Internet Explorer -selainta ei enää aktiivisesti tueta. Suosittelemme käyttämään sivustoamme esimerkiksi Google Chrome tai Mozilla Firefox -selaimilla.

Anna timjamin yllättää! Monipuolinen yrtti maustaa liha- ja tomaattiruoat, viihtyy viinin seurassa ja sujahtaa sulavasti makeisiin herkkuihin

Teksti:
Yhteishyvä
Kuvat:
Tuomas Kolehmainen
Julkaistu: 29.9.2020
|
Muokattu: 27.9.2021
Timjami on yksi maailman vanhimmista mausteyrteistä ja ihastuttavan monikäyttöinen. Sen kukkaisen aromaattinen, tuoreena jopa sitruksinen tuoksu ja maku tekevät siitä sopivan kumppanin niin suolaisiin kuin makeisiin ruokiin. Timjami kestää hyvin haudutusta ja antaa sitä enemmän makua, mitä aikaisemmin sen lisää ruokaan.

Välimereltä kotoisin oleva timjami on voimakkaan aromaattinen yrtti, jonka tuoksussa ja maussa erottuu lämpimän metsäisiä ja kukkaisia vivahteita. Lajikkeita on kymmeniä erilaisia, joista voimakkaan sitruksinen sitruunatimjami on tavallisen timjamin rinnalla suosituin.

Tuoreen timjamin lehdet ovat pienet ja ryppäissä kasvavat, varret ovat ohuet ja puumaiset. Timjami on sukua oreganolle ja muistuttaakin ulkonäöltään hieman sitä. Maku on kuitenkin selkeästi kukkaisempi ja jopa hennon sitruksinen. Kuivattuna yrtin maku voimistuu ja sitruksisuus hälvenee. Kun korvaat tuoreen timjamin kuivatulla, vastaa yksi teelusikallinen kuivattua yhtä ruokalusikallista tuoretta.

Timjami sopii muiden kovavartisten yrttien tapaan hyvin haudutukseen. Sitä pidetään erityisen hyvänä haudutusyrttinä, sillä mitä pidempään timjami ruoassa muhii, sitä enemmän makua se antaa. Tuoreen yrtin voi hyvin lisätä ruokaan kokonaisina oksina, sillä lehdet irtoavat varresta kypsennyksen aikana. Nappaa puumainen varsi ruoasta pois ennen tarjoilua. Sitruunatimjami kannattaa sen sijaan lisätä ruokaan lopuksi, jotta sen raikas maku säilyy. Tuoreen timjamin oksia voi käyttää myös ruoan koristeluun. Oksan voi asetella esimerkiksi cocktailin tai kakun pinnalle.

Vinkki! Jos haluat irrottaa timjamin lehdet varresta, tee se näin. Ota toisen käden peukalolla ja muutamalla sormella nipistysote varren kärjestä. Tuo toisen käden sormet supussa varren ympärille ja irrota lehdet alaspäin vetämällä.

Lihan ja kasvisten kanssa, papujen ja viinin seuraksi – näin käytät timjamia ruoanlaitossa

Timjamilla maustaminen on helppoa, sillä se sopii niin liha-, kala-, kuin kasvisruokiin. Yhdistä timjamiin öljyä, valkosipulia, sitruunaa, suolaa, mustapippuria, niin saat toimivan makupaletin moniin ruokiin, kuten sitruuna-timjamipossuun ja yrttiseen uunihaukeen. Kokeile samaa marinadia myös valko- tai voipapujen sekä herkkusienien maustamiseen.

On vaikea keksiä kasvista, jonka kanssa timjami ei sopisi. Mausta timjamilla perunat, uunikasvikset ja -juurekset, tomaattiset ja sipuliset ruoat. Kaaliruoat, hernekeitto, kasvispadat ja punajuuriruoat saavat ihanan uuden säväyksen timjamista. Ripotttele timjamia myös kasvispiiraisiin, pastakastikkeisiin ja munakkaisiin.

Timjami on oiva aineosa salaatinkastikkeisiin, marinadeihin ja tahnoihin. Lisäksi sen sanotaan sopivan erityisen hyvin ruokiin, joissa on käytetty nesteenä viiniä. Esimerkiksi ranskalaisessa coq au vin -padassa timjamilla on tärkeä rooli.

Mustikkaa, omenaa, sitruunaa – kokeile timjamia myös jälkiruoissa ja leivonnassa

Timjami ja sitruunatimjami tuovat mielenkiintoisen yrttisen vivahteen marja- ja hedelmäjälkiruokiin. Sitruuna on luonteva kumppani timjamille, mutta myös supisuomalainen metsämustikka viihtyy Välimeren yrtin seurassa. Makupariksi sopivat myös persikat, omenat, mansikat ja muut marjat.

Testaa ainakin tämä! Pekonilla kuorrutettu uunilohi saa viimeisen silauksen tuoreesta timjamista

Uunilohi on yksi suosituimmista arkiruoista. Viikonloppuversio syntyy, kun ripottelet lohifileen pinnalle pekonikuutioita ja koristelet lopuksi annoksen tuoreella timjamilla. Huikean hyvää!

Oi ihanat yrtit! Katso lisää vinkkejä ja reseptejä yrttien käyttöön