Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Kotiteatteri – ostajan opas

Teksti:
Anna-Maria Wasenius ja Yhteishyvän toimitus.
Asiantuntija:
hankintapäällikkö Timo Bergholm, Inex Partners Oy; Jarmo Heino, Taikakide Oy ja Hifiopas
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 17.10.2016
|
Muokattu: 28.10.2022
Suuri, laadukas kuva ja erinomainen äänentoisto tekevät elokuvan katselusta elämyksen. Monia teitä kantautuva ääni tempaa katsojan mukaan valkokankaan maailmaan. Kotiteatteri tuo elokuvateatterin omalle sohvalle.

Elokuvateatterimaiset tunnelmat voi tavoittaa myös kotona. Tässä lajissa hifistely on sallittua ja sen voi halutessaan viedä varsin pitkälle.

Tavalliselle televisionkatsojalle on tarjolla monia käyttökelpoisia vaihtoehtoja, joilla parantaa audiovisuaalista elämystä. Hetket television äärellä voivat olla laadukkaita, vaikkei ruudun ääressä aina istuskeltaisikaan. Lisäksi hyvä kotiteatteri toistaa musiikkia nautittavasti.

Kotiteatterin perussetti – mikä on kotiteatteri?

Ääni

Perinteinen kotiteatteri on niin sanottu 5.1-järjestelmä, jossa ääni tulee yhteensä kuudesta kanavasta. Yksi kaiuttimista on matalia ääniä toistava subwoofer. Viisi muuta kaiutinta toistavat ääniä laaja-alaisesti, ja niistä kolme sijoitetaan eteen ja kaksi taakse. Edessä vasemmalla ja oikealle sijaitsevat pääkaiuttimet, keskellä keskikaiutin ja katsojan takana molemmin puolin takakaiuttimet.


Lisäksi kotiteatteri voidaan rakentaa 7.1- tai jopa 9.1-järjestelmänä, jolloin etu- ja takakaiuttimien välille lisätään yksi tai kaksi kaiutinparia.

Kuva

Hyvälaatuinen ja suuri kuva on oleellinen osa kotiteatteria. Suurin kuva syntyy videotykillä, mutta sellaisen asetteleminen olohuoneeseen voi olla hankalaa. Säästeliäästi tilaa vievä laadukas taulumallinen laajakuvatelevisio voi olla kuvaltaan kookas ja silti siisti ratkaisu kodin yhteisiin tiloihin.

Ohjelmanlähde

Kotiteatteri tarvitsee myös ohjelmanlähteen muun kuin televisiolähetyksen katselemiseen. Tavallisesti kyseessä on Blu-ray-soitin. Myös Netflixin kaltaiset suoratoistopalvelut tarjoavat Full HD -kuvalaatuisia videoita.

Vahvistin

Vahvistin on laite, jossa pienitehoinen signaali ohjaa suurempaa tehoa. Elektronista vahvistinta käytetään äänen vahvistamiseen. Toimiva kotiteatteri tarvitsee aina sydämekseen kunnollisen vahvistimen. Myös kaikki laitekytkennät sekä kaiutinkytkennät tehdään suoraan vahvistimeen. Riittämätön teho ei tuo laadukkaiden kaiuttimien kapasiteettia esiin.

Kotiteatterin äänentoisto – miten ääni syntyy?

Monikanavaisen järjestelmän huolellinen luominen on puuhaa, joka vaatii runsaasti tietämystä. Harvalla on siihen taitoa, rahaa tai aikaa ja siksi valmiit kotiteatterikokonaisuudet ohjekirjoineen tulevat monelle tarpeeseen. Muutamat perusasiat kaiuttimista on kuitenkin hyvä tietää.

Kaiuttimet ovat kotiteatterissa tärkeässä roolissa, sillä niiden laatu vaikuttaa selkeästi lopputulokseen. Lisäksi järjestelmän kaiuttimien tulee olla yhtenäisiä ja tasapainossa eli mahdollisimman samankaltaisia sointisävyltään ja ominaisuuksiltaan.

