai kostaminen ei ole kenenkään etu."

Jonna Koponen, 35, opiskelija, Helsinki

"Olin sokissa, kun mies ilmoitti haluavansa erota kahden avioliittovuoden jälkeen vuonna 2012. Hän nukkui sen jälkeen yhteisessä kodissamme yhden yön, keräsi tavaransa ja muutti pois. Jäin kotiin yksin alle kaksivuotiaan taaperon kanssa.

Pikkulapsiaika oli ollut molemmille rankkaa. Olimme väsyneitä, emmekä jaksaneet panostaa suhteeseen. En silti ajatellut eroa vaihtoehtona. Mieheni sanoi, ettei ollut ollut onnellinen enää pitkään aikaan. Olisin halunnut puhua asioista ja yrittää, mutta hän koki, että liittomme oli tullut päätökseen.

Kävimme parisuhdeneuvonnassa muutaman kerran, mutta siellä mies halusi vain sopia erosta.

Pahimmalta tuntui yllätyksellisyys. Olimme sopineet, että selvittäisimme asiat ja puhuisimme kaikesta. Näin olimmekin toimineet seitsenvuotisen seurustelumme aikana. Meillä oli aiemminkin ollut kriisejä, mutta niistä oli selvitty puhumalla. Mielestäni osasimme selvittää myös vaikeat asiat. Mieheni ei kuitenkaan puhunut eroajatuksistaan, eikä kertonut olevansa onneton.

Tuntui, että matto vedettiin jalkojeni alta. En saanut koskaan kunnon syytä eroon, enkä mahdollisuutta korjata tilannetta. Itse olin juuri alkanut nähdä valoa tunnelin päässä, kun lapsikin nukkui jo yönsä paremmin.

Alkuvaiheessa voimavarani olivat lopussa. Eniten pelkäsin sitä, miten jaksaisin hoitaa lapseni ja miten suruni vaikuttaisi häneen. Itkin jatkuvasti ja minulla oli kova tarve puhua. Yritin saada keskusteluapua monelta taholta, mutta oli heinäkuu, ja paikat olivat kiinni. Raivosin miehelleni puhelimessa ja puhuin tuntikausia ystävieni kanssa. Hain kirjastosta erokirjoja ja selvitin, miten erosta toipuu.

Tajusin kuitenkin, että vaikka kaikki tuntui sillä hetkellä kaatuvan päälle, selviäisin siitäkin kriisistä. Myöhemmin menin terapiaan ja eroryhmään. Vertaistuki ja keskustelut ammattilaisen kanssa auttoivat.

Muutaman viikon kuluttua pahin sokkivaihe helpotti. Ystävät, läheisten tuki, liikunta ja harrastukset auttoivat surutyössä. Oli hienoa huomata, miten rankassakin tilanteessa löysin itsestäni henkisiä voimavaroja. Pohdin asioita analyyttisesti ja halusin olla itselleni sekä läheisilleni äärimmäisen rehellinen. Annoin kaikkien tunteiden tulla. Saatoin itkeä vaikka keskellä katua.

Erosta on nyt kulunut yli kaksi vuotta ja tulevaisuus on jo pitkään tuntunut valoisalta. Yksi tärkeä asia erosta toipumisessa on ollut treffailu ja uusiin ihmisiin tutustuminen. Alussa en olisi kyennyt vakavaan seurusteluun, kun eron työstäminen oli täysin kesken. Nyt koen pikkuhiljaa olevani valmis suhteeseen, jos oikea ihminen tulisi vastaan.

Elämme ex-mieheni kanssa omaa elämäämme, mutta lapseen liittyvissä asioissa olemme tiiviisti yhteydessä. Koen, että olemme onnistuneet jakamaan tasavertaisesti yhteishuoltajuuden. Tunnen edelleen surua erosta, lähinnä lapsemme kokemuksista ja ajatuksesta, että perhe on hajonnut.

Oma identiteettini on vahvistunut, ja tiedän, mitä haluan. Nyt ymmärrän, että parisuhteessa on tärkeä kohdata ja huomioida toista myös arjessa.

Paras vinkkini eron partaalla oleville on, että vaikka tuntuisi kuinka kurjalta, kannattaa yrittää ajatella ero uuden alkuna. Ajan myötä helpottaa, vaikka nyt tuntuisi muulta. Anna siis itsellesi aikaa erosta toipumiseen, äläkä häpeä pyytää apua. Lapsia ei pidä sotkea eroon tai käyttää kostonvälineinä. Tee kaikkesi, että saat vanhemmuuden toimimaan. Hillitse tunteesi, vaikka kokisit vääryyttä. Asiat luultavasti näyttävät myöhemmin erilaisilta. Muista, että todennäköisesti toisellakaan ei ole helppoa, sillä erossa ei ole voittajia."

