Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Matkapuhelin – ostajan opas

Teksti:
Saku Schildt
Kuvat:
SOK
Julkaistu: 28.10.2016
|
Muokattu: 31.8.2020
Älypuhelin on monelle tärkein arkipäivän työkalu – valitse omasi siis huolella.

2000-luvun ensimmäiset kymmenykset muistetaan historiankirjoissa älypuhelimien valtakautena. On oikeastaan harhaanjohtavaa puhua laitteista etupäässä puhelimina, sillä on jo harvinaista, että niitä käytettäisiin vain tuttaville soittamiseen.

Sen sijaan älypuhelimilla käytetään erilaisia sosiaalisia medioita, katsotaan ja kuvataan videoita, otetaan valokuvia, suunnistetaan karttapalveluiden avulla paikasta toiseen ja kuunnellaan musiikkia. Älypuhelimesta löytyy taskulamppu, kun auton avaimet tippuvat pimeänä talvi-iltana maahan, ja se on herätyskello, jonka avulla noustaan ajoissa uuteen päivään.

Koska älypuhelimista on tullut niin valtavan suosittuja laitteita, niiden markkinoilla käydään ankaraa kilpailua. Vielä muutama vuosi sitten älypuhelimen ostaminen oli pitkälti valinta Applen, Samsungin ja Microsoftin tuotteiden välillä, mutta nyt mukaan on astunut kiinalaisen Huawein kaltaisia uusia jättiläisiä, jotka kykenevät haastamaan vanhat tekijät.

Niinpä kuluttajalla on entistä enemmän valinnanvaraa, etenkin kun Applea lukuun ottamatta kaikki alan yhtiöt lanseeraavat ykkösmallinsa lisäksi runsaasti halvempia vaihtoehtoja.

Tee taustatyö huolella

Älypuhelimet haastavat insinöörien ammattitaidon äärimmilleen, sillä niiltä odotetaan paljon. Kuvan tulisi olla tarkka ja tehoa täytyy riittää, mutta samalla akun pitäisi kestää pitkään. Puhelimen tulee olla kestävä, mutta se ei saa olla liian raskas tai kömpelö käyttää, ja hinnankin olisi syytä pysyä tavallisen kuluttajan mahdollisuuksien rajoissa.

Lopputulos on se, että täydellistä puhelinta, joka täyttäisi kaikki nämä vaatimukset, ei ole olemassa. Tarjolla on kyllä runsaasti erinomaisia älypuhelimia, mutta niissä kaikissa on hyvät ja vähemmän hyvät puolensa.

Yhdessä kamera on askeleen verran muita edellä, toisen akkua kehutaan erityisen sinnikkääksi. Kolmas on hinta-laatusuhteeltaan parempi vaihtoehto niille, jotka eivät kaikkia viimeisimpiä hienouksia puhelimeensa kaipaa.

Niinpä kunnollisen taustatyön tekeminen on älypuhelinta ostaessa ensiarvoisen tärkeää. Harkitse, mitä ominaisuuksia puhelimeltasi kaipaat ja paljonko sinun on mahdollista laitteeseen sijoittaa. Matkapuhelinten hintahajonta on erittäin laaja, aina muutamasta kympistä yli tuhanteen euroon.

Kun nämä pääasiat ovat selviä, tutki rauhassa eri puhelinmallien saamia arvioita ja kysy käyttökokemuksia ystäviltäsi. Lopulta sopivat vaihtoehdot kutistuvat muutamaan puhelinmalliin, joista on jo helpompi valita mieleinen laite.

Älypuhelinten käyttöjärjestelmät

Älypuhelimessa on tietokoneen tavoin käyttöjärjestelmä, joka valvoo laitteen ja sovellusten yhteispeliä. Esimerkiksi PC-tietokoneessa vastaavanlainen järjestelmä on useimmiten Windows. Puhelimeen ei voi kotikonstein asentaa haluamaansa käyttöjärjestelmää, vaan ostajan on tyydyttävä laitevalmistajan valintaan.

Applen iPhonet käyttävät iOS-käyttöjärjestelmää. Muun muassa Samsung ja Huawei puolestaan toimivat Android-järjestelmän varassa. Microsoftin Lumiat operoivat Windowsilla. Kiistely näiden paremmuusjärjestyksestä on loputon suo, sillä kullakin käyttöjärjestelmällä on kannattajansa.

Suuntaa antavana neuvona voi mainita, että Android tarjoaa käyttäjälle suuremman vapauden muokata laitteesta juuri itselle sopiva, kun Applen iOS on puolestaan helppokäyttöisempi ja suljetumpi käyttökokemus. Androidiin on tarjolla suurempi valikoima erilaisia ohjelmia, mutta iOS-puhelinten ohjelmat ovat tasalaatuisempia. Yleisimmin käytetyt applikaatiot (Facebook, WhatsApp, Skype, Instagram ja vastaavat) ovat tarjolla kaikille käyttöjärjestelmille.

