Jäikö viikonlopulta yli keitettyjä uusia perunoita? Paahda niistä maanantaina lämmin perunasalaatti. Pistä pellille perunoiden viereen myös pekonia, tai tee nopea tsatsiki ja tarjoa lämpimät perunat kreikkalaisittain tsatsikin ja fetan kanssa. Pekoni-perunasalaatin raikas makulisä on omenaviinietikassa pikapikkelöity punasipuli.
Helppoa kesäruokaa puolessa tunnissa – 7 reseptiä, joilla kokkaat koko viikon
Maanantaina paahdettu perunasalaatti pekonin tai fetan kanssa
Tiistaina pikainen pasta vegepyöryköistä tomaattikastikkeessa
Viikko jatkuu vikkelästi, kun teet tiistai-illaksi nopean pyörykkäpastan kasvispyöryköistä ja yrttisestä tomaattikastikkeesta. Tuore basilika ja kuivattu timjami antavat kastikkeeseen paljon makua. Kasvispyöryköitä ei kannata hauduttaa pitkään, jotta ne eivät hajoa kastikkeen joukkoon.
Keskiviikkona kevyt ja raikas kesäkurpitsakeitto
Viikon puolessa välissä pysytään virkeinä syömällä kevyesti. Vihreä kesäkurpitsakeitto saa raikkaan makunsa tuoreesta basilikasta. Ruokaisuutta keittoon tulee siemenistä tai vaikka paahdetuista kikherneistä, joita voi ropsauttaa keiton pinnalle reilulla kädellä.
Torstaina vihreääkin vihreämpi salaatti
Suursuosion saavuttaneen Green goddess -salaatin jujuna on käyttää mahdollisimman paljon vihreitä aineksia. Yksinkertaisimmillaan salaatin voi tehdä parsakaalista ja kesäkurpitsasta. Herkullisin osuus on kuitenkin kastike, joka saa täyteläisen kermaisen maun cashewpähkinöistä. Joukkoon surautetaan kokonainen ruukku basilikaa ja reilusti sitruunanmehua.
Perjantain nopea aasialainen kanawokki
Perjantaina nautitaan Aasian mauista, kun keitetyn riisin kylkeen tehdään makeahkolla ja suolaisella hoisin-kastikkeella maustettu ja pikaisesti paistettu kanawokki. Pientä potkua ruokaan saa srirachalla sekä tuoreella chilillä, jota voi pilkkoa valmiiden annosten päälle.
Lauantaina halloumiwrapit viikonlopun kunniaksi
Avaa viikonloppu tortilloilla. Sekoita ensin nopea jogurttikastike jääkaappiin maustumaan, paloittele sitten pieni keko kasviksia ja paista lopuksi halloumiviipaleet. Alle puoli tuntia ja koko perheen suosikkiherkku lauantai-iltaan on valmis.
Sunnuntaina grillataan maissia ja possupihvejä
Grilli kuumaksi! Valmiiksi maustetut ohuet porsaan fileepihvit kypsyvät muutamassa minuutissa, eikä maissiribsien grillaaminen vie yhtään sen pidempään. Molemmissa herkullisissa grilliruoissa maistuu chili. Kruunaa ateria tuoreista mehukkaista hedelmistä tehdyllä persikkasalsalla.