Pohdintavaihe

Ensimmäisessä vaiheessa ihminen miettii, onko ero ainoa ratkaisu. Pohdintavaihe voi kestää viikoista vuosiin. Osa hakee ulkopuolista apua, osa tekee päätöksen kertomatta ajatuksistaan kenellekään.

Kriisivaihe

Vanhasta parisuhteesta irrottautuminen vaatii surun, vihan, irtaantumisen tuskan ja uuteen elämänvaiheeseen liittyvien pelkojen läpikäymistä sekä itsetuntemuksen opettelua ja itsenäistymistä. Tunteiden käsittely lisää ymmärrystä siitä, mitä tuntee ja miksi sekä kuinka voi jatkaa eteenpäin.

Käsitelty ero

Tässä vaiheessa ero on osa omaa henkilöhistoriaa. Siihen kuuluu armo, jolla tarkastelemme tapahtumia ja sen molempia osapuolia. Ero muuttuu arvokkaaksi kokemukseksi, jos tunteet on prosessoitu eli kohdattu, työstetty ja purettu. Tällöin itsetuntemus ja itsetunto parantuvat. Luottamus omiin voimiin ja kykyihin lisääntyy.

Hoitamaton ero

Ero kannattaa aina käsitellä, sillä muuten ihminen ei välttämättä toivu ollenkaan.

Lähteet: Marianna Stolbow

Vuoden 2013 lopussa suomalaisia oli 5 451 270.

Heistä oli:

• naimattomia 2 600 823
• naimisissa tai rekisteröidyssä parisuhteessa 2 018 196
• avioliitosta tai rekisteröidystä parisuhteesta eronneita 543 544
• leskiä 288 707.

Lähteet: Tilastokeskus

Erokyselyn tuloksia

Yhteishyvä.fi:n erokysely toteutettiin syys–marraskuussa 2014. Kyselyyn vastasi 2 967 lukijaa.

54 prosenttia avo- tai avioeron kokeneista teki itse aloitteen eroon. Merkittävimmät eroon johtaneet syyt ovat rakkauden loppuminen, erilleen kasvaminen, uskottomuus ja erilaiset arvot tai elämänkatsomus.

Parhaat asiat eron jälkeen, top 3:

• ei tarvitse enää kannatella huonoa parisuhdetta 49 %
• saan päättää yksin omista asioistani 48 %
• itsetuntoni on parantunut 40 %

Ikävimmät asiat eron jälkeen, top 3:

• yksinäisyys 35 %
• seksin ja läheisyyden kaipuu 31 %
• taloudellisen tilanteen heikentyminen 24 %

Lukijoiden vinkit eronneille tai eroa harkitseville

"Älkää jääkö yksin ongelmienne kanssa. Puhukaa ystäville ja sukulaisille, tai turvautukaa ammattiauttajan apuun. Älkää syyllistäkö toisianne."

"Punnitse liiton hyvät ja huonot puolet, ja mieti, olisiko mitään tehtävissä. Jos kuitenkin voit jatkuvasti huonosti, ei eropäätöstä kannata epäröidä."

"Älä jää haikailemaan menneeseen, vaan suuntaa eron jälkeen katseesi tulevaisuuteen."

"Harkitkaa eroa rauhassa. Omille ajatuksille kannattaa antaa aikaa. Jos päätätte erota, erotkaa sovussa."

"Hakeudu harrastuksiin ja tukeudu ystäviin. Ole itsellesi armollinen, ja käsittele kaikki tunteet – niin hyvät kuin pahat. Aika tekee tehtävänsä."

LISÄTIETOJA:

Väestöliiton sivuilta löytyy tietoa parisuhteesta ja erosta. Liitto järjestää myös terapiapalveluita

Kataja-Parisuhdekeskus ry järjestää kursseja ja julkaisee parisuhdetta käsittelevää kirjallisuutta

Ensi- ja turvakotien liiton sivustolta löytää Eroneuvo-tilaisuuksia, tietoa erosta sekä yhteystietoja tahoihin, joista saa tukea erossa

Nettiturvakodin sivuilta saa apua perheväkivaltaan