Lippulaivamalli vai halvempi vaihtoehto?

Kullakin suurella puhelinvalmistajalla on oma lippulaivamallinsa, joka on yhtiön senhetkisen valikoiman helmi. Esimerkiksi Apple julkaisee iPhonestaan uuden mallin joka vuosi, Samsungilla on Galaxy S -sarjansa ja Huawei panostaa Honor-puhelimiinsa.

Koska mallit edustavat valmistajiensa tuotekehittelyn kärkeä, ne ovat myös kalliita: laitteiden hinnat saattavat nousta tuhannen euron tuolle puolen.

Apple ei ole panostanut halvempiin malleihin, mutta muilla yhtiöillä on valikoimissaan myös kevyemmin varusteltuja puhelimia. Niissä on useimmiten suunnilleen samat ominaisuudet kuin lippulaivamalleissa, mutta esimerkiksi tallennustilaa on vähemmän, kamera ja näyttö eivät ole yhtä tarkat tai akku voi olla lyhytkestoisempi.

Jos valitsee edullisemman mallin, taustatyö kannattaa tehdä erityisen huolella, jotta ostohetkellä on tietoinen puhelimen vahvuuksista ja rajoitteista.

Kannattaa myös muistaa, etteivät puhelimet vanhene käyttökelvottomiksi vuodessa tai vielä kahdessakaan. Aiempien vuosien lippulaivamalleja saa jälkijunassa alkuperäistä huokeampaan hintaan, ja ne ovat edelleen varustukseltaan varteenotettavia laitteita.

Peruspuhelinkin saattaa riittää

Jos et kaipaa puhelimeesi kameraa, viihdeominaisuuksia tai sosiaalista mediaa, on aina mahdollista hankkia pelkkään puhumiseen, tekstiviestien lähettämiseen ja radion kuuntelemiseen tarkoitettu peruspuhelin. Ne ovat hinnoiltaan huomattavasti älypuhelimia huokeampia: halvimmillaan laitteet maksavat parikymmentä euroa.

Käytettävyys kodin muiden laitteiden kanssa

Puhelinta valitessa kannattaa myös ottaa huomioon, minkä merkkisiä kodin muut viihde-elektroniikkalaitteet ovat. Eri valmistajien tuotteet toimivat vaihtelevalla menestyksellä toistensa kanssa.

Mikäli kotoasi löytyy vaikkapa Applen kannettava Macbook-tietokone, iPhone toimii sen kanssa sujuvasti. Samsungin puhelimen kanssa tilanne saattaa olla toisin. Vastaavasti Microsoftin puhelimet on räätälöity toimimaan saumattomasti Windows-pohjaisten tietokoneiden kanssa.

Tallennustila

Uutta puhelinta valitessa kannattaa kiinnittää huomiota siihen, kuinka paljon siinä on tallennustilaa. Valokuvat, videoleikkeet, ohjelmat ja kaikki puhelimeen taltioitava sisältö tarvitsee sisäistä muistia. Runsaasti kuvaavat tai innokkaasti uusia pelejä kokeilevat käyttäjät joutuvat pienimuistisen laitteen kanssa nopeasti pohtimaan, mitä vanhaa poistetaan uuden tieltä.

Monissa Android-puhelimissa on mahdollista lisätä tallennustilaa ulkoisilla muistikorteilla.

Näytön koko

Suuren näytön takia puhelin ei välttämättä mahdu taskuun. Suurimmissa älypuhelimissa näytöt ovat yli 5-tuumaisia, lähes tablettitietokoneiden tasoa.

Näytön resoluutio kertoo, kuinka monesta vaaka- ja pystyakselin pisteestä eli pikselistä kuva muodostuu. Mitä suurempi pikseliluku on, sen tarkempi kuva ja sitä enemmän sisältöä näyttöön mahtuu.

Akku

Älypuhelimen toiminta-aika eli akun kesto riippuu paljon käyttötavasta. Esimerkiksi isojen tiedostojen lataaminen 3G- tai 4G-yhteydellä kuluttaa paljon virtaa. Akun kapasiteetti ilmoitetaan ampeeritunteina (mAh). Isompi luku on tässäkin parempi.

Monipuolinen kamera

Älypuhelimen kameralla voi tallentaa valo- ja videokuvaa. Kuvanlaatu on kehittynyt uusien älypuhelinmallien myötä huomattavasti, ja joissain uusissa puhelimissa on jopa supertarkkaa 4K-kuvaa tallentava kamera. Kääntöpuolena on, että mitä tarkempia kuvia tai videoita tallennetaan, sitä enemmän ne vievät tilaa.

Älypuhelimella ja perinteisellä digikameralla päivänvalossa otettuja otoksia ei välttämättä edes erota toisistaan. Hämärässä otetuissa kuvissa eron huomaa herkemmin, koska puhelimen kameran valovoima ei riitä pimeissä olosuhteissa.

Kameran ja verkkoyhteyden avulla voi myös esimerkiksi soittaa maksuttomia videopuheluita.