Pääkaiuttimet

Kaiutinjärjestelmän rakentaminen aloitetaan yleensä pääkauittimista, joilla tarkoitetaan oikealla ja vasemmalla edessä sijaitsevia kauittimia. Vaihtoehtoja pääkaiuttimiksi on useita.

Tärkeää on pyrkiä säilyttämään yhtenäisyys kaikkien kaiuttimien, mutta etenkin pääkaiuttimien ja keskikaiuttimen välillä. Pääkaiuttimina voi käyttää myös vanhaa laadukasta kaiutinparia, jos kotona sattuu sellainen olemaan, sillä hyviä kaiuttimia on osattu tehdä jo pitkään.

Sopivien seuralaisten löytäminen vanhalle parille voi aiheuttaa jonkin verran haasteita.

Keskikaiutin

Keskikaiutin on järjestelmän tärkein kaiutin. On varsin tavallista, että sen laadusta tingitään, kun kaiuttimia hankitaan pareittain. Näin ei kuitenkaan kannata tehdä, sillä surround-järjestelmässä keskikaiutin on äänimaailmallisesti hyvin tärkeässä roolissa – se toistaa elokuvien suoraan edestäpäin tulevat äänet, kuten suuren osan puheesta.

Keskikanavan ansiosta keskeltä kuvaa kuluvaksi tarkoitettu ääni kuuluu keskeltä, vaikka katsoja istuisikin hieman sivussa. Näin elokuvaa voi vaikutelman kärsimättä katsella useampikin henkilö.

Takakaiuttimet

Takakaiuttimet tuovat huoneeseen elokuvan polttopistettä ympäröivän äänimaailman ja synnyttävät vaikutelman tapahtumapaikalla olemisesta. Lisäksi yli kulkevat ja takaa lähestyvät äänet saadaan aikaan niiden avulla.

Takakaiutinratkaisuissa on toisistaan poikkeavia vaihtoehtoja riippuen siitä, halutaanko toistossa korostaa epäsuoruutta vai tarkkuutta. Lisäksi takakaiutintyyppi valitaan huoneen koon, sijoitusmahdollisuuksien sekä pääkaiuttimien soinnin perusteella.

Subwoofer

Subwoofer toistaa äänialueen matalimman osan. Se jatkaa pääkaiuttimien toistoa alemmaksi, tekee sen tavallista kaiutinta tarkemmin ja puhtaammin luoden samalla tilan äänimaailmaan voimaa ja dynamiikkaa.

Subwooferin valintaan vaikuttavat käyttötarkoitus, kuuntelutilan koko ja akustiikka, pääkaiuttimet, kytkentä- ja säätömahdollisuudet sekä henkilökohtaiset mieltymykset. Kaiuttimen sopiva sijainti etsitään kuuntelemalla.

Akustiikka

Akustiikka kuvaa huonetilan vaikutusta äänentoistoon. Lattiasta, seinistä ja katosta heijastuvat äänet sekoittuvat kaiuttimien tuottamaan suoraan ääneen huonontaen äänentoiston tarkkuutta. Äänen heijastuminen on ilmiönä verrattavissa valon heijastumiseen.

Akustoinnilla eli akustiikan parantamisella pyritään vähentämään heijastuksia ja kaiuntaa sekä basson resonointia, jolloin suoraan kaiuttimista soiva ääni saapuu kuuntelijalle mahdollisimman tarkoitetun kaltaisena. Stereotoistossa akustiikka korostaa tilavaikutelmaa, mutta monikanavatoistossa useat kaiuttimet huolehtivat tilavaikutelman luomisesta, jolloin heijastukset ja kaiut heikentävät lopputulosta.

Kunnollinen akustointi vaatii asiantuntemusta, suuria toimenpiteitä ja paljon rahaa. Akustiikkaa voidaan parantaa jossain määrin myös kotikonstein erilaisten materiaalien ja pintojen avulla.

Äänentoiston säätäminen

Säätäminen on tärkeää, jotta kotiteatterin äänentoisto olisi tasapainoinen ja nautittava. Tärkeimpiä säätöjä ovat keski- ja takakanavien tasonsäädöt, äänen aikaviive sekä kaiuttimien bassotoiston asetus.

