Hunajaiset lohisydämet - Yhteishyvä
Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Hunajaiset lohisydämet

Hunajaiset lohisydämet
Annokset
4
Valmistusaika
30 min
Ruokavalio
Yllätä illallisvieraat kiepauttamalla lohifilee suloisiksi sydämiksi. Tarjoa chilin puraiseman tuorejuusto-kurkkukastikkeen kanssa.
Jaa Somessa

Ainekset

700 g
(1 kpl) kirjolohifileetä (nahaton)
3/4 tl
suolaa
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
1/2 kpl
ruukkua lehtipersiljaa
1 kpl
lime
2 rkl
juoksevaa hunajaa
2 rkl
soijakastiketta (gluteenitonta)
1 rkl
voita
1 rkl
rypsiöljyä

TUOREJUUSTO-KURKKUKASTIKE

200 g
(1 pkt) maustamatonta tuorejuustoa
1/2 kpl
kurkkua
1 1/2 rkl
tomaattisosetta (pyreetä)
2 tl
srirachaa
2 rkl
limemehua
1/2 tl
suolaa
(ripaus sokeria)
1/2 tl
roseepippureita

LISÄKSI

cocktailtikkuja

Somimmat ja helpoiten käsiteltävät sydämet syntyvät lohifileen keskiosasta tai pyrstöpäästä.

Näin teet

1

Poista kirjolohifileestä ruodot. Kuivaa kalan pinta paperilla. Leikkaa filee 4 cm:n levyisiksi viipaleiksi. Puolita viipaleet pitkittäin kahtia siten, että suikaleet jäävät kiinni toisiinsa toisesta päästä. Käännä suikaleet leikkuupinta ylöspäin ja taivuta sydämen malliin. Kiinnitä päät toisiinsa cocktailtikulla.

700 g
(1 kpl) kirjolohifileetä (nahaton)
2

Mausta lohisydämet suolalla ja pippurilla. Anna maustua jääkaapissa, jos paistat lohisydämet parin tunnin kuluttua tai huoneenlämmössä, jos paistat ne pian.

3/4 tl
suolaa
1/4 tl
rouhittua mustapippuria
3

Valmista kurkkukastike. Vatkaa tuorejuusto pehmeäksi. Kuori kurkku ja raasta se raastimen hienolla terällä. Sekoita raaste tuorejuustoon. Lisää tomaattipyree, sriracha, limemehu ja suola. Pyöristä kastikkeen maku halutessasi ripauksella sokeria. Kaada kastike tarjoilukulhoon. Rouhi roseepippurit karkeaksi rouheeksi ja ripottele kastikkeen pinnalle. Laita kastike jääkaappiin maustumaan.

1/2 tl
roseepippureita
(ripaus sokeria)
1/2 tl
suolaa
2 rkl
limemehua
1 1/2 rkl
tomaattisosetta (pyreetä)
2 tl
srirachaa
1/2 kpl
kurkkua
200 g
(1 pkt) maustamatonta tuorejuustoa
4

Hienonna lehtipersilja. Pese lime. Raasta kuori ja purista mehu pieneen kulhoon. Lisää kuoriraaste, hunaja, soijakastike ja persilja limemehuun. Sekoita tasaiseksi.

1/2 kpl
ruukkua lehtipersiljaa
1 kpl
lime
2 rkl
juoksevaa hunajaa
2 rkl
soijakastiketta (gluteenitonta)
5

Paista lohisydämiä voi-öljyseoksessa suurella pannulla 2 minuuttia. Käännä sydämet, kaada päälle mausteliemi ja valele sillä lohisydämiä. Paista vielä 2 minuuttia ja nosta pannu pois liedeltä. Valele sydämiä liemellä ja anna niiden maustua pannulla pari minuuttia ennen tarjoamista. Poista tikut lohisydämistä varovasti. Tarjoa kurkkukastikkeen ja esimerkiksi sitruunarisoton kanssa.

1 rkl
rypsiöljyä
1 rkl
voita
Resepti
Taina Salovaara
Kuvat
Mikko Hannula
Julkaistu: 6.1.2020
Muokattu: 6.1.2020

Helppoja reseptejä arkeen

Tilaa viikoittainen uutiskirje.

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

AnnosResepti
Hiilihydraatteja13 g51 g
Proteiinia34 g135 g
Rasvaa29 g115 g
Kuituja1 g4 g
Energiaa kj1898 7593
Energiaa kcal453 1813

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

  • 1.5 rkl tomaattisosetta (pyreetä)

  • (ripaus sokeria)

  • cocktailtikkuja

Ravintosisältö

Huom! Valmistettaessa ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle kannattaa aina tarkistaa tuotteiden sopivuus pakkausmerkinnöistä.

AnnosResepti
Hiilihydraatteja13 g51 g
Proteiinia34 g135 g
Rasvaa29 g115 g
Kuituja1 g4 g
Energiaa kj1898 7593
Energiaa kcal453 1813

Ravintolaskelmassa ei huomioitu:

  • 1.5 rkl tomaattisosetta (pyreetä)

  • (ripaus sokeria)

  • cocktailtikkuja

Resepti
Taina Salovaara
Kuvat
Mikko Hannula

Helppoja reseptejä arkeen

Tilaa viikoittainen uutiskirje.