Blinit ovat talven sesonkiherkku, jonka ympärille on kiva kokoontua illanistujaisten merkeissä. Mutta miten järjestää blinikestit niin, ettei kenenkään tarvitse stressata tai olla paistamassa blinejä pöytään, kun muut jo herkuttelevat? Tässä vinkit vaivattomaan blini-iltaan.
Blini-ilta ystävien kesken – näin järjestät vaivattomat alkuvuoden illanistujaiset
Perinteinen bliniresepti on paras valinta, kun aloitat ajoissa
Blinitaikina valmistetaan perinteisesti hiivan avulla hapattamalla. Tee blinitaikina ainakin pari tuntia ennen paistoa, jotta siihen ehtii muodostua makua. Voit myös antaa taikinan tekeytyä huoneenlämmössä yön yli, jolloin maku ehtii kehittyä happamammaksi.
Kun taikina on saanut tekeytyä, sen joukkoon lisätään vielä kovaksi vaahdoksi vatkattu valkuainen hellästi nostellen. Tämä vaihe on tärkeä tehdä vasta juuri ennen paistoa, jotta blineistä tulee kuohkeita. Vegaaninen blinitaikina kuohkeutetaan lorauksella vichyä tai olutta.
Blinien paisto – milloin ja miten
Kun blinitaikina on valmis, on aika aloittaa paistaminen. Stressittömiä illanistujaisia varten voit paistaa blinit samana päivänä tai jopa viikko etukäteen, kun toimit näin:
Paista blinit tarjoilupäivänä ja jäähdytä ne pellin päällä vierekkäin aseteltuina. Näin blinit eivät lässähdä, toisin kuin päällekkäin pinottuna. Voit myös halutessasi pitää blinit lämpimänä 100-asteisessa uunissa tarjoiluun saakka, jos paistat blinit valmiiksi juuri ennen vieraiden saapumista.
Jos haluat todella ennakoida, paista blinit valmiiksi useampi päivä etukäteen, jäähdytä ja pakasta. Nosta blinit huoneenlämpöön sulamaan tarjoilupäivän aamuna.
Riippumatta siitä, kuinka paljon etukäteen blinit paistat, paras lopputulos tulee valurautaisella blini- tai lettupannulla. Rasvaksi paras vaihtoehto on kirkastettu voi, joka kestää kovaa lämpöä ja tuo blineihin herkullista makua. Paista blinit tasaisella kovalla lämmöllä kauniin ruskeiksi.
Miten blinit lämmitetään?
Etukäteen paistettujen ja jäähdytettyjen blinien lämmittämiseen on pari erilaista tapaa.
Kuumenna uuni 175-asteeseen. Levitä blinit pellille leivinpaperin päälle ja voitele kirkastetulla voilla. Laita blinit uuniin noin 8 minuutiksi ja tarjoile. Kun kuumennat blinit uunissa, vältyt myös voimakkailta paistokäryiltä.
Voit lämmittää blinit uunin sijaan myös paistinpannulla, jolloin saat taatusti palautettua juuri paistetulle blinille ominaisen rapean pinnan. Kuumenna kirkastettua voita blini- tai lettupannulla ja paista blinejä niin, että ne lämpenevät kuumiksi ja rapeapintaisiksi.
Kuinka monta bliniä riittää?
Pääruoaksi sopiva määrä on 2–3 isoa, blinipannulla paistettua bliniä syöjää kohden. Pieniä, lettupannulla paistettuja blinejä kannattaa tehdä luonnollisesti enemmän. Neljälle hengelle sopivankokoinen blinitaikina valmistuu noin puolesta litrasta nestettä.
Tee täytteet etukäteen
Hyvät täytteet kruunaavat blinit. Jos tarjoat blinien kanssa erilaisia mousseja tai tahnoja, voit tehdä ne jo illanistujaisia edeltävänä päivänä. Tee tahnat kuitenkin viimeistään puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta maut ehtivät tekeytyä. Voit annostella täytteet tarjoiluastioihin heti, mutta muista peittää astiat huolellisesti kansilla tai kelmulla, jotta täytteet eivät kuivu. Lisää mahdolliset koristelut, kuten silputut yrtit ja rouhitut pippurit täytteiden päälle juuri ennen kuin nostat ne pöytään.
Tahnojen lisäksi blinien kanssa maistuvat hienonnettu punasipuli, maustekurkut ja smetana. Hienonna sipuli vasta tarjoilupäivänä ja säilytä ilmatiiviissä rasiassa jääkaapissa. Myös maustekurkut voit viipaloida valmiiksi rasiaan tai tarjoiluastiaan. Jos haluat, voit siirtää myös smetanan ennakkoon tarjoiluastiaan ja säilyttää peitettynä jääkaapissa.