Huomioitavaa vanhan vahvistimen käyttämisessä

Vanhakin kotoa löytyvä kotiteatterivahvistin saattaa olla edelleen laadukas laite, mutta äänen dekoodaamisessa – siis ääniraidan purkamisessa kanaviksi – saattaa ilmetä ongelmia. Voi nimittäin olla, ettei vanha vahvistin kykene purkamaan Blu-ray-aikakauden formaatteja. Tällöin saatetaan tarvita erillisiä dekoodereita, jotta videon ääniraita toistuisi asianmukaisesti. Toinen vaihtoehto on kokonaan uuden vahvistimen hankkiminen.

Kotiteatterin ratkaisuvaihtoehtoja

Kotiteatteria havittelevalle on tarjolla monia erikokoisia, -hintaisia ja -laatuisia ratkaisuja.

Erillissarja

Erillisratkaisuja on monenlaisia ja -tasoisia. Erinomaisin kotiteatteriratkaisu syntyy huolellisella suunnittelulla ja kokoamalla yhteen laadukkaat, tasapainoiset ja tehokkaat komponentit. Kytkennät ja säädöt tehdään ammattitaidolla.

Akustoidun huoneen kattoon sijoitetaan videotykki ja tilan sydämeen järjestetään mukavat, säädettävät istuimet nautinnon varmistamiseksi. Tällaisen järjestelmän hinta voi hurjimmillaan olla tähtitieteellinen, mutta varsin helposti liikutaan jo 10 000 euron paremmalla puolella.

Hyvälaatuinen perusteatteri syntyy erillislaitteilla myös edullisemmin, kun järjestelmän osien valinnassa pysytään kohtuudessa. Joka tapauksessa erillislaitteista kotiteatteria kokoavan on osattava tehdä valintoja, yhteensovituksia ja kytkentöjä, joten perusteet hifistä on syytä silloin ymmärtää. Erillissarjan kokoaminen vaatii jonkin verran asiaan paneutumista.

Valmissarja

Valmiit kotiteatterisarjat sisältävät tavallisesti Blu-ray-soittimen sekä kuusi 5.1-järjestelmän kaiutinta. Tarjolla on sekä laatua että edullisempia vaihtoehtoja.

Sarjojen hinnat alkavat noin 150 eurosta ja kipuavat yli tuhanteen euroon. Hinta korreloi selkeästi järjestelmän elämykselliseen laatuun. Lisäksi mukana tulee yleensä pakettihinnan tarjoama etu verrattuna siihen, mitä kyseisen tason laitteet maksaisivat erikseen ostettuina.

Valmissarjat ovat kauniita ja muotoiltuja. Kaiuttimet voivat olla jalallisia, kapeita ja korkeita, pieniä tai perinteisen mallisia laatikoita. Paketissa on aina mukana vahvistin, joka on sijoitettu Blu-ray-soittimeen tai subwoofer-kaiuttimen yhteyteen.

Markkinoilla on myös 2.1-kotiteatterijärjestelmiä, jotka tarjoavat käyttökelpoisen ratkaisun silloin, kun tilaa on vähän. Järjestelmä sisältää ydinlaitteen eli yhdistetyn vahvistimen ja soittimen sekä pääkaiuttimet että subwooferin. Pääkaiuttimien luvataan erityistekniikan avulla soivan moniulotteisesti ilman useampia kaiuttimia.

Tällaisia ovat esimerkiksi nykyisin suositut soundbarit. Ne ovat pitkulaisia, usein television alle sijoitettavia erikoiskaiuttimia, jotka simuloivat surround-ääntä. Soundbar-pakettien hinnat lähtevät sadasta eurosta ylöspäin.

Erikoisemman ratkaisun tarjoaa televisiotaso, johon on piilotettu kaiuttimia. 5.1-kotiteatterijärjestelmä voi olla näinkin huomaamaton ja silti tehokas.

Osa kerrallaan

Kotiteatterin voi rakentaa myös hiljalleen. Silloin hankitaan ensin pääkaiuttimet eteen molemmin puolin, sitten subwoofer ja lopuksi keskiääni ja takakaiutin. Matkan varrella haasteita asettaa soinnillisesti samankaltaisten ja yhteensopivien kaiuttimien löytäminen. Tässä menetelmässä on helppo hyödyntää vanhojen äänentoistolaitteiden laadukkaita kaiuttimia.

Osana tietotekniikkaa

Kotiteatterin voi rakentaa myös tietokoneen ympärille (HTPC, HomeTheaterPC). Näyttöjen koot ovat kasvaneet elokuvankatseluun riittäviksi, mutta myös tietokoneen voi liittää kaikkiin uusiin ja useimpiin vanhempiinkin televisioihin.

Tietokoneen käyttäminen kotiteatterin sydämenä antaa harrastajalle mahdollisuuden mennä syvälle aiheeseen. Tietokonetta voi tuunata ja parannella matkan varrella, ja monia uudistuksia saa tehtyä tietokoneen komponentteja vaihtamalla. Juuri tietokoneen muokattavuus on sen vahvuus kotiteatterikäytössä, mutta asiaan perehtymättömälle se saattaa osoittautua turhan haasteelliseksi.

Musiikin kuuntelu kotiteatterilla

Kotiteatteri toimii myös musiikin kuuntelussa. Mitä laadukkaampi äänentoisto, sitä nautinnollisempi on myös musiikinkuunteluelämys.

Todellinen harrastaja tietää, että musiikinkuuntelu ja elokuvankatselu asettavat jonkin verran erilaisia vaatimuksia kaiuttimille ja että toista joudutaan usein priorisoimaan pyrkimyksessä täydellisyyteen. Tavallinen viihteen ystävä ei todennäköisesti huomaa eroa.

7 vinkkiä: Mitä kannattaa huomioida kotiteatteria valitessa?

  1. Sijoittaminen? Mihin kotiteatteri tulee ja minkä verran tilaa on käytettävissä? Kuusi kaiutinta on sijoitettava sisustuksellisesti. Löytyykö kaiuttimille ja suurelle kuvalle tilaa ja asetetaanko kaiuttimet lattialle, tasolle, kattoon vai onko syytä hankkia jalalliset kaiuttimet?
  2. Mitä kotiteatterilta halutaan? Mihin sitä käytetään, mitä katsotaan? Toimintaelokuvien ja spektaakkelien äänimaailma on usein moninaisempi kuin trillerien alitajuntaa kutittelevat taustajouset. Laitteistolta kaivataan laatua myös silloin, kun äänenvoimakkuus on korkea. Jos televisiosta katsellaan vain perussarjoja tavallisella volyymilla, loistolaitteiden paras teho jää käyttämättä.
  3. Kuunnellaanko musiikkia? Jos kotiteatteri on kodin musiikinystävien ensisijainen äänentoistolaite, laadukkaalla äänellä on myös toinen käyttötarkoitus.
  4. Kuinka käytännössä? Kotiteatterijärjestelmä pitää kytkeä, mikä tarkoittaa johtoa, lisää johtoa ja vielä hieman johtoa. Missä johdot kuljetetaan ja missä sijaitsevat virtalähteet? Langattomatkin kaiuttimet kaipaavat sähköä soidakseen.
  5. Laitteiden koko. Muistathan, että kaupassa asiat näyttävät usein pienemmiltä ja sirommilta kuin kotona. Myös koekuuntelu myymälässä on haasteellista, sillä suuressa hallissa ääni häviää, eikä pääse oikeuksiinsa kuten kodin huonetilassa.
  6. Tehon merkitys. Kotiteatteria valittaessa ei kannata tuijottaa yksinomaan watteja, sillä tehon ilmoittamisen perusteet voivat vaihdella. Yleisesti on epäselvää, onko ilmoitetussa tehossa kyse jatkuvasta tehosta vai tehopiikistä ja mistä laitteiston osasta teho on mitattu. Kotiteatterissa tasapaino eli kokonaisuus ratkaisee.
  7. Yhteistyö kuvaputki-tv:n kanssa. Jos teatteri rakennetaan putkitelevision ympärille, kaiuttimien tulee olla magneettisuojatut, jotta ne eivät häiritse television kuvaa.